“Mä pelaan joka tapauksessa koko joulun Baldur’s Gatea”, Pasi sanoi.
Sen silmät siristyivät tyytyväisyydestä.
Näin, että sen mielessä rakentui jo pelillä, irkillä ja metallimusiikilla täytetty joulu-umpio. Siihen ei kuulunut vierailu tyttöystävän kotiin Pohjanmaalle. Mitä olin kuvitellut? Että pitkätukasta sukeutuisi kultakutrinen arkkienkeli, jonka saisin esitellä vanhemmilleni? Että laulaisimme kaikki yhdessä varpusesta jouluaamuna, enkelikello pyörisi ja piparintuoksu tekisi meistä perheen?
Ei, Pasi viettäisi joulunsa mieluummin yksin, olutpullo tai pizzanpala kädessään. Minut se lähettäisi hyvillä mielin matkaan ja ottaisi yhtä hyvillä mielin takaisin. Sen silmissä olisi lämmin mutta vähän etäinen katse. Oli jo nyt.
Huokaisin. Joulu-unelmia, monenlaisia. Muistaisinko myöhemmin Baldur’s Gaten lopun alkuna?
(Raapaleet henkilöt ovat Taru Kumara-Moision ja Pulmu Kailamon kirjasta Tenho)
