Nörttitytöt seuraavat rahankäyttöään työkaluilla
Nörttityttöjen rahaviikko jatkuu! Tänään vuorossa ovat erilaiset työkalut, joilla rahaa voi seurata. Jutun lopussa on myös esimerkkiexceleitä, joista voit aloittaa oman taloutesi hallinnan. Huomaathan, että kaikki rahaviikon postaukset kertovat nörien omista...
Nörttitytöt budjetoivat rahansa
Tänään alkaa Nörttityttöjen rahaviikko! Koko viikon ajan blogissa kerrotaan nörien kokemuksia rahasta. Aloitamme budjetoinnista, tuosta monen kompastuskivestä. Kaikki tietävät, että budjetointi olisi hyvä idea, mutta miten se toteutetaan? Mistä aloittaa? Ei hätää,...
Ehdota vuoden nörttitekoa
Kuka henkilö, taho tai teko mielestäsi ansaitsee Vuoden nörttityttö -palkinnon? Ehdota alla! Kysely on anonyymi. Aikaa on 20.10.2018 saakka! Aikaisemmin olemme palkinneet mm. vuonna 2015 Jenni Laineen, vuonna 2016 Todellisuuspakolaiset ry:n ja vuonna 2017 Suomen...
Joka nörtin ikuisuusongelma: kun kaikki kiinnostaa, mutta kaikkeen ei riitä aika
Minua kiinnostaa aika lailla kaikki. Tahtoisin mennä ratsastustunneille ja opetella puhumaan espanjaa, kiinaa ja japania, käydä lukion koko lukion fysiikan oppimäärän läpi sekä opetella koodaamaan ja tekemään nettisivuja. Haluaisin opetella tunnistamaan kaikki...
Arvostelu: Naamiot-antologia
Naamiot-antologiassa kymmenen novelistia kurkistaa naamioiden taakse spekulatiivisen fiktion keinoin.
Diaries of a Spaceport Janitor
Diaries of a Spaceport janitor on yhtä aikaa syötävän soma ja oudon lannistava sukellus köyhän avaruusduunarin elämään. Raavi rahaa välttämättömyyksiin äläkä syö ihan kaikkea mitä kiireisen avaruusaseman kaduilta löydät.
Arvostelu: Tales from the Loop
Julkaisuvuosi: 2017 Julkaisija: Free League / Mödiphius Entertainment Pääsuunnittelija: Nils Hintze Kuvitus & alkuperäisidea: Simon Stålenhag Mikä on Tales from the Loop? Tales from the Loopin idea on kutkuttava: joukko lapsia, jotka jatkovat mysteerejä...
Nörttitytöt Helsinki City Triathlonilla
Mitä nörtti yleensä vapaa-ajallaan tekee? Istuu koneella pelaamassa tai koodaamassa ja juo huoneen lämpöistä kokista? Eikä ainakaan harrasta minkään sortin liikuntaa? No, osittain oikein. Kokiksen pitää olla kylmää ja kyllä nörttikin urheilee. Lauantaina 18.8.2018...
Nörttityttö menee kouluun!
Nörttitytöt-blogi täyttää tänä syksynä jo seitsemän vuotta! Uskomatonta. Sen kunniaksi blogin kirjoittajat muistelivat omia ensimmäisiä koulupäiviään. Ainolle koulun aloittamiseen liittyi pettymys: Koulun aloittaminen oli muistaakseni varsin kivaa, mutta yksi iso...
Reppureissaajan Skyrim
Skyrim, eli Vanha kuningaskunta, Maailman kurkku, Isänmaa tai Keizaal, on varmasti monelle matkaajalle hyvin tuttu paikka. Olet luultavasti jo vieraillut Whiterunissa, Skyrimin kauppamaailman keskuksessa, ja sinut on takuulla kutsuttu fiineihin juhliin Solituden Siniseen palatsiin. Samoin varkaita kuhiseva Riften on sinulle epäilemättä tuttu, kuten myös vankilastaan tunnettu Markarth. Niinpä meidän ei kannata keskittyä näihin Skyrimin sosiaalisen elämän kulmakiviin, vaan antakaa kun esittelen teille sen Skyrimin, joka ei ensimmäisenä hyppää turistin silmille.













