Nörttityttöjen luku-urakka lähestyy loppuaan, sillä seitsemäs postaus on Atorox-sarjan toiseksi viimeinen. Tällä kertaa käsiteltävät kolme finalistinovellia sijoittuvat kaikki ulkomaille – Turkkiin, Venäjälle ja Meksikoon.

Tutustu aiempiin mietteisiin: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes osa.

Huomioithan, että juttu sisältää juonipaljastuksia novelleista!

Kuvituskuva kissasta
George E. Koronaios/Wikimedia Commons

Tenka Issakainen: İmparatorluk (Kosmoskynä 2/2019)

Ansa matkustaa Turkkiin auttaakseen harhanäyistä ja piinaavista tuntemuksista kärsiviä ystäviään Nikiä ja Teresaa. Oireet johtuvat animaa henkivistä kivistä, joita Niki on käyttänyt taidenäyttelyn osina. Kivet ovat peräisin saarelta, jonne on 1900-luvun alussa hylätty Istanbulin kaduilta kerättyjä kulkukoiria kuolemaan. Koirien tunteet ovat jättäneet saaren kiviin kaiun. Animaa ymmärtävän kissaoppaan avustamana Ansa suunnistaa kohti saarta palauttaakseen kivet ja lepyttääkseen koirien henget.

Tarina käynnistyy, koska päähenkilön taiteilijaystävä haluaa rakentaa näyttelynsä menneisyyden eläinrääkkäystapauksen pohjalle. Istanbulissa edelleen vaeltavat kulkukoirat muistuttavat Ansaa tapahtuneesta, vaikka novellissa ei nykypäivän kulkukoirien asemaan puututakaan. Issakaisen novellissa eläinten ja ihmisten väliset suhteet nousevat tärkeäksi teemaksi, ja eläimet ovat aktiivisia toimijoita, joiden ajatuksia ja sanomisia kuvataan samaan tyyliin kuin ihmisten.

Raati piti novellin maagisrealistisesta maailmasta, jossa yliluonnolliset elementit risteävät meidän maailmamme kanssa. Ihmishahmot eivät herättäneet suuria tunteita, mutta kissaa pidettiin kiehtovana: sivistyneesti puhuva opas suhtautuu rooliinsa maailmojen välisenä tulkkina käytännölliseen, jopa ronskiin tapaan. Novellin lopussa Issakainen pyöräyttää lukijan näkökulman ympäri, kun Teresa paljastuukin ihmisen sijaan koiraksi.

Loppu tulee kuitenkin raadin makuun turhan nopeasti. Novelli käyttää paljon aikaa jännitteen luomiseen ja esittelee tapahtumia, joiden voi kuvitella olevan merkityksellisiä jatkon kannalta. Tarina ei ehdi päästä kunnolla käyntiin ennen kuin loppuratkaisu vyörytetään lukijan eteen. Ongelmat ratkeavat turhan helposti ilman päähenkilön aktiivista työtä.

Milka Hakkarainen: Viktor Sokolovin mahdoton tehtävä (Kosmoskynä 1/2020)

Vanhempi selvityshenkilö Viktor Sokolov saa munankuorenvalkoisen kirjekuoren, jonka sisältä löytyy käytännössä hänen kuolemantuomionsa. Valtio on määrännyt miehen selvittämään erään ongelman ja selvitysten perusteella pistämään täytäntöön toimenpiteet ongelman ratkaisemiseksi. Valitettavasti ongelma on mahdoton selvittää, ja siinä epäonnistuminen merkitsee teloitusta. Epätoivoinen Viktor hortoilee lähikapakkaan juomaan, jolloin hän tapaa paikallisen noitanaisen. Noita lupaa esitellä miehen viidelle ystävälleen – jos kukaan heistä ei onnistu auttamaan Viktoria, noita toteaa miehen toivottomaksi tapaukseksi ja syö hänen sielunsa.

Raati kuvaili novellia tyypilliseksi Neuvostoliittoon tai Venäjälle sijoittuvaksi byrokratianovelliksi. Osaa raatilaisista tyyli ei miellyttänyt, sillä novellissa ei tapahdu paljon, eikä tapahtumien kannalta olennaisia asioita paljasteta kuin vasta tarinan loppumetreillä. Toiset pitivät novellin kerrontatyyliä sen vahvimpana piirteenä, sillä jännite ei synny tapahtumista, vaan siitä, että mahdottoman määräyksen sisältöä piilotellaan viimeiseen saakka. Absurdit velhot ja noidat vieläkin absurdimpine voimineen korostavat maailman hullunkurista pikkutarkkuutta ja hallinnon naurettavuutta.

Novellin kielessä on ehkä pyritty tarkoituksella venäläisen klassikkokerronnan tyyliin, sillä lauserakenteet olivat usein kiemuraisia ja jopa vähän töksähteleviä. Raati koki sen sopiva novellin teemaan, vaikka osa olisi kaivannut soljuvampaa kieltä.

Reetta Vuokko-Syrjänen: Neljäs porsas (Kosmoskynä 1/2020)

Abuela kertoo lapsenlapselleen Miguelitolle tarinaa neljästä porsaasta. Miguelito on kuullut tarinan kolmesta pikku possusta, mutta tässä tarinassa onkin neljäs, joka sai jäädä kotiin hoitamaan sairasta äitiä ja pitämään taloutta pystyssä kolmen muun porsaan luikkiessa maailmalle. Meksikoon sijoittuvan novellin maailma on kahtiajakautunut ja julma: ”sudet” metsästävät altavastaajan asemassa olevia ”porsaita”, jotka yrittävät haalia pennosia pikkurikoksilla. Neljännen porsaan, Amparon, kolme veljeä hankkivat perheelle rahaa hakkeroimalla, mutta heistä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Amparolle perhe on kaikista tärkein, eikä hän aio niellä veljiensä katoamista niin vain – on aika kostaa.

Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa novellin tapahtumahetkeen sijoittuvan kehyskertomuksen ja menneisyyteen kuuluvan Amparon kostoretken kautta. Teksti palkitsee tarkkaavaisen lukijan, sillä etenkin kehyskertomuksen seassa on pieniä vihjeitä siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Satunsa tunteva voi myös päätellä hieman ennakkoon, miten tarina kenties tulee etenemään. Raatilaisista osa koki novelliin sisälle pääsemisen hitaaksi, mutta palkitsevaksi, sillä novellin loppuosa veti mukanaan. Toiset tarina imaisi heti mukaansa.

Vuokko-Syrjänen kirjoittaa sujuvasti ja onnistuu läpi novellin pitämään kuvailun, toiminnan ja päähenkilön sisäisen äänen keskinäiset suhteet sopivina. Toiminnan suhteen tarina on Atoroxin vauhdikkaimmasta päästä.