Viime viikolla aloitimme Nörttityttöjen Atorox-raadin postaussarjan ehdokasnovelleista ja luku-urakan herättämistä ajatuksista. Ensimmäinen postaus taustoitti Atorox-kilpailua tarkemmin sekä esitteli kolme ensimmäistä lukuvuorossa ollutta novellia. Tällä kertaa vuorossa onkin siis seuraava mielenkiintoinen kolmikko!

Huomioithan, että juttu sisältää spoilereita novelleista!

Kohta taitaa kutkuttaa. Kuva: Tucker Good / Unsplash

Solina Riekkola: Koskikiima (Kiima – eroottisia tarinoita, Osuuskumma)

Riekkolan pseudo-viktoriaaninen eroottinen novelli lämpiää hitaasti, mutta varmasti – kuten päähenkilönsä seksuaaliset vietit. Osa raadista pohti pitkään, mihin aikakauteen novelli oli tarkoitettu siinä olleiden ristiriitaisten viitteiden perusteella, mutta lopulta spefi-elementin todettiin viestivän lukijalle, että historiakuvauskin voi olla hieman leikittelevä faktapohjan sijaan.

Novellissa vanhaksi piiaksi ”tuomittu” ja tätinsä vaivoiksi passitettu päähenkilö kuvailee tuntemuksiaan päiväkirjaotteissa, joissa hän itse luo itsestään terävää ja itsetietoista kuvaa. Rivien välistä lukija voi kuitenkin tulkita hahmon näyttäytyvän hupsulta ja vähän raukalta ulkopuolisten silmin.

Novellin kantavana ideana on virtaavan veden ”impyitä” ja neitoja kiihdyttävä mystinen voima, joka herätti raadissa ihastuneita kommentteja sekä pohdintaa, perustuuko se johonkin todelliseen kansanuskomukseen. Tämä voima nipistelee pian päähenkilönkin alavatsassa ja saattaa hänet lopulta myös lihallisten ilojen sekä avio-onnen maailmaan. Raati piti novellin kuvailua ja kieltä soljuvana, mutta itse koskikiiman konseptia olisi voinut vahvemmin tuoda esiin jo novellin alkupuolella.

J.S. Meresmaa: Minun jälkeeni elämä (Kiima – eroottisia tarinoita, Osuuskumma)

Tämän kerran toinen vesiteemainen novelli liikkui suurin piirtein nykyajassa, ja esitteli modernin tulkinnan eräänlaisesta vetehisestä. Hukuttamisen sijaan tätä taruolentoa kiinnostaa kuitenkin päähenkilö Meerin nautinto.

Alkuun jopa hieman arkisena näyttäytyvä novelli alkaa elää taidokkaasta luontokuvauksestaan, sekä Meerin tuntemuksista. Päähenkilö on kokenut kovia: hän on menettänyt niin aviomiehensä ja isänsä kuin rintansa ja naisellisuuden kokemuksensakin syövälle. Meerin hahmo koettiin virkistävän erilaisena totuttuun kuvastoon nähden, ja hänen kehoaan ja kehotuntemuksiaan oli kuvailtu samaistuttavasti. Toisaalta osa raadista ei aivan löytänyt yhteyttä tähän hahmoon, vaan Meeri jäi heille hieman etäiseksi.

Novellin kuvailuissa oli selkeää riittimäisyyttä, jonka raati koki tyylikeinona mielenkiintoiseksi, joskin paikoin hieman toistoksi. Vetehinen herätti kovasti keskustelua ja spekulointia, ja raati olisi mielellään nähnyt sen myös aktiivisempana tekijänä – loppupuolen kutukohtaus jätti ehkä enemmän kysymyksiä kuin keksimme vastauksia. Kiitoksia raati kuitenkin antoi siitä, että eroottiseksi novelliksi lukukokemus ei ollut kenellekään lainkaan kiusaannuttava.

Lukukokemus saattaa joskus aiheuttaa kehräämistä. Kuva: Alice Feigel / Unsplash

Maiju Ihalainen: Parsija, etsijä, kaikkien toiveiden täyttäjä (Portti 4/2019)

Synkkää fantasiaa edustava novelli esittelee kiehtovan maailman, jonka ydinkonseptina on että siellä kukaan ei voi kuolla. Novellissa tutkitaankin kuolemattomuuden seurauksia hyvin mielenkiintoisesta näkökulmasta: mitä jos ikuinen elämä ei olekaan hypnotisoivaa kauneutta tai mittaamatonta viisautta, vaan pystyyn mätäneviä eläviä raatoja ja vahingoittuneiden ruumiinosien korvaamista toisilta varastetuilla raajoilla tai elimillä?

Novellin aikana parsija Baala komennetaan kotikylänsä turvista etsijä Gohran matkaan. Etsijä tavoittelee toivomustähteä, joka näyttäytyy maailmassa aina sadan vuoden välein. Matkan aikana Baalalle paljastuu ympäröivän maailman karu todellisuus: kylän ulkopuolella elävät kuolleet jahtaavat epätoivoisina ravintoa ja varaosia, ja roistot tavoittelevat Baalan maagista parsijan elämänlankaa hinnalla millä hyvänsä. Samoin paljastuu – tai vahvistuu – Gohran julmuus ja oman edun tavoittelu, jonka Baala tarinan loppukohtauksessa saa vihdoin kääntää ympäri tätä tyrannimaista vartijaansa kohtaan.

Pituudestaan (Portti-novelli) huolimatta raatilaiset kokivat tekstin sujuvana ja helposti luettavana. Vaikka maailma ja tarina suorastaan huokuu kurjuutta kurjuuden päälle, hyvin kirjoitetut juonenkäänteet ja vahvat jännitteet pitävät lukijaa otteessaan. Teksti herätti mielleyhtymiä esimerkiksi Frankensteinin hirviöstä sekä parsijoiden rinnastumisesta tosimaailman silkkitoukkiin. Tarinan loppu koettiin raadissa ennalta-arvattavaksi, ja monen mielestä se olisi voinut olla napakampi.

Ensi viikolla on taas luvassa raadin mietteitä luku-urakan seuraavista novelleista, stay tuned!

P.S. Mikäli muuten vetinen erotiikka herätti sinussakin kosteita tuntemuksia, käy tsekkaamassa Lilyn arvostelu Kiima-novelliantologiasta viime kesältä. Kokoelma sisältää muitakin kuin vesiaiheisia eroottisia novelleja, ja kokonaisuus on taattua Osuuskumma-julkaisujen laatua.