Nörttityttöjen proosakesä jatkuu! Tällä kertaa Onna saa vihiä Rejen vehkeilystä, ja Reje käy vuorostaa teellä Nernan luona.

Kuvassa tähtitaivas, jonka edessä ääriviivapiirros hihtavasta kuusta ja tähdestä sekä puun oksa, jossa on lehtiä.
Kuva: Katinka Sarjanoja

Onnan mieli humisi kuin lehdettömät puunoksat paahtavassa syystuulessa, ja Törky tarjosi oman lisänsä kakofoniaan ajattelemalla erittäin äänekkäästi kaikkia niitä keksejä, joita se ei ollut ehtinyt Nernan luona syödä. Vaikka opossumi olikin taas kerran kunnostautunut teepöydässä, ei Nernan herkkuvarastoja niin vain tyhjennetty. Mutta kerrankin Onna antoi apueläimensä ajatusten tulla ja mennä lävitseen kiinnittämättä niihin suurta huomiota. Hän oli liian keskittynyt syyttelemään itseään.

Palatsin suuren ruokasalin seiniä kiersivät upeat mosaiikkiteokset, joiden aalloissa uiskenteli kaloja ja vesilintuja. Onna muisti sellaisia näkyjä lapsuudestaan, mutta ennen tätä aamua hän ei ollut vuosikausiin nähnyt sellaista määrää vettä, joka olisi riittänyt uimiseen. Eivätkä Onnan lapsuuden vedet olleet varastetun elämän samentamia.

Törky tepasteli pitkin ruokapöytää palvelijan kattaessa astioita Onnan illallista varten. Yleensä kuningatar nautti ruokansa omassa huoneessaan Rejen tai Nernan tai jonkun muun läheisensä seurassa, mutta tänä iltana ajatus Rejen kohtaamisesta kaksistaan oli liikaa.

”Minun olisi pitänyt ymmärtää, olla tarkempi, pysäyttää hänet aikaisemmin”, Onna ajatteli. ”Olen ollut sokea Rejen suhteen, niin kuin hänkin on sokea nymfien kärsimykselle. Siltä, mitä ei halua nähdä, on aivan liian helppo ummistaa silmänsä. Enkä minä ole halunnut nähdä tai ymmärtää, että Reje on menettämässä otteensa.”

Ruokasalin ovi avautui juuri ja juuri sen verran, että mestari Sel mahtui luikertelemaan sisään. Onna rypisti kulmiaan harmistuneena. Hän ei ollut poistunut oman huoneensa mukavuudesta ja paennut Rejen seuraa vain joutuakseen Selin kiusattavaksi ateriansa ajaksi.

”En häiritse teitä pitkään”, mestari vakuutti jo vetäessään itselleen tuolin Onnan viereen. ”Halusin vain tulla tarjoamaan teille ymmärrykseni ja lohdutukseni. Noloa, kovin noloa.”

Onna poimi lautaseltaan ylikypsiä kalliopuun helmimäisiä hedelmiä ja vaati katsellaan Seliä selittämään lisää. Hän ymmärsi kyllä, että Rejeä nolotti, kun Onna oli valtakäskyllään kaatanut hänen ehdotuksensa kaikkien mestareiden edessä, mutta tokihan Selin pitäisi siinä tapauksessa olla lohduttamassa Rejeä eikä Onnaa.

”Onhan palatsissa toki kuiskailtu jo kauan, että ylimaagi tekee teidänkin päätöksenne”, Sel sanoi tavalla, josta Onna ei pitänyt. Hänen mieleensä tuli äkkiä, että jos Rejeä ei olisi valittu ylimaagiksi, Sel itse istuisi nyt sillä paikalla. ”Mutta että se osoitetaan näin julkisesti… Toki ymmärrän, että ylimaagille on vaikea sanoa ei, jopa teidän, kuningatar. Tai ehkä sittenkin etenkin teidän.”

”Sel, minä en ole nyt lainkaan sillä tuulella, että jaksaisin kuunnella tällaista”, Onna sanoi. ”Selitä suoraan, mitä tarkoitat. Reje teki mielestään hyvän päätöksen, mutta Aselatin kuningatar olen minä, ja minä olen myös se, joka tekee lopullisen päätöksen ja kantaa vastuun.”

”Vastuun vieraan maailman varastetusta vedestä?

”Minä annoin käskyn keskeyttää sen suunnitelman toteuttamisen.”

Tuskin havaittava hymynkare nykäisi Selin suunpieltä.

”Ja sitten annoitte Rejen suostutella teidän pyörtämään päätöksenne? Ylimaagi varustaa tälläkin hetkellä retkikuntia etsimään taikuuden murtumispisteitä.”

Hedelmä, jota Onna oli ollut aikeissa puraista, lipesi hänen sormistaan ja vieri lattialle. Törky syöksyi salamana sen perään, ja hetkessä pöydän alta alkoi kuulua tyytyväistä mussutusta.

”Mitä sinä sanoi!”

Selin oli vaikea kätkeä voitonriemuaan.

”Ah, ylimaagi siis ei saanutkaan teitä muuttamaan mieltänne. Niin hän kylläkin antoi hyvin vahvasti ymmärtää.”

Humina Onnan mielen taustalla voimistui korvia huumaavaksi kohinaksi ja taikuus pisteli hänen ihoaan. Mutta hän oli jo aikaa sitten oppinut hallitsemaan tunteidensa kuohut ja estämään voimiaan purskahtelemasta valloilleen miten sattui. Ja täytyi muistaa, keneltä hän oli uutisen kuullut. Sel ei halunnut Rejelle mitään hyvää. Onna ei voisi, ei haluaisi enää nöyryyttää Rejeä lisää moittimalla häntä uudelleen mestareiden ja muiden maagien edessä. Hänen täytyisi selvittää tämä asia hienovaraisemmin.

”Kerrohan minulle”, hän sanoi. ”Ketkä kaikki työskentelevät Rejen suunnitelman toteuttamiseksi?”

*

Nernan asunnon lähellä Rejen ihoa kihelmöi. Hän tunsi elämän huminan, jolla Nerna oli puutarhansa ja talonsa täyttänyt. Reje kulki yleensä mielellään pitkin talon käytäviä ja puutarhan sokkeloita kuiskaamassa siunauksia Nernan kasveille. Taikuuden käyttäjänä Nerna oli aivan eri puusta veistetty kuin Reje itse, mutta magia tunnisti magian, ja se oli aina saanut Rejen luottamaan Nernaan.

Mutta nyt Reje epäröi tutulla kynnyksellä. Nerna oli tukenut ja kannustanut Rejeä aikanaan kertomaan tunteistaan Onnalle. Joskus Reje oli myös tarvinnut Nernan apua ymmärtääkseen miksi hänellä ja Onnalla oli riitaa, mutta ne olivat olleet mitättömiä ongelmia nykyiseen verrattuna. 

Reje huojui hetken Nernan oven edessä ja aikoi kääntyä pois. Sitten hän nielaisi ja koputti oveen. Hän halusi tietää miten saisi Onnan ymmärtämään. Nerna voisi auttaa siinä. Oli pakko olla olemassa keino, jolla Onnan saisi tajuamaan miten asiat olivat.

Nerna avasi oven saman tien. Hän ei näyttänyt yllättyneeltä nähdessään Rejen. “Tee on valmiina.”

Reje seurasi Nernaa keittiöön. Mennessään Reje kuiskasi siunauksen Nernan majesteettiköynnökselle. Se oli kasvanut huimasti viime näkemästä ja Rejen sydämessä läikähti, kun hän ajatteli, että pian Aselatissa olisi metsiä, joissa majesteettiköynnös kasvaisi runkoja pitkin.

Nerna kaatoi teen kuppeihin. Monet sormukset ja letteihin sidotut loitsunauhat saivat Nernan kaikki liikkeet tuntumaan väreilyltä ilmassa. Reje istui, ja Nerna istui häntä vastapäätä odottavan näköisenä.

“Niin”, Reje aloitti ja joi sitten teetä saadakseen sanansa ja ajatuksena asettumaan järkevään muotoon. Tämä ei ollut helppoa. “Onna on tehnyt Aselatin kannalta huonoja päätöksiä.”

Turha sitä oli kierrellä ja kaarrella.

“Niinkö?” Nernan ilme oli vakava.

“Niin. Minä löysin ratkaisun, Nerna, löysin veden.” Reje kumartui pöydän yli lähemmäs Nernaa. “Ja Onna ei halua, että ratkaisuani käytetään. Hän on huolissaan aivan kummallisista asioista.”

“Millaisista asioista?”

“Onna väittää, että veden ottaminen toisesta maailmasta tuhoaa sen toisen maailman asukkaat. Mutta ei se niin mene.” Reje ravisteli päätään. “Siellä on tarpeeksi vettä ja ei siellä ole mitään muuta.”

Nernan kulmien väliin ilmestyi ryppy. “Entä jos siellä olisikin elämää?”

Reje jäykistyi. “Olisin huomannut moisen asian.”

“Onna on herkkä havaitsemaan toisten olentojen läsnäolon”, Nerna aloitti.

“Mutta ei se muuta mitään. Minun ja Onnan velvollisuus on Aselatin pelastaminen.”

Nernan kasvoilla kävi äkkiä ankara ilme. “Onko Aselatin pelastaminen jonkun muun kärsimyksen arvoista?”

“Kuolisin Aselatin pelastamiseksi”, Reje sanoi ja se oli totuus. “Teen sen mikä on pakko, mikä on välttämätöntä, jotta Aselatin ja sen kansan kauhujen aika päättyy.”

“Reje”, Nerna laski kätensä Rejen kädelle. “Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan. Sydämesi lyö nopeasti ja silloin se helposti kivettyy.”

“Ei”, Reje nousi seisomaan. Ajatus, joka oli aiemmin kulkenut Rejen lävitse, Onna on eksynyt, oli väistämättä totta. Onna oli eksynyt, Onna ei ollut enää kelvollinen huolehtimaan Aselatista. Rejen täytyi kantaa yksin raskain taakka.

Nerna saattoi kutsua sitä sydämen kivettymiseksi, mutta Reje kutsui sitä velvollisuuksiensa hoitamiseksi.

*

Tarinan seuraavat osat julkaistaan:

4. osa 16.6.

5. osa 23.6.