Käännöskirjallisuus on metka ilmiö: hyvän käännöksen tuntomerkkeihin kuuluu, ettei sitä tarvitse ajatella. Lukija taittaa onnistunutta suomennosta eteenpäin tyytyväisenä muistamatta, että jonkun on täytynyt tulkita tekstin sisältö kieleltä toiselle. Ilman osaavia kääntäjiä kokemus maailmankirjallisuudesta jäisi suurimmalta osalta lukijoita kapeaksi. Apurahoja ja palkintoja jaettaessa käännöskirjallisuus jää tästä huolimatta usein reunamerkinnäksi. Etenkin käännösrunous uhkaa unohtua kokonaan. 

Tätä puutetta Kustannusliike Parkko on jo useiden vuosien ajan paikannut muualle kuin englanninkieliseen runouteen painottuvilla käännösrunoteoksillaan. Yleisradion kääntäjäkarhulla palkittu Janne Salo on suomentanut ensimmäistä kertaa koko laajuudessaan Guillaume Apollinairen (1880-1918) ranskalaisen runouden klassikkoteoksen Alcools (1913). Aiempi osittainen suomennos vuodelta 1977 on Jukka Kemppisen käsialaa. Paljon on sen jälkeen vettä virrannut Seinessä Mirabeaun sillan alla; kieli ja maailma tihkuneet toisenlaisiksi.