Online-pelit ovat olleet hyvin, hyvin lähellä sydäntäni jo reippaasti yli vuosikymmenen. Pelasin jo lapsena kaikenlaisia pelejä, mutta online-pelaamisen aloitin ehkä noin 12 vuotta sitten World of Warcraftin parissa. Sanomattakin lienee selvää, että vuonna 2010 asenteet tyttöjä ja naisia kohtaan olivat oikeastaan missä tahansa online-pelissä hyvin erilaiset kuin nykypäivänä.
World of Warcraft on luonteeltaan hyvin yhteisöllinen peli, ja suuri osa pelaamisesta tapahtuu killoissa yhdessä peliporukan kanssa sitten, kun hahmo on maksimitasolla. Liityin ensimmäiseen kiltaani kavereiden kautta, mutta pian löysin itseni killasta, jossa olin peliporukan nuorin ja lisäksi, niin järkyttävää kuin se olikin siihen maailmanaikaan, tyttö. En tuolloin ollut varsinaisesti kovin hiljaa siitä, mitä sukupuolta edustan, sillä aina jonkun puhuessa “he/him” korjasin kyllä nopeasti termin oikeaksi. Pelikavereiden kesken sukupuoli kävi toki hyvin selkeäksi viimeistään siinä vaiheessa, kun avasin suuni raidin (eräänlainen yli kymmenen pelaajan luolasto, jossa pelataan ryhmänä tietokonetta vastaan) puhechatissa.
Melko varmasti jokainen reilu kymmenisen vuotta sitten online-pelejä tahkonnut naissukupuolen edustaja on joskus kokenut jonkunlaista syrjintää tai kommentointia sukupuolestaan. Itse koin sitä paljon. Oman killan joukossa se oli suurimmaksi osaksi hyväntahtoista, esimerkiksi peliporukan “johtaja” tapasi kutsua minua prinsessaksi, tarkoittamatta sitä millään tavalla pahalla. Sain myös monesti anteeksi kesken pelien käytyjä teinisuuttumisia puhtaasti siksi, että olen tyttö, kun taas muilta pelaajilta vastaavaa käytöstä ei välttämättä hyväksytty. Kaikki ei tietenkään ollut vain ruusuilla tanssimista, sain muun muassa monesti kuulla olevani hyvä pelaamaan tytöksi. Minulta ei odotettu yhtä paljon kuin miespuolisilta pelikavereilta (ja toisaalta oltiin todella yllättyneitä jos olinkin yhtä hyvä), ja joskus taas ei otettu mukaan, koska olin tyttö (tosin tätä tapahtui lähinnä satunnaisten ihmisten kanssa pelatessa – kiltakaverit kyllä tiesivät, että minut nimenomaan kannattaa ottaa mukaan). En voi sanoa olleeni mikään maailmantason pelaaja, mutta aikanaan olin kuitenkin monesti se porukan parantaja, joka voitiin esimerkiksi laittaa yksin tekemään koko ryhmän kannalta tärkeä rooli, johon kenenkään muun parantaja-roolia pelaavan taidot eivät riittäneet.
Olen kokenut myös sen karumman puolen, mitä tulee tyttöyteen ja pelaamiseen. Olen joutunut todistelemaan hyvää pelaamistani enemmän kuin muut juuri siksi, että olen tyttö. Olen saanut vastaan haasteita, joita tytön ei uskota pystyvän suorittamaan. Olen saanut ehdotteluja monesti jopa senkin jälkeen, kun olen ilmaissut etten sellaisia halua. Kerran, ollessani itse 16-vuotias, eräs reilusti yli parikymppinen kiltakaveri ehdotti voivansa ostaa lennot Suomeen, ja varata meille yhteisen hotellihuoneen! Ja kyllä, kiltakaverit tiesivät myös ikäni. Olen saanut kuulla huorittelua, ehdotteluja “carryaamisestä” (kokeneempi pelaaja auttaa huonompaa pelaajaa pärjäämään pelissä) ties mitä kaikkea vastaan, vähättelyä ja “mee tekemään mulle voileipä”-vitsi tuli todella tutuksi. World of Warcraftin yhteisössä oli yllättävän paljon sovinistisia ihmisiä, joilta vähättelevien ja alistavien kommenttien kuuleminen oli arkipäivää ja näitä löytyi myös niistä killoista, joissa pelasin alkuaikoina. Kasvatin luonnollisesti melko nopeasti paksun nahan tällaisia kommentteja kohtaan, mutta ajan myötä opin myös pitämään suuni kiinni ja kertomaan sukupuoleni varsin harvoissa tilanteissa – ei kukaan jaksa kuunnella sovinistista ja alentavaa kommentointia päivästä toiseen.
Vaihdoin useamman vuoden pelaamisen jälkeen kiltaa suomalaisista koostuvaan kaveriporukkaan, johon solahdin mukaan kuin olisin aina ollut yksi heistä. Kokemus oli yllättävän vapauttava, kun minuun suhtauduttiin pelaajana eikä tyttönä. Olen aina toivonut, että minut muistettaisiin ihmisenä siitä mitä olen pelissä onnistunut tekemään, eikä sukupuolestani, ja tässä uudessa killassa tämä tuntui toteutuvan. Nykyään en enää pelaa WoWia tämän peliporukan kanssa, mutta yhä tulee satunnaisesti pelattua muita pelejä, ja sieltä olen löytänyt esimerkiksi säännöllisesti pelaavan DnD-porukan.
Nykypäivänä pelatessa tuntuu, että naiseen pelaajana suhtaudutaan avoimemmin. Sovinistisia ja alentavia vitsejä kuulee yhä, mutta vähemmässä määrin. Kertoessani pelaavani vaikkapa League of Legendsiä, minulta kysytään ennemmin mitä roolia pelaan, kun kymmenen vuotta sitten kysymys olisi kuulunut: mitä supportia pelaat. Support-hahmo tarkoittaa pelin “taustajoukkona” toimivaa hahmoroolia, joka on usein teknisesti helpoin rooli aloitettavaksi. Parantajatyyppiset ja muut support-hahmot on perinteisesti mielletty naisten pelihahmoiksi, mutta viime vuosina olen ollut havaitsevinani pienimuotoista muutosta asiassa. Oletus toki edelleen peleissä tuntuu olevan, että kaikki pelitoverit ovat lähtöarvoisesti miehiä – tästä kertoo esimerkiksi se, että tiimikaverin toimiessa hyvin, kutsutaan häntä aina nimityksellä “bro” (veli), tai vastaavilla selvästi miessukupuoleen viittaavilla nimityksillä. Tämä ei ehkä vielä lähiaikoina muutu, mutta parempaan suuntaan on joka tapauksessa menty. Mainitsen nykyään varsin harvoin sukupuoltani, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä kun mainitsen, palaute on positiivista. Vaikka on se joskus negatiivistakin; kävin suunnilleen seuraavanlaisen keskustelun erään (hävityn) pelin jälkichatissa aivan viime vuoden lopulla:
Toinen pelaaja: “I’m sorry for you Mr. Lauchuo, I hit like for u”
Minä: “:) It’s Ms. btw”
Toinen pelaaja: “Ok. Nvm”
Tämä oli toki omalta puoleltani tahallista provosointia, ja kyseisen pelaajan käytöksestä itse pelin aikana osasin kyllä arvella tällaista vastaanottoa – kunhan halusin nähdä reaktion.
Kaikesta tästä huolimatta pelaamisen kautta on löytynyt myös tärkeitä ihmissuhteita. Tutustuin alkuaikoina WoWia pelatessani erääseen pari vuotta minua vanhempaan saksalaiseen tyttöön, jonka kanssa ystävystyimme. Olen kahdesti käynyt Saksassa hänen luonaan – itseasiassa ensimmäinen näistä kerroista oli suoranainen seikkailu jo siksi, että olin yksin ensimmäistä kertaa vieraassa maassa, jonka kieltä en osannut puhua (osasin toki englantia), ja lensin myös ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Kaiken lisäksi olin vasta täyttänyt 18. Kenties koronapandemian päätyttyä uskaltaisin taas matkustaa Gamescomiin hänen kanssaan.
Jo aiemmin mainittu DnD-peliporukka on myös yksi yllättävänkin tärkeäksi muodostunut kaveriporukka. Matka mielikuvitusmaailmaan säännöllisesti hyvän kaveriporukan kesken on kiireisessä arjessa helpottavaa ja virkistävää. Vannoutuneelle kirjoittajalle tämä tapa luoda tarinaa, hahmoa ja maailmaa on mielenkiintoinen ja vielä hieman erikoinen, ja olenkin kiitollinen, että olen löytänyt näin mukavan porukan, jossa toteuttaa omaa itseäni.
Viimeiseksi haluaisin mainita vielä tämän uudemman – joskin sekin jo useamman vuoden takainen – valloitukseni, League of Legendsin. Tutustuin sitä kautta uudelleen henkilöön, jonka kanssa pelasin samassa foorumiroolipelissä ennen vuotta 2014. Jonkin verran näiden vuosien varrella tuli vaihdettua viestejä muutenkin, mutta oikeastaan vasta LoLin kautta olen ystävystynyt hänen kanssaan uudestaan. Tietysti ystävystymisessä on auttanut myös toinen yhteinen intohimon kohde: koiraharrastukset. Tampereelle on onneksi hieman lyhyempi matka kuin Saksaan, vaikka sitä joskus toivoisi ystävien asuvan vieläkin lähempänä.
Toivon, että online-pelien yhteisö jatkaa kehittymistään suuntaan, jossa tyttöjen ja naisten pelaaminen on entistä hyväksyttävämpää ja meitäkin voidaan pitää aivan yhtä hyvinä pelaajina. Pelaaminen ja e-urheilu ylipäätään ei ole laji, jossa olisi tarvetta erotella pelaajia sukupuolen perusteella. Ehkä vielä joku päivä myös nainen voi luoda uraa e-urheilun parissa ilman, että häntä kannustetaan panostamaan johonkin niin kutsuttuun “oikeaan ammattiin”.
