Proosakesä jatkuu! Aselatin neljännessä osassa Onna yrittää siivota Rejen juonittelun jälkiä, ja Reje päätyy epätoivoiseen ratkaisuun.

Aiemmat osat löydät täältä:

  1. osa
  2. osa
  3. osa
Kuvassa taustana tähtitaivas sekä piirros kahdesta kädestä, jotka kurkottavat kohti aurinkoa.
Kuva: Katinka Sarjanoja

Yksi Rejen oppilaista haroi hämmentyneenä hiuksiaan ja pysäytti liikkeen kesken kaiken, kun tajusi kuningattaren katsovan häntä. Onna tarkasteli Rejen mestarin huoneeseen kokoontunutta joukkiota. Huoneessa oli koolla nuoria maagioppilaita, muutama vanhempi tutkija, kaksi mestaria ja Lelna.

Vanhus oli oikeastaan ängennyt paikalle. Törky oli suhtautunut Lelnan läsnäoloon suopeasti, joten Onna ei ollut kieltänyt sitä.

“Sel nyt sitten taitaa ottaa ohjakset toistaiseksi, vai?” Lelna kysyi.

Onna nyökkäsi. “Niin. Reje tarvitsee enemmän aikaa muiden velvollisuuksiensa hoitamiseen, joten Sel ottaa vastuulleen akatemian hallinnollisia tehtäviä.”

“Entä minun tutkimustyöni?” eräs vanhempi tutkija parahti.

“Sel on pätevä mestari”, Lelna sanoi. “Eiköhän hän pysty huolehtimaan työsi ohjaamisesta. Reje on joutunut käyttämään paljon aikaa akatemian asioiden hoitamiseen. Pieni asioiden uudelleen jakaminen helpottaa kaikkien työtä.”

Onna ymmärsi miksi Törky oli halunnut Lelnan paikalle. Hänen avullaan tämä sujui paljon helpommin.

“Rejen mukaan te tunnette hyvin toiset maailmantasot”, Onna sanoi ja hymyili.

Hän sai vastaukseksi innokkaita nyökkäyksiä. “Me olemme opiskelleet niitä paljon”, hämmentyneen oloinen oppilas sanoi.

“Erinomaista”, Onna sanoi. “Koska raja Aselatin ja muiden maailmojen välillä on hauras, meidän on parempi vahvistaa tuota rajaa kuin heikentää sitä. Se suojaa muita maailmoja ja meitä.”

Tähän Onna sai hiukan epäröiviä nyökkäyksiä. 

“Meidän ei pidä hyödyntää sellaista lähdettä, jota emme tunne”, Onna sanoi. “Siinä piilee hinta, joka on kallis maksaa ja mahdollisia vaaroja, joita emme tunne.”

Ilmeet huoneessa synkkenivät.

“Kuningatar on oikeassa”, Lelna sanoi. “Tuntematonta pitää lähestyä varoen ja harkiten.”

“Tarvitsen apuanne maailmojen välisen rajan vahvistamiseen ja toisen maailmantason suojaamiseen”, Onna sanoi.

“Me autamme miten voimme, kuningatar”, yksi mestareista sanoi. Hänen ilmeestään näki, että hän ymmärsi mistä oli kyse. Onna pyysi, mutta kun kuningatar pyysi se oli pyyntö, josta oli vaikea kieltäytyä.

Mestarin ja Lelnan kannustuksella myös päättivät pitää Onnan ajatusta hyvänä. He suojaisivat nymfien maailman.

*

Kuuma tuuli pyyhki Rejen kasvoja, hiekka pöllysi hänen askeltensa alla ja viitta lepatti kuin purje hänen perässään. Miten Onna oli saattanut tehdä tämän hänelle!  Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kaiken heidän vaivannäkönsä jälkeen Onna vetosi muotoseikkoihin ja moraaliin estäessään Rejeä tekemästä sitä yhtä ainoaa asiaa, jonka vuoksi hänet oli ylimaagiksi ylennetty. ”Pelasta Aselat minulle”, oli Onna pyytänyt laskiessaan mestareiden neuvoston johtajan sauvan hänen käsiinsä ensimmäistä kertaa. Ja nyt, kun pelastus oli tässä, hänen käsissään, Onna otti sauvan häneltä pois ja antoi sen sille kolmasti kirotulle Selille.

Hiekka pisteli silmiä. Pyyhkiessään kasvoihinsa piirtyneitä rantuja hihaansa Reje kiusasi hetken itseään ajatuksella, että Sel olisi korvannut hänet muutenkin, ei ainoastaan Onnan oikeana kätenä, vaan myös hänen kumppaninaan. Mutta ei, sitä Reje ei ollut vieläkään valmis Onnasta uskomaan. Vaikka toisaalta, ei hän olisi uskonut sitäkään, että Onna silkkaa jääräpäisyyttään kääntäisi selkänsä vedelle, joka voisi pelastaa Aselatin. Onna oli hylännyt paitsi järjen myös velvollisuutensa kuningattarena.

Rejen askeleet pysähtyivät vanhan, aikaa sitten kuivuneen joenuoman reunalle. Onna oli hylännyt velvollisuutensa kuningattarena, hän toisti ajatuksen mielessään. Olihan Onna tehnyt virheitä aikaisemminkin, mutta koskaan ennen pelissä ei ollut näin paljoa, koko Aselatin kohtalo. Rejen kädet puristuivat nyrkkiin, ja taikuus kipinöi hänen ympärillään. Miksei Onna suostunut näkemään? Tämäkin joenuoma voisi taas täyttyä virtaavasta vedestä halkeilevan saven sijaan, alajuoksulla riutuvat kylät voisivat herätä eloon, kasvaa kituuttamisen sijaan. Reje saattoi siunaussanoillaan saada kasvit juurtumaan syvään, mutta yksin vesi saattoi pelastaa Aselatin ja sen ihmiset. Hän, Reje, voisi yksin sen tehdä. Hän voisi tehdä sen yksin, sillä se oli hänen velvollisuutensa. Ja jos Aselatin kuningatar käänsi selkänsä omille velvollisuuksilleen, eikä silloin nimenomaan ollut ylimaagin velvollisuus ottaa kannetavakseen vastuun taakka.

Taikuuden kipinät löysivät halkeaman todellisuuksien rajalla tässä, missä epätoivo oli uurtanut kallioon hiljalleen rapautuvan uran. Siitä mistä elämä oli ennen virrannut, kulki nyt yksin kuolemaa, ja raja tämän ja muiden maailmojen välillä hapertui paperinohueksi. Reje ojensi kätensä, antoi taikuutensa virrata, otti vastaan ruumiinsa läpi käyvän vavistuksen. Ja vesi virtasi maailmojen välisestä repeämästä kuin veri auki viilletystä haavasta. Rejen kädet vapisivat hänen pidellessään porttia auki, ja otsa vääntyi ponnistuksesta ryppyyn. Vesi täytti uoman, sulatti saven halkeamat kuravelliksi, virtasi vapaana kunnes katosi janoiseen hiekkaan. Rejen kädet vapisivat hänen päästäessään portin sulkeutumaan.

Muutama vesipisara kimalteli hänen kämmenellään hikipisaroiden joukossa, mutta kuivui kuumassa tuulessa yhtä nopeasti kuin Rejen esiin loihtima vesi oli kadonnut kuivaan joenpohjaan. Niin paljon vettä, ja kaikki hetkessä poissa. Aselatin jano oli loputon, eikä Reje yksin pelkästään omilla voimillaan voisi tuoda vettä eikä pelastusta riittävästi kaikille.

Mutta Onna oli kieltänyt häneltä avun, kääntänyt mestarit häntä vastaan. Reje painoi kädet kasvoilleen, ja vapina siirtyi käsivarsista hänen koko ruumiinseensa.

”Minun on syrjäytettävä hänet”, Reje ajatteli ääneen. ”Voi aurinko! Minun on pakko syrjäyttää Onna, tai koko Aselat kuolee.”

Ajatus oli niin mahdoton, niin vastenmielinen, niin vaarallinen. Reje katsoi yhä ponnistuksesta täriseviä käsiään. Hänen taikuutensa riitti hädin tuskin portin avaamiseen. Edes hänestä, Aselatin ylimaagista, ei olisi yksin käymään sekä kuningattaren mahtia että akatemian mestareiden taikuutta vastaan.

Ei ilman sellaista taikuutta, jota kukaan ei kuuman kuivuuden lyömässä Aselatissa ollut vuosikausiin uskaltanut edes kokeilla. Rejen katse kääntyi joen toisella rannalla kohoavia vuoria kohti. Se olisi vaarallista, se koituisi hänen kuolemakseen.

”Kuolisin Aselatin puolesta,” Reje toistin Nernan edessä vannomansa sanat. ”Ja Onnan puolesta. Teen tämän sekä hänen että valtakunnan vuoksi. Kun vedet virtaavat taas vapaina, hän ymmärtää, hän näkee, että minä olen ollut koko ajan oikeassa.”

Ensimmäinen askel ylös vuoren rinnettä oli vielä täynnä päättäväisyyttä, mutta kontatessaan repivän terävää rinnettä ylös Reje joutui monta kertaa toistamaan sanat saadakseen niistä tarpeeksi voimaa ja päättäväisyyttä jatkaa kiipeämistä.

Vuoren huipulta avautui haaleankeltainen näkymä yli kerran niin vihreän laakson. Palatsin suuren tornin kupoli kiilsi kaukana horisontissa, ja kuiva tuuli lennätti ilmassa pölyä. Pöly kelpasi, vaikka muinaiset maagit olivatkin suorittaneet tämän rituaalin jäällä. Reje kohotti kätensä, ja tunsi, miten ilmanpaine hänen ympärillään muuttui, tiivistyi, hiekkapilvet alkoivat kasaantua ensin hahmottomiksi muodoiksi ja sitten pyörteiksi. Tuuli ujelsi hänen ympärillään.

”Tuli kutsuu vettä ja vesi kutsuu tulta”, Reje lausui rituaalin ensimmäiset sanat. ”Vastakohdat täydentävät toisiaan ja tasapainottavat toistensa voiman.” Niin kuin minä ja Onna. Ajatus vain käväisi hänen mielessään, mutta hän työnsi sen syrjään. Katumukselle ei nyt olisi aikaa.

Hiekkapyörre kieppui yhä vinhemmin hänen ympärillään ja kipinöi nyt omaa voimaansa, sähköisiä varauksia, jotka purkautuivat hallisemattomasti sähähtäen ja jättäen ilmaan palaneen käryn. Ja nyt, nyt oli oikea hetki. Reje tunsi sen, vaikkei koskaan ollutkaan suorittanut rituaalia kokonaisuudessaan. Sitä pidettiin liian vaarallisena, liian uhkarohkeana. Reje lausui rituaalin viimeiset sanat.

*

Palatsin parvekkeella joukko huolestuneita akatemia oppilaita ja muutama mestari seurasivat huolestuneina vuorenhuippuja peittävän hiekkamyrskyn kipinöintiä. Heidän mielessään oli lähinnä salamoiden aiheuttamat maastopalot, mutta Onna aavisti jotain pahempaa. Nähdessään mustanpuhuvat salaman halkaisevan taivaan hän tunsi sydämessään jäisen varmuuden. Reje oli mennyt liian pitkälle. Hänet oli pysäytettävä.

*

Tarinan viimeinen osa julkaistaan:

5. osa 23.6.