Vuosittain Turun Science Fiction Seura ry jakaa palkinnon edellisen vuoden parhaalle kotimaiselle spefinovellille. Kilpailussa ehdolla olevat novellit ovat suomen- tai ruotsinkielisiä, ja ne on julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 2020. Atorox-palkintoa on jaettu jo 1980-luvun alusta lähtien. Palkinnon avulla pyritään kannustamaan spekulatiivisen fiktion kirjoittajia ja lisäämään tyylilajien tunnettuutta suuren yleisön silmissä. Atorox-pystin jakamisesta uutisoidaankin laajasti myös valtamediassa.
Voittaja valitaan kahdessa vaiheessa: ensin kuka tahansa yleisön edustaja saa ehdottaa äänestyslistalle omia suosikkejaan. Ehdotusten jälkeen esiraati valitsee listalle 20–25 eniten kannatusta saanutta novellia. Tämän jälkeen siirrytään kilpailun toiseen vaiheeseen, jossa äänestäjiksi ilmoittautuneet lukevat ehdokaslistalle päätyneet novellit ja antavat lopulta haluamilleen novelleille äänensä. Vuoden 2021 ehdokaslistalle valikoitui 23 novellia, joille on annettava äänensä viimeistään 20.6. Lue lisää itse kilpailusta TSFS:n sivuilta.
Nörttityttöjen kirjoittajaporukka muodosti arviointia ja pohdintojen pallottelua varten oman etäraatinsa. Lopulliset äänet jokainen antaa yksilönä, mutta raati auttaa purkamaan ajatuksia novelleista ja siivittää luku-urakkaa. Tänään alkavassa Atorox-sarjassa raati esittelee mietteitään ehdokasnovelleista. Voit käydä tutustumassa vuoden 2020 tunnelmiin täältä.
Huomaathan, että blogiteksti sisältää juonipaljastuksia novelleista!
Tenka Issakainen: Ihon läpi tuoksuu veri (Varjorikko 1/2020)
Issakaisen novelli lähestyy eläviä kuolleita yllätyksellisellä otteella. Novellin kertojina toimivat naapuruston hyväntahtoisen hölmöt koirat ja nokkavan älykkäät linnut, jotka huomaavat ensimmäisinä jonkin olevan vialla. Jäljet johtavat puuvajalla lojuvaan elävään ruumiiseen, joka alkaa levittää ympärilleen mädännyttävää tautia. Eläinten näkövinkkeliin paneutuva kerronta ja hauska nimeämistyyli tuovat tarinaan humoristisuutta, vaikka ihmisten kannalta tilanne on kaikkea muuta kuin hauska. Novelli sai raadilta kehuja onnistuneista näkökulmanvaihdoksista, joilla spefiä tuotiin vaivihkaa esille. Toisaalta osa koki, että elävien kuolleiden osuutta tarinassa olisi voinut korostaa, sillä novellin loppu jää hyvin avoimeksi. Raati pohti avoimen lopun tarkoituksellisuutta: tässä novellissa äänessä eivät ole ihmiset vaan muu maailma.
Magdalena Hai: Hemmetin nimeen, Ruu! (Kuolleiden kirja (Uhriniituntakainen, #2), Karisto)
Novelli keskittyy Ruu-nimiseen nuoreen, jonka papan on riivannut piru. Pappa on elinvoimaisempi kuin vuosikausiin, mutta myös valitettavan verenhimoinen. Koulun varastoa siivotessaan Ruu löytää vanhan manauksen pirun karkottamiseksi ja pyyhältää kotiin testaamaan sitä. Kesken loitsupuuhien ja papan ruokkimisen kotiovelle ilmestyy koulun komein poika, Väinö, johon Ruu on tietysti ihastunut. Hain novelli on osa nuorille suunnattua sarjaa, mikä näkyy selvästi tekstistä. Lukijalle ei selitetä asioiden takana vaikuttavia tekijöitä, vaan tilanteet jätetään sopivan avoimiksi itse tarinan keskittyessä nuorten väliseen vuorovaikutukseen. Novelli ei pyri rikkomaan lajityyppinsä perinteitä, mutta raatilaiset eivät pitäneet sitä huonona asiana. Tuttu genre ja tunnelma saivat heittäytymään mukaan tarinaan. Erityisesti nörttiviittaukset aiheuttivat lämpimiä tunteita raatilaisten sydänaloissa.
Magdalena Hai: Kepponen (Kuolleiden kirja (Uhriniituntakainen, #2), Karisto)
Edellisen novellin kanssa samaan kokoelmaan kuuluva Kepponen on nuorille suunnattua huumorikauhua. Tarina seuraa siskoksia, joilta tuntuu puuttuvan täysin omatunto. He kiduttavat vuorotellen toisiaan, hukuttavat kissanpentuja ja lopulta hoitelevat vanhempansa sairaalakuntoon. Kauhu on luonteeltaan psykologista, sillä kauhun tunne syntyy kuvattujen tapahtumien ja tyttöjen kevytmielisen suhtautumisen välisestä kontrastista. Raatilaiset ilmaisivat novellin lukemisen olleen vaikeaa, ja osa koki etenkin kissanpentuihin kohdistuneen väkivallan mässäilevänä. Selkein spefielementti nousee esille tarinan lopussa, kun kaksikko myydään koiranruoaksi Siperiaan. Selvästi hauskaksi tarkoitettu loppukohtaus kuitenkin muuttaa tekstin sävyä eikä tunnu sopivan yhteen muun tarinan kanssa. Novellin luonne spefinovellina herätti raadissa keskustelua, mutta lisäksi pohdittiin kohderyhmää, sillä novellia tuskin voi antaa kaikille nuorille luettavaksi raakuutensa takia.
Oletteko ilmoittautuneet Atorox-äänestäjiksi? Tai onko jokin listalle päässyt novelli tuttu ennestään?
