Perhe oli täydellinen. Äiti oli hoikka ja kaunis, isä pitkä ja komea. Lasten tyylikkäissä vaatteissa ei ollut tahroja.
Haikeana Veera kuvitteli heidät joulukuusen ympärille. Siinä kuusessa ei olisi harvoja kohtia, ja paketeissa sen alla olisi suloiset rusetit.
Itsensä Veera tunsi toivottoman nuhjuiseksi myymälän jouluvalojen loisteessa. Sohjo tunki kenkien sivusaumoista, tukka hiestyi pipon alla. Palkka tulisi parin päivän kuluttua, ja siitä pitäisi riittää lahjoihin — edullisiin lahjoihin, joiden ruseteista hän ei osaisi koskaan tehdä suloisia.
Mutta hän ei saanut silmiään irti perheestä.
– Otan tuon, kiitos, hän sanoi nukkekotikaupan myyjälle nukkeperheen pakkausta osoittaen. – Ei tarvitse paketoida, tulee itselle. Nukkekodissani ei ole vielä asukkaita.
