Tässä postauksessa on ohjeet ystävän etsimiseen. Julkaisimme tänään myös postauksen puolisoita etsivien hakemuksille.

Nörttityttöjen deitti-ilmoitukset ovat olleet suosittuja, ja muutamalla viime kerralla olemme tarjonneet mahdollisuuden etsiä myös ystäviä. Koska ystäviä ja puolisoita etsitään melko erilaisilla ilmoituksilla, haluamme tarjota tällä kertaa kaksi erilaista mallia ilmoitukselle.

Aikuisena uusien ystävien löytäminen muuttuu haasteellisemmaksi, jos omat piirit pysyvät pitkään samoina. Uusia ihmisiä on kuitenkin mahdollista tavata, ja netti luo kokonaan uuden ulottuvuuden ystävyyssuhteillekin.

Julkaisemme ystäväilmoitukset ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Viimeinen ilmoituksen jättöpäivä on 7. helmikuuta.

Haetaan ystävää -ilmoitukset

Pyri kirjoittamaan niin hauskasti ja mielenkiintoisesti kuin osaat. Tärkeintä on kuitenkin, että teksti heijastaa omaa persoonaasi ja sinulle luontaista ilmaisutapaa.

Ilmoitus on tarkoitus jättää ystäväkirjan muotoisena eli kopioi alta lista kysymyksiä ja vastaa lomakkeessa niihin. Kaikkiin ei ole pakko vastata ja kysymyksiä voi keksiä myös itse lisää. Vapaamuotoisemmankin hakemuksen saa jättää.

Nörttiystävä

Nimimerkki:

Henkinen ikä:

Lempikirjani:

Lempipelini:

Lempipaikkani maailmassa:

Lempiruokani:

Superpowerini:

Mistä pidän eniten:

Entä mistä en pidä:

Voimaeläimeni:

Toiveammattini lapsena ja nyt:

Jos saisin olla yhden päivän joku muu, kuka se olisi ja miksi:

Jos olisin kaikkivaltias päivän, mitä tekisin:

Paras nörttimuistoni:

Nörttiharratukseni:

Millainen on unelmaystäväni:

Lempitekemiseni ystävän kanssa:

Terveiset tulevalle ystävälleni:

——

Ilmoitusten jättäminen 

Osallistuaksesi sinun on luotava oma anonyymi sähköpostiosoite (onnistuu kätevästi esim. Gmaililla), johon vastaanotat mahdolliset vastauslähetykset. Osoite julkaistaan ilmoituksesi kanssa. Suosittelemme persoonallista sähköpostiosoitetta, joka kertoo jotakin sinusta.

Nörttitytöt ei julkaise (edes söpöysfiltterillä suodatettuna) ilmoituksia, joissa esiintyy kiroilua, uhkailua tai muuta asiatonta kielenkäyttöä. Ilmoitukset julkaistaan editoimattomina eli emme korjaa kirjoitus- tai kielioppivirheitäsi. Nämä tuntuvat olevan monelle nörtille tärkeä asia eli oikolue ilmoituksesi huolella. Myöhässä tulleita ilmoituksia ei julkaista (niitä voi toki itse lisätä postausten kommentteihin).

Turvallisuussyistä ikäraja ilmoitusten jättämiseen on 18 vuotta.

Ilmoituksen pääsee jättämään täällä 7.2. asti!

Jos haluat liittää ilmoitukseen kuvan, lähetä se osoitteeseen toimitus@geekgirls.fi. Kuvan maksimikoko on 300 kB.

Ilmoitukset julkaistaan blogissa 14.2.