Nörttityttöjen rahaviikko jatkuu! Neljäntenä päivänä kerromme siitä, kun rahaa ei olekaan. Niin käy meille kaikille joskus – melkein väittäisin, että jos joku sanoo rahatilanteensa olevan aina hanskassa, hänellä on joko todella anteliaat vanhemmat, tai hän valehtelee. Tässä postauksessa kaksi nörttityttöä jakaa ajatuksiaan vaikeasta rahatilanteesta. Muista, et ole yksin!

Huomaathan, että kaikki rahaviikon postaukset kertovat nörien omista kokemuksista, eikä niitä sellaisenaan voi pitää ohjeina. Nörttitytöt-blogi tai Nörttitytöt ry ei ota vastuuta ohjeiden käytöstä tai väärinkäytöstä.

Kuva: Pixabay

“Aina ei vaan onnistu. Vaikka kuinka olisi ajatellut, että tässä kuussa minä säästän, ja saan talouteni viimeinkin hallintaan, saattaa tulla jotain mikä hajottaa koko korttitalon.

Puhumattakaan siitä, kun tätä tapahtuu jatkuvasti. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Lisätään tähän vielä tunnistamattomat mielenterveysongelmat niin soppa on valmis.

Sairastuin nuorena kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ongelmallista siinä oli se, että sairaus diagnosoitiin vasta liki 10 vuotta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran oireilin maniavaiheen kanssa. Noiden vuosien aikana ehdin tuhota muutamankin parisuhteen, useita ystävyyssuhteita – ja oman talouteni. Silloin kun meni kovaa meni myös rahaa, ja silloin kun ryvin pohjamudissa en huolehtinut mistään, en edes laskuista. Sain lopulta häädön ja menetin luottotietoni. Enkä siinäkään vaiheessa ymmärtänyt, että taustalla saattaisi olla sairaus.

Sain diagnoosin ollessani reilusti päälle parikymppinen. Siihen mennessä olin ehtinyt velkaantua pahasti, ja suuri osa tuloistani meni ulosottoon ja maksamattomiin laskuihin. Oli hankalaa rakentaa omaa aikuisen ihmisen identiteettiä pohjalle, joka oli vähintäänkin hatara. Se ei auttanut, että en voinut puhua tilanteestani kenellekään terapeuttiani lukuunottamatta. En kehdannut, enkä uskaltanut.

En ole vieläkään puhunut noista ajoista kenellekään ulkopuoliselle, en edelleenkään uskalla. Olen onneksi saanut sairauteni hallintaan, samoin talouteni. En ole enää luottohäiriöinen saati maksukyvytön, ja nykyään maksan laskut siinä vaiheessa, kun ne tulevat. Pelkään kuitenkin edelleen sitä, että aloitan saman rallin joskus alusta. Toivottavasti osaan silloin hakea apua riittävän ajoissa.”
– Anonyymi

***

“Toisinaan – ja usein – rahaongelmat eivät johdu luonteesta tai huonosta taloustajusta. Vaikea rahatilanne voi syntyä säästäväiselle ja nuukastikin elävälle ihmiselle, jos vaikkapa fyysinen sairaus yllättää tai pitkään työssä ollut menettää työpaikkansa, eikä uutta löydykään nopeasti. Vaikkapa maaseudulla elävän, asuntolainaa makselevan erityisasiantuntijan voi olla varsin vaikea löytää ammattitaitoaan vastaavaa työtä, eikä muuttaminenkaan ole helppoa, kun se maaseutuasunto pitäisi saada ensin myydyksi.

Vaikea rahatilanne voi syntyä melkein kaikille. Työskentelen itse tällä hetkellä työvoimatoimistossa ja näen päivittäin työttömiä aina maahanmuuttajista korkeakoulutettuihin ja yksinhuoltajaisistä keski-ikäisiin toimitusjohtajiin. Koko elämän kirjo näyttäytyy työvoimatoimiston aulassa, ja enemmistöllä siellä käyvistä on taloudellisia huolia. Suurimmalla osalla ongelma ei ole säästäväisyyden puutteessa, vaan työttömyydessä, jonka syyt ovat moninaisia.

Itse en ole luonnostani säästäväinen ihminen. Silloin kun rahaa on, käytän siitä yleensä yli puolet muihin ihmisiin ja heidän ilahduttamiseensa tai auttamiseensa. Suurin ongelmani rahan kanssa on siis se, ettei se itsessään merkitse minulle mitään, vaan saa arvonsa vasta silloin, kun sitä käytetään muiden hyväksi. Nykyään pyrin olemaan tässäkin suhteessa maltillisempi, mutta säästötilillä minulla ei vieläkään oikein ole rahaa, koska silloin kun sitä sinne saan, jossakin kohtaa tili tyhjenee, kun keksin jonkin tärkeämmän käyttökohteen rahoilleni.

Tähän vaikuttaa myös taustalla kytevä persoonallisuushäiriö: kun maailman näkee usein äärimmäisen tunteellisesti, herkästi ja mustavalkoisesti, on vaikea olla reagoimatta sen epäkohtiin. Sitä elää hetkessä ja myös käyttää niitä resursseja, mitä on juuri sillä hetkellä. Tulevaisuus ja arviot siitä vaihtelevat päivittäin, ja rahatilannetta on vaikea hahmottaa. Lääkitykseni on auttanut tässä suhteessa jonkin verran, mutta sekään ei auta tasoittamaan kaikkia huippuja. Vaikea rahatilanne ei myöskään noin vain ratkea, sillä en ole kykenevä tekemään viisipäiväistä työviikkoa, kun aivot kuormittuvat hurjasti jo kolmesta päivästä.

Käytännössä olen havainnut, että rahatilanteen hahmottamisessa apuna toimivat parhaiten luotetut ystävät. Kun on ihmisiä, joiden kanssa aiheesta puhua ja pohtia, pärjää itsekin paremmin. Itse en pidä siitä, että rahasta ei voisi puhua – sehän nyt on osa jokapäiväistä elämää, ja häivyttämällä sen näkymättömiin myös mahdollistamme monia rahaan liittyviä ongelmia. Esimerkiksi köyhyys katoaa tai muuttuu vähemmän konkreettiseksi, jos siitä ei voi avoimesti puhua, vaikka köyhyydessä sinällään ei yleensä ole mitään hävettävää. Sairaus ei yleensä ole ihmisen oma vika tai valinta, työttömyys ei yleensä ole ihmisen oma vika tai valinta, yllättävä elämäntilanteen muutos ei yleensä ole ihmisen oma valinta. Mutta jos ihmiset, jotka ovat oppineet elämään vaikean rahatilanteen kanssa, puhuvat siitä toisilleen, yllättävän usein myös apua ja vinkkejä löytyy.

Helsingin leipäjonot, kirjastot, ilmaiset iltapäiväkahvit ja aamupuurot, kirpputorien alennuspäivät, poistomyynnit, käsityöt… Tällaisia asioita olen jakanut ja oppinut ystävieni kanssa, kun oma tilanteeni on ollut vaikea. Vaikka olen itse tällä hetkellä töissä ja pärjään hyvin, pyrin silti pysyttelemään kärryillä siitä, mistä löytyy apua vähävaraisille, millaisia säästökeinoja ystäväpiirini keksii ja mitä kaikkea pienellä rahalla on mahdollista tehdä. Yhdessä jaettu tieto ja sen tarjoama monipuolinen pääoma auttaa tekemään elämästä mielekästä ja arvokasta silloin, kun maailma tuntuu usein hokevan, että köyhyys on oma syy tai valinta, ja ettei siksi ole oikeutta tehdä sellaisia asioita, joita mainostetaan tai hehkutetaan, mutta jotka tuntuvat kalliilta ja mahdottomilta.

Köyhyyden kanssa ei pidä jäädä yksin. Se sulkee ovia ja eristää, ja on siksi kahta kauheampi taakka kantaa. Mutta hei, sinä siellä: et ole ainoa, köyhyys ei todennäköisesti ole omaa syytäsi (ja jos onkin, ongelma on helpompi ratkaista muiden kanssa) ja jos joskus uskallat avata suusi, teet samalla palveluksen meille muille köyhille tai pienituloisille. Kokemusten jakamisen kautta meidän arkemme tulee näkyväksi, ja ehkä niitä suljettuja ovia voidaan sitten avata yhdessä.”
– Vehka