Nörttityttöjen proosakesä jatkuu! Aselatin toisessa osassa Onna ja Reje ajautuvat erimielisyyksiin maailmanpelastamissuunnitelmistaan. Ensimmäisen osan pääset lukemaan täältä.

Kuvassa taustana tähtitaivas ja ääriviivapiirros auringosta sekä puun oksasta
Kuva: Katinka Sarjanoja

Pylväskäytävien reunustama sisäpiha oli auringon harmaaksi paahtama, ja suihkulähteen tyhjä allas täynnä viimevuotisia kuivia lehtiä. Kun Reje oli aloittanut opintonsa kokonainen ihmisikä sitten, oli piha ollut vihreä keidas täynnä kuninkaallisen akatemian oppilaiden ja mestareiden iloksi istutettuja kukkivia puita ja pensaita. Muutama taikuuden avustama hiekkaköynnös kiipesi yhä pylväitä pitkin muodostaen pihaa kiertäville käytäville armollisen varjon. Reje hiveli sormillaan köynnösten ohuita varsia kulkiessaan niiden ohi, ja mutisi niille siunaussanoja. Ne tarvitsivat päivä päivältä enemmän hänen apuaan, niin kuin koko Aselat, niin kuin Onna.

Mestareiden kokoushuonetta vartioiva palveluvuorossa oleva noviisi kumarsi ylimaagille ja avasi oven. Sisällä pitkän pöydän ääressä istui kuusi Aselatin mahtavinta taikuudenkäyttäjää. Mahtavinta heti Rejen ja Onnan jälkeen. Reje ei istunut omalle paikalleen. Hän harppoi pöydän päähän, varoen astumasta Aselatin tunnuksen päälle kävellessään ja katsoi mestareita. Ikivanha, luumuilta tuoksuva Lelna loi Rejeen arvioivan katseen ja sitten naisen kurttuisille kasvoille suli hymy.

“Kultaseni, kakistahan asiasi.”

Reje uskoi ilmeensä valaisevan koko huoneen. “Me voimme pelastaa Aselatin. Minä olen löytänyt ratkaisun.”

Pöydässä ilmeet vaihtelivat toiveikkaista ja riemuitsevista epäileviin. Lelna hymyili. “Minä sanoinkin, kun tulit akatemian porteista ensimmäisen kerran, että tuossa, tuossa sitä on kunnianhimoa ja voimaa, ylpeyttä ja typeryyttä. Typeryyttä vuodet ovat sinusta hioneet pois ja jättäneet jäljelle voimaa. Nuorin ylimaagi neljään elinikään ja Aselatin pelastaja.”

Reje tuhahti Lelnan sanoille. Hän oli jo tottunut siihen, että käpertyneen vanhuksen edessä kaikki muut olivat ikuisesti lapsia.

“Mitä meidän pitää tehdä?” Sel kysyi.

“Me etsimme magian kudelmasta vastakohtien kiintopisteet ja avaamme tien vedelle tulla tänne”, Reje sanoi.

Sel pärskähti. “Ja miten sellaiseen voimanponnistukseen kyetään?”

“Minä avasin portin yksin aavikolla”, Reje sanoi.

Lelna käkätti. “Voimaa, sitä tuosta meidän ylimaagistamme löytyy.”

“Ja pystyn opettamaan saman muille. Pystyn näyttämään miten magian kudelmaa venytetään, se on kuin luun purkamista sen paikkaamisen sijaan, ja -” Rejen puhe katkesi, kun salin ovet avattiin.

“Aselatin kuningatar”, noviisi ilmoitti kirkkaalla äänellä.

Onna käveli saliin. Mekon helmet ja hopea helisivät Onnan kulkiessa. Törky tasapainoili Onnan hartialla, ja kasvoillaan Onnalla oli sulkeutunut ilme. Tavallisesti hän olisi tällaisissa tilaisuuksissa vaihtanut katseen Rejen kanssa, mutta nyt ei. Reje tunsi olonsa äkkiä vähäiseksi, eikä ymmärtänyt miksi.

Onna pysähtyi seisomaan hallitsijan paikalle, lattiaan kaiverretun Aselatin tunnuksen päälle. Hänellä oli yllään näyttävä mekko, hiuksista oli kadonnut aavikkotuulen aikaansaama sotkuisuus. Onna näytti kauniilta ja etäiseltä, mutta mekkonsa ja kampauksensa alla hän oli sama Onna kuin aina. Reje ravisti mitättömyytensä pois, ja astui sydämensä kuningattaren eteen, kumarsi muodollisesti ja oli istumassa takaisin omalle paikalleen, kun Onna puhui.

“Ylimaagi Rejen suunnitelmaa porttien avaamiseksi ei edistetä meidän päätöksellämme.”

Reje ponnahti suoraksi ja tunsi päässään kummallista huminaa. “Mitä?”

Onna katsoi mestareita, mutta Rejestä tuntui, että Onnan katse lipui hänen ylitseen ja ohitseen. Kuin hän ei seisoisi tässä, kuin hän ei olisi juuri väittänyt vastaan kuningattaren määräykselle. 

“Meidän päätöksellämme.” Sanat läpättivät Rejen sisällä. Noita sanoja Onna käytti vain kun käytti valtaansa, vain kun tuki Rejeä. Nyt hän sanoi, että meidän päätöksellämme Rejen suunnitelmaa ei edistettäisi.

“Mestarit jatkavat tahoillaan omaa tutkimustyötään”, Aselatin kuningatar sanoi. “Ja nyt mestarit voivat poistua.”

Jopa Lelna nousi pystyyn sanomatta mitään. Sel ojensi kätensä tukemaan kurttuisen vanhuksen kävelyä. Kun ovi sulkeutui mestarien jäljessä, Reje seisoi yhä samassa kohtaa, rintakehä kireänä ja kädet nyrkissä.

“Mitä sinä teit?” Reje sai sanat vaivoin suustaan.

“Reje, se ei olisi oikein”, Onna sanoi. “Me emme voi pelastaa itseämme muiden verellä, kärsimyksellä ja kuolemalla. Meidän pitää löytää toinen tie.”

Reje katsoi Onnaa typertynyt ilme kasvoillaan. Onna ei ollut ennen nähnyt yhtä ahdistunutta ja eksynyttä katsetta Rejen silmissä, ei kasvoja yhtä vääntyneinä piinasta. Sitten Rejen katseessa välähti.

“Miten sinä kehtaat! Sinulla ei ole oikeutta torjua ratkaisua, kun se on löytynyt, eikä sinulla ole oikeutta komentaa minun mestareitani minun talossani”, Reje huusi.

“Sinun talosi on sinun minun armostani”, Onna kivahti.

Rejen kasvoilla kävi kauhea, vääntynyt ilme, mutta sitten hän nielaisi ja huokaisi syvään. “Niin, niin.” Reje kumarsi ja loi Onnaan kysyvän katseen. Onna nyökkäsi, antaen Rejelle luvan poistua. 

Miksi hän ei ymmärrä? Onna ajatteli. Hän ei ole julma, mutta miten hän voi olla noin eksyksissä?

Törky ei vastannut Onnan ajatuksiin sanoilla, mutta opossumin mielestä Onnan mieleen tuli kuva Nernasta, teestä ja kekseistä. “Olet oikeassa.” Onna silitti Törkyä. “Nernan luona käynti auttaa.”

Salin ovien sulkeuduttua takanaan Reje tuijotti hetken eteensä. Hän ei nähnyt edessään olevaa kiveä, hän ei nähnyt mitään. Hän sulki silmänsä, hengitti syvään ja antoi ajatuksen kulkea lävitseen. Onna ei ymmärrä, Onna on väärässä, Onna on eksynyt. Ajatus maistui karvaalle ja kiemurteli hänen mielessään kuin myrkkykäärme. Mutta kun se oli mennyt, se jätti jälkeensä selkeyden. Reje tiesi mitä hänen piti tehdä.

Mestarit pitivät omaa kokoustaan Lelnan työhuoneessa. Reje harppoi sinne hymyillen leveästi.

“Puhuin kuningattaren kanssa. Tässä oli tapahtunut pieni väärinkäsitys, mutta se on nyt selvitetty. Jatkamme esittelemäni suunnitelman mukaan.”

*

“Reje on kuin sokea”, Onna sanoi ja heilutti teekuppiaan. “Hän on niin lempeä ja hyväsydäminen, en ymmärrä miten nymfien kärsimys ei liikuta häntä.”

Nerna istui Onnaa vastapäätä ja syötti Törkylle keksejä ja välillä kutitti opossumin vatsaa.

“Reje on nähnyt paljon kärsimystä” Nerna sanoi hitaasti. “Hänen sisäinen katseensa on ollut kiertyneenä tähän ongelmaan pitkän aikaa. Oletko varma, ettei hän oikeasti ole sokeutunut?”

“Mitä tarkoitat?” Onna tunsi olonsa yhtä aikaa levottomaksi ja toiveikkaaksi. Ehkä Reje oli jotenkin uupunut, eksynyt, ja hänet voisi parantaa, auttaa näkemään missä hän oli menossa vikaan.

Nerna katseli hetken otsa kurtussa pöydän kulmalla kukkivaa kaktusta. Nernan talo ja puutarha olivat täynnä kasveja. Osassa Onna aisti Rejen siunauksen jäljen, mutta kaikissa oli läsnä Nernan kosketus. Nerna jätti kasveihin elämän jäljen, matalan itsepintaisen huminan, kiinnittymisen maahan ja tahdon selviytyä.

“Sanoit, että Reje käyttäytyy kuin ei olisi nähnyt nymfien kuolemaa. Ehkä hän ei todella nähnyt sitä. Sinun herkkyytesi nähdä toiseutta on aina ollut vahva. Rejellä se puoli magiasta on aina ollut heikompi. Hän on etsinyt voimaa sellaisella vimmalla, että on voinut tuhota oman herkkyytensä aistia maailman täyteyden.”

Nernan sanat väänsivät Onnan sydäntä. Juuri Rejen herkkyyteen hän oli aikoinaan rakastunut, ja nyt Nerna sanoi, että Reje oli siinä suhteessa heikko, tuhonnut oman kykynsä. Rejen voimat olivat yhä mittaamattomat, eikä Onna tiennyt, olisivatko edes hänen omat voimansa verrattavissa Rejen taikuuteen. Mutta Rejen herkkyys oli tuhoutunut puurtamiseen, pakkomielteeseen ratkaista jokainen eteen tuleva este hinnalla millä hyvänsä. Ja yksin herkkyys, muista välittäminen, sai Aselatin mahtavimmat taikuuden käyttäjät palvelemaan kansaansa. Ilman myötätuntoa sellainen voima saattoi vain kääntyä itseään vastaan, tuhota kaiken Onnalle rakkaan. Hän ei voinut olla miettimättä, oliko se jo tuhonnut Rejenkin.

*

Tarinan seuraavat osat julkaistaan:

3. osa 12.6.

4. osa 16.6.

5. osa 23.6.