Alustat: PC
Kehittäjä: 1C Game Studios
Julkaisija: 1С-777 Limited
Genre: deck builder, roguelike
Rakastan deck builder -pelejä, ja siksi empimättä nappasin arvosteluun pelin nimeltä Deathless: Tales of Old Rus. Peli näytti ensivilkaisulla todella nätiltä ja siinä kerätään kortteja, joten kiinnostuin heti.
Hoksasin vasta arvostelukappaleen saatuani, että pelin on kehittänyt moskovalainen 1C Game Studios ja sen on julkaissut 1C-777 Limited. 1C Company on ymmärtääkseni koko Venäjän isoin IT-firma, joka on julkaissut pelejä 90-luvulta lähtien. Näihin peleihin lukeutuvat mm. Space Rangers (2002), King’s Bounty -sarja (1990-2014) ja Deep Sky Derelicts (2018), joka oli mielestäni erittäin onnistunut avaruusteemainen roguelike-korttilätkintä.
Deathless: Tales of Old Rus on arvostelua kirjoittaessani early accessissa, eli se on yhä kehitysvaiheessa. Pelin runko on kuitenkin valmis pelattavaksi ja sisältöä on tarjolla vähän demoa enemmän.
Mainitaan muuten tähän väliin, että sana “pakanrakentelupeli” muuntuu turhan helposti aivoissani “pakarankantelupiliksi” tai “rakonpakanapalaksi”. Käytän siis ennemmin englanninkielistä termiä deck builder, sori siitä!
Nätissä pelissä tavataan örkkejä
Elämme maailmanpoliittisesti outoja ja vaarallisia aikoja, enkä ehkä tällä hetkellä itse tukisi roposillani venäläistä pelifirmaa, en ainakaan ilman varteenotettavia eettisiä muuttujia. Arvostelukappale ei toisaalta maksanut mitään. Toisaalta, toisaalta: En arvostelisi mitään peliä vain haukkuakseni sitä, ja kuten metsän viisas pöllö sanoo, näkyvyys se on orvallakin. Kuulostaako tuuhealta? Se johtuu siitä, että olen ottanut 1d6 hämmennysvahinkoa yrittäessäni pohtia sitä, pitäisikö venäläinen peli pistää boikottiin vai suhtaudunko siihen kuriositeettina.
Uteliaisuus voittaa, joten ryhdyn lätkimään korttia.
Deathless: Tales of Old Rus on satukirja, joka vie pelaajan muinaiseen Rusiin. Oletan ainakin että nimi viittaa valtakuntaan, joka tunnetaan muualla kuin Venäjällä nimellä Kiovan Rus (Suomessa Kiovan Venäjä). Tämä itäslaavilainen valtakunta kukoisti 800-luvulta 1100-luvulle ja se ulottui Laatokalta Mustallemerelle asti.
Alue on venäläisen historiankirjoituksen ja kansallisen identiteetin kannalta tärkeä ja kiistanalainen siksi, että sen keskus oli nykyisen Ukrainan pääkaupunki Kiova.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022 ja on yrittänyt nujertaa ukrainalaisten puolustushenkeä tuhoamalla siviilikohteita, infrastruktuuria ja kokonaisia kaupunkeja. Samalla Venäjän valtion propagandakoneisto kirjoittaa historiaa uusiksi ja jalostaa sepitettä kansalliseksi opetussuunnitelmaksi. Valtio tukee rahallisesti nationalistista yhteishenkeä vahvistavaa kulttuuria ja viihdettä samalla kun se kitkee pois kaiken, mikä ei sovi kuvaan.
Deathless: Tales of Old Rus on täysin kuvitteellista satuilua, eikä sillä näyttäisi olevan mitään pyrkimyksiä tavoittaa todellista historiaa. En voi silti olla miettimättä nimen merkitystä. Ehkä sillä viitataan vain yleisesti venäläiseen kansanperinteeseen? Vai olisiko se yritys kosiskella kansallismielisiä pelaajia tai rahoittajia? Pelin virallisen sivuston mukaan peli ei ole saanut rahoitusta studion ulkopuolelta, vaan se rahoitetaan aikaisemmista julkaisuista saaduilla tuotoilla.
Folkkia ja silmäkarkkia
Aloitetaan kehuista. Deathless: Tales of Old Rus on todella nätti! Siis todella, todella nätti. Hirviöt ovat kiinnostavan näköisiä, taustat ovat kauniita, animaatiot ovat sulavia. 3D ja 2D -elementit toimivat hyvin yhteen ja muodostavat eheän tyylillisen kokonaisuuden. Pelin folkkihirviöt eroavat tuoreella tavalla edukseen bulkkifantasiasta ja antavat pelille persoonallista ilmettä siitäkin huolimatta, että erilaiset indie-pelistudiot ovat viime aikoina hyödyntäneet peleissään aika paljonkin kansanperinteestä kumpuavia elementtejä.
Vastassa on siis kaikenlaisia peikkoja, tonttuja, partaukkoja, hiisiä, vetehisiä ja paholaisen karjapiikoja. Muutamissa demoneissa ja örkintapaisissa otuksissa näyttäisi olevan vähän Sormusten herra -vaikutteita. Joka tapauksessa suosikkini ovat taas kerran luurangot ja muut hieman kenollaan huojuvat epäkuolleet, joiden varusteet näyttävät herkullisen ruosteisilta. Erityispisteet siitä, että myös naispuoliset epäkuolleet näyttävät ihan oikeasti raadoilta eivätkä söpöiltä zombie-pimuilta.
Taustalla soi fantasiapeliin sopivaa musiikki, joka ei huonoimmillaan häiritse yhtään ja tuo parhaimmillaan tappeluun intensiivistä fiilistä.
Ensimmäinen pelattava hahmo on Varvara, joka heiluttelee hiuspalmikosta punottua ruoskaa. Hän voisi olla ilmeensä puolesta vampyyrintappaja Simon Belmontin serkkutyttö. Varvarasta ei paista kyönimäinen oveluus, mutta peli antaa ymmärtää, että hän on taistelijana neuvokas ja “hämmentää” vihollisia mm. ruoskimalla ja potkimalla heitä. Mikäs siinä, hämmentyisin itsekin.
Kun Varvaran polku on ratkottu, seuraavan heeroksen polku avautuu. Toistaiseksi tosin valittavana on vain Varvara. Tekijöiden alustavan suunnitelman mukaan muut hahmot tulevat pelattaviksi vuoden 2024 loppuun mennessä.
Ota kortti, pelaa kortti
Peli on soma kuin sika pienenä, mutta entä pelattavuus? Deathless: Tales of Old Rus luottaa melko yllätyksettömästi, mutta suhteellisen toimivasti deck builder-pelien perusmekaniikkoihin: Pakasta nostetaan kädellinen puolustus- ja hyökkäyskortteja, joilla mätkitään vihollisia juuri sen verran kuin siirtoja saa vuoronsa aikana tehdä. Sen jälkeen viholliset pelaavat oman vuoronsa ja peli jatkuu kunnes pelaajalta tai hirviöiltä loppuvat elämäpisteet. Erilaisten korttikombinaatioiden avulla pelaaja voi heikentää vihollisia tai kikkailla itselleen erilaisia etuja, kuten ylimääräisiä nostokortteja ja hyökkäysbonuksia.
Kortit itsessään ovat aika helposti ymmärrettäviä, joten jos deck builder -pelit ovat tuttuja, tähänkin peliin pääsee helposti mukaan. Säännöt ovat hyvin helpot, eikä minulle missään vaiheessa tullut epäilystä siitä, ettenkö tietäisi mitä jokin kortti tekee. Kaikki on niin suoraviivaista, etten edes muista, oliko pelissä tutoriaalia.
Rogueliken pelistä tekee se, että matsien jälkeen pelaaja voi päättää millaisia etuja, haasteita ja palkintoja vastaan seuraavaksi taistellaan. Jotkut vaihtoehdoista avaavat uusia tarinapolkuja. Taisteluista voi saada palkinnoksi kertakäyttöisiä hyödykkeitä tai reliikkejä, joista saa jotain pysyvää hyötyä koko loppupelin ajaksi.
Joku arvostelija oli kommentoinut, että Deathless: Tales of Old Rus on kuin “Slay the Spire steroideilla”. Nauroin ääneen, sillä Slay the Spire (Mega Crit, 2019) on aivan ylivoimaisen suosittu peli ja itsekin fanitan sitä niin paljon, että kaappini pursuavat siihen liittyvää oheiskamaa. Olen melko epäuskoinen sen suhteen, että genren kovinta kärkeä edustavan suosikkipelini haastaja olisi vihdoin löytynyt. Olisi oikeasti vilpittömän hauskaa, jos puskista ilmestyisikin uusi aikavampyyri imemään seuraavat kaksituhatta tuntia ruutuaikaani. Ei minulla olisi mitään sitä vastaan. Tehkää parhaanne, viekää kaikin mokomin kallisarvoiset tunnit pierun pituisesta elämästäni!
Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen on melko selvää, että Deathless: Tales of Old Rus ei ole kuin “Slay the Spire steroideilla” siitä huolimatta, että joitain yhtäläisyyksiä löytyy.
Muutamat hirviötyypit, kuten pikkudemoneita käskyttävät orjapiiskurit ja pelihahmon rahoja varastavat rosvot, ovat mekaniikoiltaan aivan tuttuja. Slay the Spire -pelissä tavataan lentokykyisiä lintuhirviöitä, jotka eivät kärsi vahinkoa, ellei niitä iske kolme kertaa peräkkäin, jolloin ne menettävät lentotaitonsa, pökertyvät ja putoavat maahan. Deathless: Tales of Old Rus -pelissä on täsmälleen samanlaisia lintuja. Paitsi että ne on piirretty eri tavalla eikä niillä ole lentoanimaatiota – “lentokyvystään” huolimatta!
Sanotaan, että kopioiminen on imartelun vilpittömin muoto. Eikä se välttämättä muutenkaan ole huono asia, koska jos joku perusmekaniikka toimii jossain pelissä, miksei sitä voisi käyttää muuallakin? Nämähän ovat vähän kuin tanssiaskeleita. Ne eivät yksin määrittele sitä miten hyvää showta tultiin katsomaan.
Moskovalainen pelistudio ei ole kopioinut kaikkea, ei ainakaan vain yhdestä pelistä. Annan projektille vilpittömästi kehuja “raatomekaniikasta”, jota en ole nähnyt muualla. Kun joku pelilaudalla olevista hirviöistä kuolee, se jää retkottamaan elottomana aloilleen. Raato ei itsessään tee mitään, mutta se voi olla lyöntien tiellä tai sen taakse voi suojautua. Hirviöiden ja raatojen järjestyksellä on strategista väliä. Jotkut hirviöt eivät pysty lyömään, jos ne ovat jonon hännillä. Jotkut taas pystyvät tuikkaamaan peitsellä toistensa ohi ja jotkut ovat erittäin ärsyttäviä piiloutuessaan aivan jonon perimmäiseen slottiin. Vastustajien järjestely jonossa onkin tällä hetkellä pelin kiinnostavinta antia.
Laahaa kuin Volgan lautturit
Deathless: Tales of Old Rus vaikuttaa ensimmäisen parin tunnin aikana todella lupaavalta, eikä vähiten siksi, että kaikki pelissä näyttää niin hyvältä ja liikkuvia osia on näennäisesti paljon. Innostukseni kuitenkin lopahti muutaman pelikerran jälkeen. Peli ei tarjoa tarpeeksi valinnan vapautta tai yllätyksellisyyttä, jotta omaan pelityyliin voisi vaikuttaa merkittävästi. Lisäksi peli on hidassoutuinen ja tappelut toistavat itseään. Se on sääli, koska selvästi potentiaalia on, ja visuaalisiin elementteihin on ladattu niin paljon paukkuja, että minun on suorastaan vaikea uskoa sitä, että peli on tylsä. Miten se voi olla? Siis katsokaa sitä, se NÄYTTÄÄ tosi hyvältä peliltä!
Vaan uskottava se on: Peli kerää kierroksia hyvin hitaasti. 40 minuutissa se on vasta päässyt käyntiin: Pelin ensimmäiset taistelut ovat erittäin helppoja, mutta ne vievät silti aikaa. Vaikeustaso nousee siten, että vihollisten määrää kasvaa. Se on turhauttavaa kuin sote-uudistus Mordorissa. Mitä enemmän örkkejä odottaa kipuvastaanottoa vuoronumero kourassa, sitä kauemmin jonon purkaminen kestää. Se on työlästä. Lisäksi pelaaminen tuntuu paikoin tylsältä puurtamiselta myös siksi, että matsaaminen on tasaväkistä ja vuoroja pitää käyttää pelkkään blokkaamiseen. Viholliset eivät lyö vuorollaan kilpeni läpi eikä minulla ole aikaa muuhun kuin puolustamiseen. Näin kuluu vuoro jos toinenkin.
Pelissä on tämänhetkisessä kehitysvaiheessaan myös jokin verran bugeja, mutta kuitenkin sen verran harvakseltaan, ettei niitä ole haitaksi asti. Pari kertaa sain koko pelin kyykkyyn ihan vain yrittäessäni startata pieleen menneen matsin uudestaan. Kun vedin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan pelattavan kampanjan läpi, peli kaatui palkinnoksi.
Siitä huolimatta, että kokonaisuus kyllä toimii melko uskottavasti, korttien suunnittelussa on hötkyilty fiilis. Ihmettelin erästäkin korttia, joka aktivoituessaan ajaa täsmälleen samaa asiaa kuin toinen kortti, joka on vain nimetty eri tavalla ja jossa on eri kuva. Ne eivät edes päivittyessään eroa toisistaan. On kiva kun on vaihtelua? Olisi kyllä kivempaa, jos kortteja olisi oikeasti enemmän! Yksi pelin ongelmista on se, että vaikka pelin idea on rakentaa sattuman myötätuulia hyödyntäen toimiva pakka, peli itse asiassa tarjoaa aika vähän kortteja palkinnoksi matsien jälkeen ja korttien poistaminen on erityisen harvinaista herkkua. Tämän vuoksi päädyin parikin kertaa pomotappeluun pakka täynnä lähes pelkkiä aloituskortteja. Plätsis vaan, kyllä sen arvaa miten siinä käy. Pakan muokkaamiseen liittyvien mahdollisuuksien vähäisyys ei ehkä ottaisi yhtä pahasti päähän, jos peli rullaisi nopeammin.
Deathless: Tales of Old Rus onnistuu oikein hyvin peruspalikoiden asettelussa, mutta siitä puutuu luova sekopäisyys. Mielestäni todella hyvät deck builderit mahdollistavat enemmän satunnaisuutta, mikä synnyttää säkällä sellaisiakin pakkoja, jotka lähestulkoon rikkovat pelin. Deathless: Tales of Old Rusissa pakkaan syötettävät kortit ovat keskenään liian samanlaisia ja liian tasapaksuja. Valinnanvaraa on vähän ja reliikit tarjoavat synergioita aivan liian maltillisesti, jotta niitä kannattaisi oikeasti metsästää.
Sen pituinen se?
Pelissä on tarina, muttei mitään erityisiä tehtäviä tai haasteita. Lyhyt tekstipätkä kertoo, että joku tärkeähkö kivenmurikka on kateissa. Se pitää hakea järvestä ja piilottaa demoneilta. Tarinankerronta on yhtä hölynpölyä ja kärpäsen pörinää. Pistää miettimään, että jos devaajilla ei ole tarinaa kerrottavana, miksi sellaista edes yritetään väen väkisin vääntää? Monet deck builderit tekevät mielestäni oikean valinnan jättämällä tarinan hyvin epämääräiseksi tai vain vihjailemalla sen olemassaolosta. Minulle ei käynyt pelin ensimmäistä kamppista pelatessani selväksi, mitä nämä myyttiset (Kiovan?) Rusin tarinat ovat ja miksi ne ovat niin tärkeitä, että ovat päässeet pelin otsikkoon asti. Pelin hirviöt edustavat kyllä slaavilaista kansanperinnettä, mutta niillä ei ole tarinoita kerrottavaan. Niitä vain vedetään armotta turpaan.
Kunnollisen tarinan lisäksi jäin kaipaamaan myös karttaa, joka tekisi sinänsä suoraviivaisesta edistymisestä vähän kiinnostavampaa tai edes selkeämpää. Minulle oli vielä parinkymmenen pelitunnin jälkeen hieman epäselvää, voiko joitain bosseja skipata. Bossimatsit eivät eroa kovin paljoa muista etenemisreiteistä, joten lätkiessäni kortteja zombimaisen puutuneessa mielentilassa, en ollut aina ihan varma oliko edellisessä joukkiossa mukana välibossi vai ei. Bossimatsit eivät välttämättä ole lähtökohdiltaan vaikeampia kuin perusmatsit, joissa vain sattuu tuurilla olemaan pelaajalle epäedulliset muuttujat.
Summa summarum. Deathless: Tales of Old Rus on kuin köyhän miehen Slay the Spire. Sitä pelaa aikansa kunnes pelattava kampanja tai yleensä vain into pelaamiseen loppuu. Tämänhetkisessä early access -vaiheessa pelin runko on pelattavissa ja se viihdyttää muutaman tunnin, mutta luiden ympäriltä puuttuu vielä kosolti lihaa ja pakkaan tarvitaan monimutkaisempia kortteja, jotta pelaaminen olisi strategisempaa eikä pelkkää blokkausta ja lyömistä. On vaikea kuvitella, että näistä nyt jo olemassaolevista early access- aineksista saataisiin kasaan valtavan hyvin toimiva ja mielenkiintoinen pakanrakennuspeli, ellei jotain sen komponentteja asetella ratkaisevalla tavalla uusiksi. Pelin hahmojen, joita on nyt vasta yksi, pitäisi vähintään voida hyödyntää toistensa kortteja. Se, että pelissä on jo melko laihahko “universal cards” -korttikategoria lupaa tämän kannalta huonoa. Jos asiaa oikein tulkitsen, jatkossakin jokainen sankari pelaisi vain omaa “väriään” minkä lisäksi pelissä olisi pieni valikoima kaikille sankareille yhteisesti tarkoitettuja “värittömiä” kortteja.
Mätkin peliä päälle parikymmentä tuntia ja testailin sitä vielä yhden vähän isomman päivityksen jälkeen (joka ei nähdäkseni muuttanut juuri mitään). Sen jälkeen en jaksanut edes väkisin. Palautteeni pelintekijöille on, että pelaan ennemmin rumalta näyttävää peliä, jossa pelattavuus on kohdillaan, kuin mitään Deathless: Tales of Old Rusin kaltaista peliä, jossa ulkoasu näyttää hyvältä, mutta kaikki muu puuduttaa. Lisää liikkuvia osia, kiitos!
Devaajat näyttävät kyllä työstävän peliä aktiivisesti ja peli oletettavasti paranee jokaisen päivityksen myötä. Eli jos konsepti kiinnostaa, siihen kannattaa palata myöhemmin. Juuri nyt tilanne on ns. thumbs down. Parempaa odotellessa kannattaa vaikka tsekata samalta julkaisijalta ilmestynyt Deep Sky Derelicts, joka on monipuolinen deck builder mukavan rouhealla scifi-teemalla. Siinä on tarina, taide ja mekaniikka kohdillaan!
Lyhyesti
Deathless: Tales of Old Rus on erittäin kaunis pakanrakentelupeli, joka ei vielä early accessissa tarjoa kovin paljoa sisältöä. Hauskuus hiipuu, kun nätin ulkokuoren alta paljastuu liian pitkiä matseja, itseään toistavia mekaniikkoja ja turhan tasapaksuja kortteja. Pelillä on vielä paljon matkaa siihen, että se voi haastaa suosittuja kortinläpsyttelypelejä, joilta se on ideoita lainannut.
Da!
+ Näyttää hyvältä!
+ Helppo oppia ja pelata
+ Kiva “raatomekaniikka”
Njet.
– Taistelu on laahaavaa
– Ideat eivät ole kovin omaperäisiä
– Tasapaksut kortit eivät mahdollista kummoisiakaan strategioita
– Tarina on merkityksetöntä höttöä
– Pelattavaa sisältöä puuttuu vielä paljon
Peli oli arvostelukappale
