Kun sanoin tekeväni jutun liian kiltistä nörttitytöstä, en tajunnut, että hyvin paljon sen sisällöstä tulisi olemaan ihan omasta elämästäni. Luulin kirjoittavani “nörttityttönä”, kuin kaikkien äänenä, mutta huomasin sen olevan mahdotonta. Kuitenkin luulen, että paljon tästä nörttitytöstä, ja minun kokemuksistani, on yhteistä toisten kanssa. Kiltteys on vain pintaa, ja siihen on lujasti liittynyt myös kainous. Kumpaakin on ollut liikaa. Ensi kertaa kävin sekasaunassa larppaajien kanssa viime vuonna. Larpannut olen kuitenkin yli kolme vuotta ja naisten saunavuoroa olen usein joutunut pyytämään. Sekaan uskaltauduin tutun porukan kanssa ja mukana itsevarma nainen, jonka seurassa uskaltauduin viimein mennemään miesten saunaan. Samana vuonna kuoriuduin siitä häveliäsyyden kuoresta, jonka alla nuoruuden vuoteni olin mennyt. Sain karistettua pois hieman kiltteyttä ja kaikesta huolehtivaa äiti-luonnetta, jonka jälkeen olen osannut nauttia paljon enemmän illanistujaisista ja tapahtumista, kun liiallinen kainous on jätetty taakse. Siinä sivussa kuitenkin huomasin, että aftereilla conin tai larpin jälkeen ei ole ollut kertaakaan, jolloin mies ei olisi tullut liian lähelle huohottamaan korvan viereen tai aloittanut yksipuolisen keskustelun. En pystynyt poistumaan tilanteista, koska olen liian kiltti sanomaan “ei kiinnosta”.

Liian kiltti?

Kun etsin määritelmää liian kiltille, saan niistä melko selkeän kuvauksen yhdistelemällä: “epäitsekäs, joustava, uhrautuva”. Samalla kiltteys voidaan jakaa sekä positiiviseen että negatiiviseen kiltteyteen. Positiivisessa kiltteydessä ihminen nauttii siitä ja tekee sitä omaksi ilokseen. Negatiivisessa ihminen on kiltti koska kokee sen velvollisuutenaan eikä pysty sanomaan toisille vastaan. Siinä missä positiivinen kiltteys on jopa voimistavaa ja sosiaalisissa suhteissa palkitsevaa, on negatiivinen kiltteys voimia vievää ja sosiaalisissa suhteissa moni voi käyttää sitä hyväkseen, jolloin kiltti ihminen, kun ei osaa sanoa vastaan, joutuu toimimaan toisen hyväksi, joka usein johtaa turhautumiseen itseensä. Tämä kiltteys usein opitaan jo lapsena, kuten minäkin sen opin. Vaikeaa on sanoa vanhemmilleen vastaan, saati sitten myöhemmin opettajille ja ehkä sen myötä myös ystäville ja kollegoille. En haluaisi sanoa, että se on kokonaan opittua tai synnynnäistä, mutta joskus en vain voi uskoa, etten koskaan ole oppinut sanomaan “ei”.

Kiltti nörttityttö

Siinä missä normaalissa elämässäni olen kiltti negatiivisella tavalla, nörttitytön roolissa en pidä kiltteyttä taakkana vaan voimavarana. Olen ollut vänkäri ties kuinka monessa conissa ja tapahtumassa. Ensimmäisen kerran kun olin conivieraana Finnconissa, ihastelin ihmisiä ja kuuntelin yllättävän mielenkiintoisia ohjelmia, ja sen jälkeen aina vänkärinä. Usein juuri niissä tehtävissä saan kuulla kuinka ihana ja söpö olen, saaden paljon uusia ystäviä ja mielenkiintoisia keskusteluja aikaan conissa. Myöskin aina järjestäjä puolelta tulee yleinen kiitos kaikille vänkäreille, jossa sanotaan ettei conia olisi ilman pieniä vänkäreitä hoitamassa pieniä asioita. Näistä olen saanut voimia ja iloa, jotka saavat joka vuosi osallistumaan tapahtumiin vänkäröimään, kun en osaa enää olla vänkäröimättä coneissa. Se tietenkin tuntuu oudolta, kun ajattelee näin: en voi osallistua kaikkeen mihin haluaisin, saatan tehdä töitä yölläkin ja ehdin näkemään kavereita, jos vuoroni eivät ole heidän aikataulujensa kanssa päällekäin. En kovinkaan usein kuitenkaan ole löytänyt itseäni kaatajaisista. Syinä pidän sekä sitä, etten uskalla alkaa sosialisoimaan tuntemattomien kanssa sekä hieman enemmän kuppia nostavat miehet. En halua yleistää, mutta jokaisista kaatajaisista löytyy niitä miehiä, jotka ovat iloisina ja väsyneinä juoneet alkoholia ja antaneet sen nousta päähän. Monesti tälläisissä tapauksissa olen saanut huomata olevani niin iskuyritysten kuin ehdottelevien repliikkien kohde. Näiden välttäminen ei juuri onnistu kiltisti kuuntelemalla ja kauniisti vastaamalla, riippumatta siitä, sanonko, etten jaksa kuunnella tai “hyvin mielenkiintoista, kertoisitko lisää?”. Olen liian kiltti sanoakseni painu v***uun, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Nörttityttönä olen kiinnostunut myös naishahmoista ja kuinka heitä kuvataan kirjoissa, peleissä, sarjoissa ja elokuvissa. Kilttejä tyttöjä on paljon, mielenkiintoisia hahmoja ei niinkään. Vielä kuitenkin hirvittävän monessa sarjassa naiset keskenään eivät puhu muusta kuin miehistä, vaikka sarja ei olisikaan saippuaoopperaa. Onneksi suunta on sitä kohti, että tuottajia osataan arvostella tällaisista geneerisistä naishahmoista, ja isoissa sarjoissa on alkanut näkymään itsevarmempia ja mielenkiintoisempia naishahmoja. Toisaalta, kovaa vastustusta on saanut Sherlock NYC:n (eng. Elementary) nais-Watson. Itse näen vaihdon erittäin hienona, koska kirjoissahan Watson erittäin fiksu, kuten on Lucy Liun esittämä Watsonkin, ja Sherlockin ja Watsonin suhde kuvataan erittäin lämpimänä ystävyytenä, jota myös sarja kuvaa. Voisin sanoa, että (oma mielipide) uudessa brittiversiossa Sherlockin ja Watsonin välillä on enemmän seksuaalista jännitettä kuin amerikkalaisessa (/oma mielipide). Ainakin itseäni asia mietitti paljon, kun kuulin Watsonin olevan sarjassa nainen, mutta sarja korostaa enemmän ystävyyttä miehen ja naisen välillä, kun yleensä tämä tilanne elokuvissa johtaisi rakkauteen ja seksiin.

Because you know it's a bad idea.

Because you know it’s a bad idea.

Toisena esimerkkinä mielenkiintoista naishahmoista Warhammer 40K. Warhammerin Sisters of Battlet ovat naisia kovissa varusteissa ja isoilla pyssyillä, mutta harva pelaaja liittää heitä armeijaansa, koska he eivät ole lähellekään niin voimakkaita kuin mieshahmot pelissä. Viimeisimmästä uudistuksestakin on aikaa. Mitään uutta ei uusi Apocalypse-tapahtuma tuonut heidän armeijaansa, vaikka Games Workshop mainosti, että “kaikkiin armeijoihin jotain uutta!”. Kun lähetin kysymyksen, miksei näin ollutkaan, vastaus oli, ettei kukaan ole jaksanut miettiä, eikä mitään uutta ole tulossa. Samalla yhden nais-inkvisiittorifigun tuottaminen lopetettiin. Monet pelaajat valittavat, kun naispelaajia ei ole eivätkä naiset ole kiinnostuneita figupeleistä, mutta samaan aikaan anime on naisten ja tyttöjen suosiossa, koska niissä on paljon erilaisia ja vahvoja naishahmoja, joita korostetaaan. Jos Games Workshop korostaisi näitä badass-naisiaan ja tekisi niistä enemmän tasavertaisia kyvyiltään miesten kanssa, olisi Warhammer 40K:lla varmasti enemmän suosiota ja uusia naispelaajia.

Toisinaan oikeita nörttityttöjä näkyy myös televisiossa ja ainakin viimeisin esimerkki, jonka näin, ei antanut kovin hyvää kuvaa. Geneerisessä muotiohjelmassa j-rockia kuunteleva ja scifiä lukeva tyttö halusi työhönsä sopivan vaatetuksen. Kun käytiin vaatekaappia läpi, löytyi sieltä lolita-mekkoja. Stylisti nauroi näille, samoin samaan tyyliin kuuluville paidoille, hameille ja laukuille. Kaikki heitettiin menemään. Tyttö tungettiin farkkuihin, kukkapaitaan, piikkikorkokenkiin ja paksuihin meikkeihin, joita hän ei tuntenut omikseen. Lopullinen look sai nuoren naisen näyttämään vanhaltapiialta ja tavalliselta. Kaikki omaleimainen tyyli ja oman rakkauden kohdetta korostavat piirteet tyylissä oli hävitetty niin, että nörttitytöstä oli saatu tavallinen nainen. Lopussa esitelty tyyli oli saanut tytön kasvoille pakotetun hymyn ja suuhun kirjoitetut sanat. Tuntui kuin työvaatteiden tuonnin kanssa olisi vienty pois koko elämä ja persoona, ettei tyttö saisi olla erilainen edes omalla vapaa-ajallaan.

Hyveen orja – Lantin toinen puoli

Kiltti tyttö ei pääse pomoksi oli kirja, johon törmäsin istuessani j-rock-keikan jonossa. Katselin sitä ja mietin, olinko liian kiltti. En muista, mihin tulokseen päädyin, mutta tarkemmin ajateltuna olin kyllä. Teini-ikäisenä kysyin aina ensin äidiltä, voisinko lähteä konserttiin tai voisinko lähteä kaupungille kavereiden kanssa. Usein kuitenkin oli, etten päässyt lähtemään, jolloin päädyin kotona piirtämään.

Kiltteys nähdään hyveenä, ja usein on kohteliaisuus kuvailla toista ihmistä kiltiksi. Minua kuvattiin aina kiltiksi ja pitkäpinnaiseksi. Tosiasissa olisin sanonut pahasti vastaan, jos olisin saanut sanat suustani. Silloin maailmaa sivullisena katsova tyttö kehitti monia eri sairauksia ja pelkoja, ja luultavasti monen pohjana on ollut liiallinen kiltteys ja sen aiheuttama ahdistus. Näistä osista kootaan liian kiltti nörttityttö. Ensimmäinen osa on ahdistus. Täydessä kaupassa, yksin kävellessä ja puhuessa tuntemattomien kanssa. Tietenkin myös täysin yllättävät tai päiviä kestävät sydämen tykytykset ja hengen salpautuminen haittaavat ja ahdistavat vielä enemmän. Toinen on masennus. Masentaa, kun ei osaa sanoa vastaan, ei pysty omia oikeuksiaan puolustamaan vaan joutuu hautaamaan omat tunteensa. Kolmas on psyykkeen murtuminen. Selviydyin siinä määrin vähällä, että en pitänyt ääniä päässäni todellisina, mutta kehon tunnottomuus aiheuttaa enemmän ongelmia, kuten pelkotiloja ja kaatumista.

Kesti kauan ennen kuin pääsin puhumaan kaikesta, koska en halunnut rasittaa muita omilla ongelmillani, ja kun sairaanhoitajasta alkoi tuntua, että olin parantumassa, en osannut enää kertoa mieltäni vaivaavista asioista. Lähdin Varsovaan yliopistoon, mutta kun tulin takaisin lomalle, jouduin samantien sairaalaan suljetulle osastolle. En enää tiedä mitä teen, mutta liiasta kiltteydestä on jo osa karissut. Kun en ole kiltteydeltäni pystynyt puolustamaan itseäni, en ole sanallisesti koskaan osannut nousta toista vastaan. Fyysisesti olen toisinaan pystynyt, kickboxingia satuin harrastamaan, mutta aina sekään ei riitä.

Minua on heitetty lasipullolla, kun en osannut ottaa “kohteliaisuuksia” vastaan. Toinen nörttityttö sai päälleen solvauksia, kun oli näyttänyt autosta huutelijoille keskisormea, jolloin miehet olivat nähneet oikeudekseen pysähtyä ja näyttää takaisin. Raiskauksesta puhuminen on itselleni arka aihe. Kun asiasta puhutaan uutisissa, ja varsinkin Facebookin vihasivuilla, en voi kuin joutua tunnevyöryn valtaan ja hiljaa itkeä niiden puolesta, jotka joutuvat sen kokemaan. Jo pelkkä naisiin kohdistunut vihapuhe saa kyyneleet silmiini. Tyttö on avuton olento, kun ei opi mitenkään puolustamaan itseään, sanallisesti tai voimalla, kun ei uskalla muuta kuin myöntyä. Uutisissa kuulee vihapuheen yleisyydestä, mutta siinä yleensä tarkastellaan vain ulkomaalaistaustaisiin kohdistuvaa puhetta, ei naisiin. Rasismin ja syrjinnän nähdään kohdistuvan kielessä yleensä vain ulkomaalaistautaisiin, kun myös ne koskettavat naisia. Samalla ‘feministi’ on monelle miehelle sana, joka nähdään miehiä alistavana ja munille potkivana mäkättävänä ämmänä, kun todellisuudessa feministi kuvaa ihmistä, joka haluaa miehen euron myös naiselle, ei vain 80 senttiä, eli tasa-arvoa kaikkien sukupuolien välille. Feministejä eivät ole vain housuihin pukeutuvat naiset ja hameeseen pukeutuvat miehet.

Voinko olla feministi, jos käytän vain hameita? Eli kiltteys ja elämän vaikeat kysymykset

Yleinen vastaus oli ei, koska feministi pukeutuu androgyynisti ollakseen mahdollisimman lähellä miestä. Näin siis oli vastaus ala-asteella. Päädyin pukeutumaan polvipituisiin hameisiin ja bleisereihin, koska näytin silloin vanhemmalta. Sittemmin päätin, että nainen saa olla naisellinen, koska se kuuluu itsemääräämisoikeuteen, joka erityisesti oli silloin lähellä sydäntäni. Rakastuin mekkoihin ja röyhelöihin teini-iässä, kun aiemmin niitä en uskaltanut pitää. Lisäksi pidin ihmisten muistuttelusta, että alunperinhän hame ja sukkahousut olivat miesten vaatteita, josta usein sain poikien vihoja niskaani. Kuitenkaan itsemäärämisoikeuden puolustamisen ilmeneminen omassa elämässä oli vähäistä. Enimmäkseen se johtui vanhemmista. Kun on kaksi pitkäaikaissairasta vanhempaa, joista toinen on työkyvyttömyyseläkkeellä ja kaipaa apua jokapäiväisissä asioissa, on vaikea toteuttaa teinikapinaa, kun syvälle sisään on juurtunut käsitys siitä, että on enemmän omien vanhempiensa tuki ja ystävä kuin lapsi. Tämän muotoilun olen saanut ajatuksille ja tunteille vasta vähän aikaa sitten, terapeutin avulla. Kuinka olla lapsi ja tyttö, kun oman elämän tarkoitus on olla toisten tukija? Kilttinä ja ainoana lapsena huomasin ottavani aikaa omista harrastuksista ja kavereiden tapaamisesta huolehtiakseni äidistä ja kodista, mutta myös pärjätäkseni koulussa. En ollut täydellinen enkä nopea oppija, joten illalla saatoin istua läksyjen kanssa myöhään hereillä ja vääntää tehtäviä, kunnes osasin ne ja opin. En koskaan oppinut pyytämään apua. Varsinkin ala-asteella vihasin kutomista, koska en oppinut millään, mutta myöhemmin opin ja nykyään teen käsitöitä kun vain saan inspiraatiota.

Joskus myös mietin, voiko Martta olla feministi? Martta on yleisnimitykseni naiselle, joka leipoo, kutoo ja ompelee, tai kuuluu Martta-yhdistykseen. Myöhemmin liityin itse Marttoihin, tai oikeastaan Anarkistimarttoihin, koska lähimmän alajaostoni keski-ikä oli 65 ja Anarkisteihin olin halunnutkin. Toinen mihin liityin oli Sotilaskoti-yhdistys, käytyäni Naisten valmiusliiton järjestämillä kursseilla. En tiedä, miksi innostuin yhdistystoiminnasta, mutta päädyin kuitenkin Suomen armeijan puolelle, vaikka patriotismi ei ole arvojani. Hämmentävää oli toimia ja saada kiitosta. Kuin olisin löytänyt kanavan kiltteydelleni, ja en tehnyt sitä pakosta, vaan koska se oli mukavaa.

Kuvia lastenkodin lapsista ja suomalaisporukastamme

Kuvia lastenkodin lapsista ja suomalaisporukastamme

Päädyin kerran myös menemään vapaaehtoiseksi lastenhoitajaksi Kiinaan hylättyjen lasten lastenkotiin, jossa kaikilla sinne tuoduilla lapsilla oli jokin synnynnäinen vamma. Lastenkodin omistajat, brittiläinen pariskunta, halusivat hoivata kaikkia sinne tuotuja lapsia kuin omiaan. Monet lapset saivat lopulta kodin Euroopasta, Amerikasta tai ihan lähikaupungeista. Vapaa-ajallani suomalaisen vapaaehtoisporukkamme kanssa päädyimme illallistamaan lopulta kiinalaisen pyöränkorjaajan perheen luokse, joka myös otti usein lastenkodin lapsia luokseen, jotta nämä voisivat käydä koulussa ja elää normaalisti. Kokemus oli hämmentävä, kun ajattelen sitä näin jälkeenpäin. Kiinalaiset halusivat kiittää meitä pajalleen tulemisesta illallisella. Olimme hyvin otettuja tästä, vaikka ensimmäisen kerran vesimelonin tarjoaminenkin tuntui liioittelulta. Siinä huomasin, kuinka paljon olin itse valmis tekemään hyvyyttäni ja kuinka vaikea on ottaa vastaan toisen kiitos. Toisinaan väsytän itseni menemällä vapaaehtoistyöhön kaikkialle, kun vain kysytään. Samalla kuitenkin saan siitä jonkinlaista tyydytystä huomatessani, kuinka paljon sitä arvostetaan. Kiltteys itsessäni on hieman hassu piirre, koska se heijastuu hyvin voimakkaasti jopa psykologisissa kokeissa, joita minulle on tehty. Jossain kohtaa kuitenkin huomasin, etten voi enää jatkaa olemalla liian kiltti. Joskus on pakko sanoa ei, ihan oman itseni takia. Välillä kuitenkin huomaan löytäväni itseni edelleen hieman epämielyttävässä asemassa, kun en osaa sanoa vastaan. Sama on huomattavissa sosiaalisissa tilanteissa; kun minulle puhutaan, en osaa olla vastaamatta, koska kohteliaisuus. Vastaan sanominen on kuitenkin opittavissa, samoin itsensä puolustaminen. Tarvitaan uskoa itseensä, kuten tietää jokainen taikatyttö animessa.

Yhteenvetona ja kommenttina

Vaikka artikkelini on rönsyilevä ja ensimmäiseni, se käy läpi itsessäni huomaamia piirteitä, joihin liitän kiltteyden. Liiallinen kiltteys käsitteenä on alkanut mietityttämään vasta, kun olin jo ajanut itseni uuvuksiin. Nörttiys taas tuntuu olleen melkein aina osa minua, vaikkakin olen sanonut olevani nörtti kun “vain” larppaan ja ropetan (ja luen klassikkoromaaneja englanniksi ja runoilen ja…). Nörttityttöyden ja kiltteyden yhdistelmässä kuitenkin joutuu paljon sekä ennakkoluulojen että katseiden kohteeksi. Se on yleistä, mitä omiin kokemuksiini on uskominen, koska jos jokaisessa kaadossa tai aftergame-illassa joudun ahdistelun ja ehdottelun kohteeksi, niin en usko, että vika on vain minussa, vaan myös piirien miesten käytöksessä.