Otsikko on tietysti sanaleikki ja ruma versio ei tarkoita, että kyseinen versio näyttäisi kirjaimellisesti rumalta. Mutta idea on siis, että listaan kaikki näkemäni versiot Austenin kirjoista huonoimmista parhaimpiin.

Rumat

Viisasteleva sydän (2022) – huonompaa versiota Austenin mistään kirjasta ei ole olemassa. Tämän elokuvan kirjoittajat ovat selvästi nähneet vaivaa näin kaamean version luomiseen. Annesta, Austenin luultavasti ajattelevimmasta naishahmosta, joka puhuu harkiten – on Netflixin elokuvassa tehty viinaan menevä näsäviisas, jonka aina pitää saada viimeinen sana. Romanssi ei kanssa ole tässä versiossa mistään kotoisin, mikä on aika loukkaavaa, koska Viisasteleva sydän on varmaan Austenin romanttisin teos. Visuaalisesti elokuvakaan ei vakuuta, värit ovat tylsät ja kohtaukset kuvattu kuin leffa olisi jakso Sex and the Cityssä. En myöskään olisi koskaan uskonut, että kenenkään mieli olisi niin kieroutunut, että he laittavat Austenin päähenkilöhahmon paskantamaan metsässä. En tiedä, oliko kyseisen kohtauksen tarkoitus olla vitsi tai jotenkin näyttää, että tällaista elämä oli Austenin aikaan. Miten vain, mutta koko kakkakohtaus epäonnistui surkeasti. Koko elokuvan voi oikeastaan kiteyttää siihen, miten sarjan kirjoittajat teurastavat leffassa Annen mietinnät hänen ja Wenthworthin suhteesta Austenin runollisesta pohdinnasta tällaiseen roskaan : “We were worse than strangers, we were exes.” Tämä kuuluu todellakin rumien versioiden joukkoon. 0/5.

Ylpeys & Ennakkoluulo (2005) – kyllä, pysyn kannassani, että tämä on yksi huonoimpia versioita ja elokuvia, joita olen nähnyt. En pitänyt elokuvasta, kun sen ensin näin teattereissa, eikä mieleni ole muuttunut, vaikka olen leffan useamman kerran nähnyt sen jälkeen. Tämän version rumuus on käsikirjoituksessa, ei niinkään ulkoisissa seikoissa. Leffa nimittäin näyttää erittäin hyvältä, mutta dialogi on välillä kuin huonosta harlekiinista. Lizzy on enemmän nokkava kuin nokkela ja Darcy näyttää melkein koko elokuvan kuin hylätyltä koiralta. Yksi suurimmista virheistä, jonka elokuva tekee, on laittaa Lizzy kysymään Wickhamilta, miksi Darcy välttelee tätä, kun kirjan koko pointti on, että Wickham itse tarjoutuu kertomaan kaikki Darcyn asiat itselleen täysin tuntemattomalle henkilölle. Se, että Wickham ei kerro vääristeltyä historiaansa ensin, vaan Lizzy kysyy häneltä siitä, muuttaa miehen koko hahmon. Kirjan kuuluisa kosintakohtaus on tehty kuin ysärin ylitunteellinen romanttinen siirappidraama – kosinta tapahtuu kaatosateen keskellä, molemmat hahmot huutavat toisilleen, nainen väittää vihaavansa miestä, mutta näyttää siltä, että haluaa suudella tätä. Lizzyn ja Darcyn välinen ennakkoluulo ja vihamielisyys on myös lavastettu väärinymmärryksenä hahmojen välillä eikä niin, että Lizzy alkaa inhoamaan Darcya, koska tämä käyttäytyy kuin mulkero. Yksityiskohdat, jotka eivät yleensä häiritse minua (kuten naisten hiukset eivät ole kiinni seurassa, aikaan sopimattomat vaatteet, Longbourne on farmi, yms.) käyvät hermoille, kun versio on näin huolimattomasti tehty. Lopun yöpaitakävely on tietysti kaiken huippu. 1/5.

Järki & Tunteet (1981) – tämän BBC:n sarjan laatu ei todellakaan vastaa BBC:n myöhempiä pukudraamoja. Kaikki näyttää erittäin halvalta, vaatteet kuin kirpparilta ostettu, ja kuvan laatu rakeinen ja ruma. Näyttelijät myös näyttelevät paljon enemmän kuin he olisivat teatterissa eikä filmillä. Sarja on jotenkin onnistunut tekemään Edwardista lurjuksen ja Marianne melkein kuolee lemmenkipeyden takia, ei kuumeen. Elinorin ja Mariannen siskosuhde ei myöskään vakuuta tässä versiossa. 1/5.

Pahat

Ylpeys & Ennakkoluulo (1980) – samat laatuongelmat vaivaavat tätä BBC:n versiota kuin edellistä BBC:n Austen – sarjaa. Näyttelijät ovat kankeita ja kaikki on kovin teatterimaista. Darcy ei myöskään muutu tässä versiossa, samoin kuin 2005 elokuvassakaan. En kuitenkaan vihaa sydämestäni tätä versiota, joten se pysyy pahojen sovitusten joukossa. 1.5/5.

Kasvattitytön tarina (2007) – Tästä romaanista, joka on sisällöltään varsin raskas, on vaikeaa tehdä hyvää versiota. Kirjasta ei oikeastaan ole vielä olemassa tyydyttävää versiota, mutta tämä sovitus ei ainakaan täytä vaatimuksiani. Fanny on aivan liian sosiaalinen ja Edmund on niin unohdettava, että hän jää muiden hahmojen varjoon. Elokuva myös näyttää halvalta, vaikka monet TV-elokuvat tähän aikaan olivat jo suhteellisen laadukkaita. 2/5.  

Neito vanhassa linnassa (1987) – BBC:n kasarikirous iskee taas. Laatu on sama kuin aiemmissa BBC:n 80 -luvun tuotoksissa. Tämä versio pitää selvästi enemmän Brontesta kuin Austenista, koska koko tarina on kuvattu kuin goottinen kummitussatu, ja mukaan lisätty jonkun Enya wannaben musiikkia tv-leffan soundtrackiksi. 2/5.

Emma (1996) – Knightley on pilattu. Mark Strong on hyvä näyttelijä, mutta jostain syystä tämä versio päätti tehdä Knightleysta synkän ja vihaisen. Emman ja Knightleyn suhde näin ollen muuttuu täysin ja muistuttaa enemmän lasta ja aikuista kuin kahta aikuista ihmistä, joista toinen on vanhempi ja kokeneempi ja toinen nuorempi ja ajattelematon. Elokuva on myös oudon kolkko ja ankea väriltään, jopa TV-leffaksi. Ja Frank Churchill ei ole pahis, toisin kuin tämä leffa väittää. 2/5.  

Emma (2020) – tämä versio ei sinällään ole huono, mutta se on kovin mitäänsanomaton. Emmasta on jo hyvä leffaversio (ja sarja), eikä mielestäni toiselle elokuvasovitukselle ole tarvetta. En myöskään ymmärtänyt, miksi tässä versiossa Harrietin isä löydettiin (hän oli näköjään kauppiasluokkaa), mutta se ei vaikuttanut mitenkään Harrietin kohtaloon ja oli loppujen lopuksi täysin merkityksetön tarinan juonen kannalta. Austenin kirjassa vihjataan aika vahvasti, että Harriet on äpärä ja että hänen toinen vanhempi on luultavasti joku aatelissäätyinen. Elokuvasta näkee selvästi, että sen on ohjannut joku visuaalisen silmän omaava ja ohjaaja olikin valokuvaaja ennen elokuvan ohjaamista. Tämä visuaalisuus näyttää upealta, mutta tarinallisesti jää hieman staattiseksi eikä soljuvaksi, lieneekö tämä sitten ohjaajan jäännöksiä valokuvaajan uralta. Hyvät roolisuoritukset menevät hukkaan unohdettavan tarinan vuoksi. 2.5/5.

Viisasteleva sydän (1995 & 2007) – nämä versiot Viisastelevasta sydämestä eivät ole huonoja elokuvia. Mutta sovituksena ne molemmat jäävät vaille sitä syvällisyyttä ja tunnetta, mitä Austenin alkuperäisteos sisältää. Sally Hawkins 2007 versiosta harmittaa erityisesti, koska hän olisi ollut aika täydellinen Anne. 3/5.

Hyvät

Kasvattitytön tarina (1999) – versiona kirjasta tämä elokuva ei ole mistään kotoisin. Mutta leffana se toimii erittäin hyvin. Fanny ei ole sama hahmo kuin romaanissa, mutta häntä ei ole aivan niin mustamaalattu hahmona kuin 2007 versiossa. Edmund on paljon lähempänä kirjavastinettaan, ja Crawfordit ovat erityisen herkullisia tässä versiossa. Elokuvassa on myös pieniä komediallisia kohtauksia, jotka olisi voitu nostaa suoraan Austenin kirjoista. Visuaalisesti elokuva on erittäin kaunis ja käyttää paljon luontoa tarinankerrontaan. Kaiken kaikkiaan nautin leffasta, koska se toimii elokuvana, vaikkei versiona romaanista kovinkaan. 3.5/5.

Ylpeys & Ennakkoluulo (1940) – elokuva perustuu näytelmään Austenin teoksesta, joten siinä mielessä ei ole ihme, että leffa on niin erilainen kirjasta. Lizzyn sukkelasanaisuus ja eloisuus on kuitenkin säilytetty tässä versiossa, vaikka mikään muu alkuperäisestä ei ole säilynyt. Darcy on täysin erilainen ja parin konflikti on taas väärinymmärrys ja kaikki yksityiskohdat ovat ajanjaksoon katsottuna väärin. Mutta dialogi toimii, Greer Carsonin ja Laurence Olivierin kemiat käyvät loistavasti yhteen ja Lizzyn hahmo on pitänyt alkuperäisen asenteensa, kuten leffan paras one-liner todistaa: ”If one wants to be truly refined, one must be dead. There is nothing more dignified than a mummy.” Tämä lausahdus olisi aivan hyvin voinut tulla Austenin modernimmasta kynästä. 3.5/5.

Neito vanhassa linnassa (2007) – söpö versio Austenin varmaan kevyimmästä kirjasta. Elokuva on ITV:n tv-leffa, joten Andrew Davies (joka on tunnetuin BBC:n 1995 Ylpeys & Ennakoluulon käsikirjoittajana) sai vapaammat kädet kirjoittaa höttöä. Ja tämä höttö kyllä leffassa näkyy. Catharinen ja Tilneyn suhde on kuitenkin niin herttainen ja sivuhahmot toimivia, että Daviesin satunnainen fanifiktio tarinassa ei haittaa. 3.5./5.

Emma (1996) – paras versio elokuvana Emmasta, jonka olen nähnyt. Huumori, hahmot, asusteet ja valoisa visuaalisuus ilmentävät kaikki asioita kirjasta. Gwyneth Paltrow toimii Emmana, mitä en olisi ajatellut, ja Knightley on täydellinen herrasmies. Musiikki on myös yksi Rachel Portmanin parhaimmista soundtrackeista ja pukudraamojen musiikista yleensä. Elokuva on saanut yllättävän paljon oikein alkuperäisestä romaanista, Juliet Stevensonin rouva Elton erikoissuosikkinani. Frank Churchill ei myöskään ole pahis tässä versiossa. 4/5.

Järki & Tunteet (1995) – en usko, että tätä parempaa elokuvaa tästä kirjasta saadaan koskaan tehtyä. Emma Thompson on kirjoittanut leffaksi niin uskollisen version Austenin teoksesta, että on vaikea kuvitella minkään elokuvan olevan täydellisempi sovitus tästä kirjasta. Patrick Doylen musiikki on ehdottomasti paras pukudraama soundtrack ikinä ja Ang Leen ohjaus on vakavaa, mutta vangitsee myös luonnon kauneuden ja dramaattisuuden, joka kirjassakin on varsin tärkeää. Elinorin ja Mariannen suhde on tarinan keskipiste, mikä sen pitääkin olla, jos kirjasta haluaa hyvän version tehdä. Ainoastaan Hugh Grantin Edward on hieman kankea hahmona, mutta häntä ei kuitenkaan ole mustamaalattu kuten BBC:n aiemmassa versiossa. Willoughby taasen on täysin virheetön versio kirjasta ja todella rakastettava, mikä tekee hänen petoksensa tietysti vielä pahemmaksi. Ja luulen, että jopa Austen olisi hyväksynyt suosikkikohtaukseni elokuvassa, kenraali Brandonin ensitapaamisen Mariannen kanssa. Koko kohtaus on täydellinen esimerkki siitä, kuinka hyvin Emma Thompson ymmärsi toimeksiantonsa. 4.5/5.

Emma (2009) – koska tämä on sarja, tottakai sillä on paljon enemmän aikaa syventyä hahmoihin ja tarinaan, mitä paljon lyhyemmällä elokuvalla. Sarjaan on saatu kaikki tärkeistä tapahtumista ja hahmoista ja sarjan visuaalisuus on valoisa, samoin kuin 1996 elokuvassakin. Kaikki tässä versiossa toimii, Emman ja Knightleyn suhde on täsmälleen sama kuin kirjassa, Frank Churchill ei ole pahis ja Eltonit ovat niin pikkusieluisia kuin aina. 4.5/5.

Järki & Tunteet (2008) – sama pätee tähän kuin edelliseen. Sarjassa on aikaa keskittyä hahmoihin ja teemoihin enemmän. Edward on erityisen onnistunut tässä versiossa ja Elinorin ja Edwardin suhteelle annetaan enemmän aikaa kehittyä. Näyttelijät ovat myös nuoremmat, mikä on enemmän kirjan mukaan. Lucy Steele on vielä sietämättömämpi mitä hän oli 1995 elokuvassa ja tässä versiossa näemme myös Edwardin äidin. Andrew Davies, sarjan käsikirjoittaja, ei ole vältellyt samojen kohtausten kuvaamista mitä elokuvassa esiintyy, joten tässä sovituksessa on paljon samaa kuin 1995 elokuvassa. Kaiken kaikkiaan, sarja on varsin uskollinen versio Austenin romaanista. 4.5/5.  

Ylpeys & Ennakkoluulo (1995) – Austen – versioiden kruununjalokivi. Ei ole sovitusta Austenin kirjasta, joka olisi uskollisempi ja parempi, sekä laadultaan ja sisällöltään. Tähän vertaan kaikkia Austenin teosten versioita. Kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa erinomaisesti, mutta erityisesti Colin Firthin Darcy on jäänyt elämään jopa sarjasta irrallisena romanttisena hahmona. Eikä ihme, koska Firthin Darcy on tasan ainoa versio, missä Darcyn hahmo muuttuu töykeästä mulkvistista huomaavaiseksi herrasmieheksi. Kemiat Lizzyn ja Darcyn välillä oikein kipinöivät ja kolmannen jakson kosintakohtaus on mestarisuoritus käsikirjoittaja Andrew Daviesilta ja Jennifer Ehlen Lizzyn ja Colin Firthin Darcyn roolisuoritukset loistavat varsinkin tässä kohtauksessa. Palaan tähän versioon aina nähdessäni huonon sovituksen Austenin kirjoista. 5/5.  

Lue myös nämä:

Vuosi tuplanäytöksiä – 24 minielokuva-arviota Nörttikokkausta – juhlat Frankenstein – Del Toron sympaattinen hirviö Elokuva-arvostelu: Orava (2026)