Koin teatterin taikaa Pinja Hahtolan esityksessä Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina.
Esitys on ”eksien” vertaistuki-ilta. Kokoontumassa on joukko ihmisiä, joille Eino Leino on ollut merkittävä ihminen: satukuningatar Anni Swan, kirjailija Aino Kallas, kirjailija ja kääntäjä L. Onerva, kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Maila Talvio…
Näyttämöllä on vain yksi ihminen, näyttelijä Pinja Hahtola, mutta silti kaikki hahmot ovat elävästi läsnä katsojien silmien edessä. Tiedättekö sen kohdan Terry Pratchettin tuotannossa, kun Muori Säävirkku katsoo teatteria ja tarkkaa silmä kovana toden ja tarun sekoittumista? Siltä minusta tuntui, kun Aino Kallas (1878–1956) alkoi puhua eksien illassa. Olen lukenut Kallaksen tuotantoa ja kirjeitä lukioajoista saakka, tehnyt Kallaksen teksteistä kandin ja gradun, mutta en koskaan ole nähnyt hänen liikkuvan tai kuullut hänen puhuvan. Kunnes tässä esityksessä hän oli äkkiä edessäni! Minut valtasi ällistys ja haltioituminen, sitten äkkiä pettymys, kun aloin epäillä oliko tällä Aino Kallas -imitaatiolla mitään todellisuuspohjaa.
Ajatus ei jättänyt minua rauhaan, ja lopulta otin yhteyttä näyttelijä Pinja Hahtolaan ja kyselin häneltä esityksen tekemisestä. Samalla sain selville, että Pinja Hahtola on ollut mukana monessa muussakin ilahduttavassa ja taianomaisessa projektissa: Nukkekaapissa, jossa näyttämölle tulevat muun muassa Saimi Järnefelt, Aino Sibelius ja Venny Soldan-Brofelt; ja Suomi-filmin salaisissa kansioissa, joissa tutkitaan suomalaisen elokuvan historiaa.
Jalustalle nostettu Eino Leino
Eino Leinon eksät on esityksenä humoristinen, mutta ei puolueellisesti. ”Tässä katsotaan ihmisiä ihmisinä”, Pinja Hahtola kertoo. ”Ei mustavalkoisesti niin, että nämä ovat hyviä ja nämä ovat pahoja. Polarisoiminen ei vie eteenpäin, vaan haluan tutkailla erilaisia ilmiöitä, kuten yhteiskunnallisia epäkohtia ajatuksella, että oho, tällaistakin on ollut. Entä mites nyt? Onko asiat muuttuneet?”
Huumori ja historiallinen aihe ovat Hahtolalle ominaisia, samoin sukupuolen tarkastelu.
”Kun käsittelee aihetta jossain menneisyyden ajankohdassa, yleisö on turvassa: on helpompi ottaa vastaan kriittistäkin tarkastelua, kun se ei kohdistu niin suoraan omaan aikaan. Silti aina myös peilaan nykyajan ilmiöitä näihin menneisyyden tapahtumiin. Esityksen vaikuttavuus tulee siitä, että asioita katsotaan nykyajan silmälasein.”
Katsottavaa Eino Leinon eksissä riittääkin. Taiteilijamyytti, muusamyytti, vetovoima Eino Leinon ja naisten välillä ja sukupuoli eriarvoistavana rakenteena.
Eino Leinolla (1878–1926) on toisaalta vankkumaton maine kansakunnan runoilijana, toisaalta viime vuosina on valotettu hänen elämänsä nurjia puolia: alkoholismia, taloudellisia vaikeuksia ja syfilistartuntaa, joka koitui hänen varhaiseksi kuolemakseen.
”Jos jotain olen oppinut tässä esityksen myötä, niin sen, että Eino Leino on todella jalustalle nostettu tässä maassa ja ollut todella koko kansan runokuningas. Ei ole niin pientä paikkakuntaa, ettei siellä kerrottaisi, miten Eino Leino kerran kävi siellä, tai että jonkun sukulainen oli tavannut hänet”, Hahtola kuvaa.
”Eino Leinoa hemmoteltiin. Alkoholin käyttöä katsottiin läpi sormien, ja taiteilijaa pidettiin kirjaimellisesti pystyssä, että hän saisi lausuttua runon missä juhlassa nyt olikaan esiintymässä. Jos nainen olisi käyttäytynyt sillä tavalla, hänet olisi pistetty mielisairaalaan.”
Kuka oli kenen muusa?
Esityksen nimi, enemmän tai vähemmän muusina, yhdistää muusana olemisen siihen kärsimykseen, mitä ihmissuhde alkoholisoituneeseen ja ailahtelevaiseen runoilijaan varmasti on usein ollut. Muusa tuo mieleen intohimon kohteen, josta tulee taiteen innoittaja, kuten esimerkiksi Leinon neiti kesäheinä.
”Muusailmiö on kiinnostava ylipäätään. Alkuajatukseni oli, että muusa on objekti ja muusasuhde on yksisuuntainen taiteilijasta muusaan. Vähän kärjistetysti ilmaistuna ensimmäinen mielikuva muusasta on tällainen nainen, joka alasti lekottelee siinä divaanilla ja kärsivällisesti odottaa, että herra Taiteilija saa teoksensa ikuistettua”, Hahtola nauraa.
Syvemmin asiaa ajateltuaan Hahtola käänsi asetelman ympäri.
”Kyllä Eino Leino oli myös muusa näille naisille. Ja tuleville sukupolvillekin. Esikuva on vain toinen sana muusalle.”
Eino Leinon eksissä on hahmona antiikin muusa Kalliope, joka on esityksessä täysin vastakkainen ajatukselle eteerisestä, objektimaisesta muusasta. Hahtolan mukaan Kalliope onkin esityksen suosituimpia hahmoja päästellessään höyryjä.
Oikeiden ihmisten kuvaaminen näyttämöllä
Minua kiehtoo historiallisten henkilöiden elävöittäminen ja fiktio heidän kauttaan, ja olen kirjoittanutkin mm. Ellen Thesleffistä ja Aino Acktésta supersankareina. Pinja Hahtola esittää monologissaan lukuisia historiallisia naisia, ja hahmot saattavat vaihtua repliikin välein: olennaista on siis tehdä hahmoista selkeästi erottuvat.
”Hahmot eivät ole näköispatsaita esikuvistaan vaan karikatyyrejä”, Hahtola sanoo heti. ”Tämä korostuu erityisesti yhdellä näyttelijällä ilman pukuvaihtoja, sillä roolien on erotuttava toisistaan sekunnin sadasosassa. Yhdeksällä näyttelijällä tilanne olisi aivan eri! Silloin olisi mahdollista rakentaa kokonaisempia hahmoja.”
Toisaalta esitys on toimiva näin. ”Olen halunnut tuoda hahmot näyttämölle jonkin katsantokannan kautta. Esimerkiksi Aino Kajanus kulisseja ylläpitävänä alkoholistin vaimona on yksi näkökulma häneen, yksi näkökulma suhteeseen tällaisen taiteilijan kanssa.”
Hahtolan Aino Kallas, joka lumosi minut, ei perustu arkistomateriaaliin siitä, miten oikea Aino Kallas puhui tai liikkui. ”Virolaisaksentti on kieltämättä yksioikoinen valinta”, Hahtola myöntää. ”Pyrinkin pitämään sen maltillisena. Toisaalta Aino Kallas on kuitenkin myös Viron kansalliskirjailija, ja viro oli hänen perheensä kotikieli, että ei se niin kaukaa ole haettu.”
Hahtola kertoo, että Aino Kallas -hahmon puheet perustuvat kuitenkin vahvasti lähteisiin ja ovat enimmäkseen suoraan hänen kirjeistään.
Tekstintekijänä Hahtola lukee paljon. L. Onervasta (1882–1972) löytyi myös paljon materiaalia. Esityksessä L. Onervan tunnistaa pohtivasta asennosta. ”Se on suoraan valokuvasta”, Hahtola kertoo. ”Yhdestäkin eleestä voi syntyä mielikuva ihmisestä.”
Sen sijaan Eino Leinon ensimmäisestä vaimosta Freya Schoultzista (1880–1951) on verrattain vähän tietoa. ”Freya Schoultz on hahmoista vähiten oikea, mutta hänenkin kohdallaan historialliset faktat pitävät paikkansa. Hahmoa on toki lisäksi väritetty.”
Esityksessä Schoultzin tunnistaa hatusta. ”Hän oli alkuperäinen neiti kesäheinä ja piti kiinni siitä, esityksessä jopa pyrkyrimäisesti. Ei ollut niin että naiset olivat aina uhreja, joita Eino Leino kiusasi!” Hahtola toteaa.
Räväkkyys varastaa huomion
Kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Maila Talvio (1871–1951) on esityksen suosituimpia hahmoja. ”Hän varastaa show’n vähän jopa väärillä papereilla”, Hahtola huomauttaa.
Talviolla oli tapana ottaa nuoria suojatteja, joista Eino Leino oli ensimmäisiä. Huhutaan, että eräällä rekiajelulla Leino lämmitteli käsiään Talvion vaatteiden alla. ”Rekikohtaus on anekdootti, jota ei ole todistettu tapahtuneeksi. Sen on spekuloitu tapahtuneen, koska Eino Leino on kirjoittanut sen useampaan teokseensa.”
Kyseessä voi siis yhtä hyvin olla Eino Leinon fantasia siitä, mitä olisi voinut tapahtua!
Talvion hahmo on erittäin valloittava, ehkä räväkkyytensä takia: mieltymys nuorempiin miehiin ja kansallissosialistien ihannointi tulee monta kertaa esille.
”Esityksessä on kohta, jossa Talvio tarjoilee pähkinöitä nuorelle miehelle. Tosin teatterin katsojakunta on niin naisvaltainen, että usein yleisön joukosta on vaikeaa löytää nuorta miestä”, Hahtola kertoo.
Vertaistuki-illassa yleisö on osa esitystä ja samassa tilassa. Alussa Anni Swan (1875–1958) kuljeskelee käytävillä ja tervehtii ihmisiä. ”Siinä rikotaan yleisön ja esiintyjän välistä rajaa. Tykkään näyttelijänä olla suorassa kontaktissa yleisöön.”
Lämmin vastaanotto
Esitys on saanut hyvän vastaanoton. Eino Leinon riepottelu ei ole tuonut vastareaktioita ainakaan Hahtolan tietoon asti.
”Mieskriitikoiden kirjoitukset ovat olleet ylistäviä! Muutenkin palaute on ollut todella hyvää. Esitys on myynyt itse itseään, kun sana on kiertänyt, ja jatkuu edelleen.”
Esimerkiksi Aamulehden kriitikko otsikoi artikkelinsa esityksestä näin: ”Eino Leinosta tehdään ihan muusia – miten olemme voineet antaa liputuspäivän tälle omahyväiselle juoppolallille?”
Alun perin Hahtola rakensi esityksen dialogimuotoon. Kahdella näyttelijällä toinen olisi ollut terapeutti, jolle eksät vuodattavat. Rahoituksellisista syistä ja aikataulupaineissa esitys oli kuitenkin tiivistettävä monologiin.
”Aluksi ajattelin, että enkä, inhoan monologeja! Se vaatii myös enemmän uskallusta, olla yksin kaikesta vastuussa”, Hahtola kuvaa. ”Mutta lopulta monologina tämä on paljon toimivampi, nopeampi, ketterämpi.”
Esityksestä on kirjoittanut esimerkiksi bloggaaja Mannilainen: ”Hahtolan ilmaisuvoima on loistavaa. Hetkessä vaihtuu Leinon muusa toiseksi muusaksi. Uskomatonta on, kuinka aidoilta naiset vaikuttavat. Siitä huolimatta, että kyse onkin edesmenneistä naisista, on Hahtola saanut heidän henkensä ikään kuin elämään. Naiset ovat kuin suoraan valokuvista ja heidän luonteensa tulevat esiin, kun Hahtola avaa suunsa.”
Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina.
Käsikirjoitus: Pinja Hahtola
Ohjaus: Seppo Honkonen
Äänimaailma: Marko Pakarinen
Näyttämöllä: Pinja Hahtola
Sovitus ja visuaalinen ilme: Työryhmä
Päähineet: Heidi Tsokkinen / Hatlantis
Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki, la 12.3.2022 klo 16
Linnateatteri, Turku, ke 9.3.2022 klo 19
Lava-teatterifestivaali, Poleeni, Pieksämäki, 19.3.2022 klo 15
