Autoiluviikko alkaa – pohdintaa autoilun sukupuolittuneisuudesta
Autoilu tuntuu edelleen 2020-luvulla olevan vahvasti värittynyt mielikuvissa miesten pelikentäksi. Naiskuskeja kohtaan vilisee yhä tiukkaan pinttyneitä ennakkoluuloja, jotka pahimmillaan lisäävät suorituspaineita ja epävarmuutta liikenteessä. Sukupuolittuneisuus ei toki osu pelkästään naisten nilkkaan, vaan esimerkiksi miehiltä saatetaan odottaa automaattisesti tietämystä ja kiinnostusta autoihin ja autoiluun. Ristipaineessa navigointi ei ole sen helpompaa niille, jotka ovat muunsukupuolisia.
Pääkirjoitus: Kansainvälinen tyttöjen päivä
Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11.10.
Korkeakoulun kutsun kuulen
Aloitin tänä syksynä korkeakouluopinnot, ja jo muutaman viikon kokemuksella se on rankkaa. Omista lukio-opinnoistani on jo aikaa varsin monta vuotta, ja ehkäpä aika on kullannut muistot, mutteivät edes silloin opintojen alkuviikot olleet näin rankkoja ja tehtävien...
Nörtin ABC kinkkisten tilanteiden pikaratkaisuihin
Kuva: Pixabay A niin kuin apua mitä nyt teen B niin kuin bileet pystyyn C niin kuin ctrl + alt + delete D niin kuin delegoi E niin kuin “ei mitään hättää” F niin kuin fiksaa myöhemmin G niin kuin googlaa H niin kuin huilaa hetki I niin kuin innostu ihan...