Edessä on toistaiseksi viimeinen Atorox-finaalia käsittelevä postaus. Tällä viikolla on raadin äänestyksen deadline, ja tässä postauksessa esitellään finaalin kaksi viimeistä novellia. Novellit edustavat toisiinsa nähden hyvin erilaisia genrejä, mutta toisaalta molemmista on löydettävissä klassikkokirjallisuuden esikuvia.
Tutustu aiempiin mietteisiin: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs osa.
Jutussa on juonipaljastuksia!
Jasmin Kuusela: Kuusisataa sateista päivää (Portti 1/2020)
Kuusisataa sateista päivää sijoittuu maailmaan, joka on tehty hiekasta, helteestä ja jokavuotisista satapäiväisistä sadekausista. Paha kuningas vainoaa maailman pelastajaa kuin Herodes Jeesus-lasta konsanaan ja on valmis tuhoamaan kokonaisia kaupunkeja lapsen löytääkseen. Yksi tavallinen makkarakauppiaan tytär näkee enneunen ja joutuu uhraamaan oman elämänsä suojellakseen luvattua sinistä lasta.
Raatilaisista osa piti aavikkoteemaa ja sen eksotiikalla pelailua hiukan kliseisenä. Samat ilmiöt toistuvat usein aavikkomaailmoihin sijoittuvissa tarinoissa: sadekaudet, kuivuus ja kuumuus, keitaat ja käärmeet. Toisaalta mitäpä muuta genrekirjallisuus on kuin genreen kuuluvilla, tunnistettavilla ilmiöillä leikittelyä, ja niiden järjestelyä aina uudestaan ja uudestaan?
Novellia kritisoitiin myös epätasaisesta kerronnasta. Tapahtumia ei ollut varsinaisesti runsaasti, vaikka novellin aikajänne on lähes seitsemän vuotta, osalle melko merkityksettömistä tapahtumista annetaan paljon huomiota, kun taas toiset kuitataan kovin lyhytsanaisesti ja lukijalle varsin helpossa muodossa. Muutama lukija näki novellin kerronnassa jotain samankaltaista Waltarin Sinuhe egyptiläisen kanssa: siinä on samanlaista koruttomuutta ja toistoa. Tässä on ehkä myös novellin kompastuskivi: se maalailee kunnianhimoista, eeppistä juonta, mutta ei aivan onnistu innostamaan lukijaa tavoitteidensa mukaisesti. Onnellinen loppu kuitenkin miellytti osaa raadista, sillä novellin hahmojen elämässä on paljon tuskaa ja kärsimystä.
Anna Ojalahti: Pinnan alla (Spin 2/2020)
Elina, taitava sisustussuunnittelija, on juuri muuttanut yhteiseen kotiin elämänsä rakkauden, kiinteistövälittäjä-Petrin, kanssa. Unelmien talossa ja miehessä on vain yksi ongelma: käsittämättömän ruma tapetti, josta äijä ei suostu tinkimään, ja joka Elinan on liisteröitävä koko kämppään. Petri on häipynyt, ja Elina jää yksin tapetoimaan. Sitten puhelin soi, ja puhelimen päässä odottaa kopio Elinan kodista ja tapetista, eikä vain yksi, vaan toinen ja kolmaskin talo…
Pinnan alla on omalla tavallaan hyvin klassinen goottilainen kauhukertomus modernilla twistillä. Novellia lukiessa tunsin välillä lukevani nykypäivän Edgar Allan Poeta, ja kirjoittaja lieneekin goottilaisen kauhun ystävä. Novellissa on erityisen paljon yhtymäkohtia Charlotte Perkins Gilmanin Keltaiseen seinäpaperiin. On kaunis talo, sekoava nainen, vähättelevä ja enemmän tai vähemmän puolisoaan hyväksikäyttävä aviomies, kammottava tapetti, joka tuntuu imevän novellin päähenkilöä itseensä sekä jokseenkin tyydyttävä loppuratkaisu, jossa ukonhyväkäs saa opetuksen.
Novellissa kuvataan päähenkilön hidasta sekoamista ansiokkaasti erilaisia aistielämyksiä hyödyntäen. Mikä on totta, mikä on harhaa? Kenellä on valta talossa? Ojalahti käyttää kerronnassa monipuolisesti tunnistettavia, inhorealistisia aistielämyksiä, jotka lukija voi melkein itse tuntea, nähdä ja haistaa lukiessaan novellia. Lukukokemus on kokonaisuutena miellyttävä ja kutkuttava paikoin kuvottavasta kuvailusta huolimatta tai siitä johtuen. Useampikin raatilainen voisi kuvitella äänestävänsä novellia sijoille finaalissa.
Lopuksi
Raadin luku-urakka on nyt tältä erää taputeltu. Seuraavaksi Atorox-raatilaiset (Nörtit mukaan luettuna) äänestävät kukin omia suosikkejaan. Viimeisimmän tiedon mukaan Atorox-palkinto jaetaan Turussa ja etäyhteyksien avulla Atonova-tapahtumassa 21.8.2021. Nörttitytöillä on perinteisesti ollut oma varjoraatinsa, jota vasten onkin kiinnostavaa peilata, kuinka meidän suosikkimme lopulta pärjäävät.
Tänäkin vuonna raadissa heräsi runsaasti keskustelua Portti-novelleista ja niiden epätasaisesta laadusta. Portti on ainoa kotimainen pidempää spefinovellia julkaiseva taho, joten on ymmärrettävää, että Portin kautta Atoroxiinkin ponnistaneet novellit ovat kokonaiskuvassa reilusti monia muita novelleja pidempiä. Raati on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että pitkien novellien seassa on paitsi helmiä, välillä myös novelleja, jotka kärsivät usein kliseisyydestä ja suoraan sanottuna löysästä editoinnista. Onnistuneimmissa Portti-finalisteissa onkin yleensä onnistuttu käyttämään sivumäärää hyväksi esimerkiksi omaperäisessä maailmanrakennuksessa ja tunnelmanluonnissa. Silti Atorox-finaaliinkin on välillä päätynyt novelleja, joiden ansiot muiden ehdokkaiden rinnalla eivät ole aina auenneet meidän raatilaisillemme.
Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Atorox-talkoista jäi hyvä mieli. Finaalin taso oli yleisesti ottaen raadin mielestä esimerkiksi viime vuotta tasaisempi. Tapaamisissamme nousi esiin paljon henkilökohtaisia suosikkeja aivan koko luku-urakan laajuudelta. Useammalla raatilaisella onkin edessään tiukka pohdinta, miten omat suosikkinovellinsa sijoittaa äänestyksessä ja kuinka monelle novellille antaa äänensä, sillä silläkin on jonkin verran merkitystä novellien sijoittumisessa finaalissa. Finaalinovellien perusteella voimme todeta, että vuosi 2020 oli hyvä ja hedelmällinen suomalaiselle spefille!
