6.12 Jenni Virkamäki – Oodi Karjalan mummolle
Mummola kuumana kesäpäivänä. Punainen talo seisoo pienen mäen päällä. Mäen ylle johtavan polun molemmat sivut peittää ruoho. Valkoinen ovi ja kivinen porras vie sisään mummolan muistoihin. Sisällä pirtissä on viileää ja tuvassa istuukin mummo esiliina päällään, kuin...
5.12. Anu Holopainen: Hyviä yrityksiä
Aimo juoksi järvenjäätä peittävällä hangella. Takaa kuului lähestyvää ärinää. Ties mistäzombi oli lähtöisin, mutta jotenkin se oli päätynyt erämaakämpän liepeille. Ainakin houkuttelen sen niin kauas asutuksesta kuin ehdin, Aimo ajatteli. Olkoon sejoululahjani...
4.12. Nita Mäenpää: Joulupuuro
Nita Mäenpää: Joulupuuro Joulupuuro käväisee mielessä, kun etsin television kaukosäädintä. Eihän sitä löydy. Lumiukko menee lapselta ohi. Pirpanan porun saattelemana vilkaisen uuniin kuivahtanutta kinkkua. Kyllä sen syö sinappihunnun kanssa. Yön saapuessa kaivelen...
3.12. Päivi Lukkarila: LUMIUKOT
Päivi Lukkarila: LUMIUKOT Lunta on sentin kerros mustalla asvaltilla. Poika kaapii nuoskaa goretex-tumpulla keoksi, joka saa tunnistettavan muodon. Yhdellä humahtavalla lompsahduksella lumiukko liiskaantuu kumisaappaani alle. ”Hupsista, perkele!” Poika tuijottaa mua...
2.12. Nadja Sokura: SYLILOITSU
Nadja Sokura: SYLILOITSU Kissa katseli kaapin päältä, kun sen ihminen istuutui sohvalle. Ihminen joi kuumaa mustaa juomaa unisena ja kietoi vilttiä ympärilleen. Kohta ihminen nousisi ja lähtisi, ja kissa jäisi taas ilman syliä koko päiväksi. Kissa hyppäsi ketterästi...
1.12. J.S. Meresmaa: Voimaeläin
J.S. Meresmaa: Voimaeläin Puiston puolimain, vanhan tammen luona, se tapahtuu. Voimani ehtyvät, askel lyhenee. Pysähdyn ja vilkaisen taakseni. Wilkins astelee huutoetäisyyden päässä, mutta en halua häiritä palvelijoita. En taas. Kaivan taskustani muutaman pähkinän....
“Sydämen kompassin avautuminen”: KokoTeatterin Janoavaiset on herätyskertomus henkisen kehityksen ystäville
Kuva: Heidi Bergström Historia, naisen asema, uskonto. Katsomoon saapuessani minulla oli mielessäni monenlaisia valtaan ja naisten rooleihin liittyviä teoksia, joissa työn raskauttamille ja naisen kapeasta asemasta kärsiville keskushenkilöille uskonto on henkireikä....
Nörttityttöjen raapalejoulukalenteri
Ylihuomenna alkaa joulukuu ja avautuu ensimmäinen luukku Nörttityttöjen raapalejoulukalenterista. Raapale tarkoittaa tasan sata sanaa pitkää tekstiä. Kalenterin raapaleita on ollut mukana kirjoittamassa joukko suomalaisia kirjailijoita sekä Nörttityttöjen omia...
Ruuhkavuosia ja väkivaltaa: Kaaos Lahden kaupunginteatterissa
Kuva: Johannes Wilenius Ruuhkavuodet on käsitteenä useimmiten varattu kolmekymmentä täyttäneille lapsiperheellisille. Tiedotusvälineissä ryhmän edustajille tarjotaan kilvan arjen selviytymisvinkkejä ja sympatiaa. Miten aihetta lähestytään teatterin keinoin?...
Sarjakuva-arvostelu – Janne Kukkonen: Kolmen kuninkaan aarre
Voro-sarja vie sinut kotimaisen fantasiasarjakuvan maailmaan.













