Naamiot-antologian kansikuva

Naamiot-antologia (kuvan lähde: Osuuskumma)

Naamiot. Osuuskumma, 2018.
Toimitus: Taru Kumara-Moisio, Anne Leinonen ja Minna Roininen
Novelistit: Katri Alatalo, Maija Haavisto, Janos Honkonen, Artemis Kelosaari, Taru Kumara-Moisio, Anne Leinonen, Mia Myllymäki, Heikki Nevala, Tarja Sipiläinen, M. A. Tyrskyluoto.

* * *

Useimmilla meistä lienee erilaisia rooleja – naamioita – joiden avulla ja suojassa elämme. Osuuskumman vuonna 2018 julkaisemassa Naamiot-novellikokoelmassa naamiot ovat sekä aineellisia että vertauskuvallisia.

Monta maailmaa yksissä kansissa

Vaikka kertomuksia yhdistää naamioteema, ne sijoittuvat hyvin erilaisiin aikoihin ja paikkoihin. Novellit edustavat eri genrejä avaruusscifistä historialliseen fantasiaan ja lähitulevaisuuteen sijoittuvaan spefiin.

Genrejen ja juonien kirjo osoittaa, miten universaali ilmiö naamio on. On aivan uskottavaa, että naamiota kokee tarvitsevansa sekä esiteollisen ajan kylänoita (Mia Myllymäki: Noidasta polvi paranee) että juhlittu galaktinen sotasankari (M. A. Tyrskyluoto: Siviili, sotilas).

Ajoista, paikoista ja olosuhteista riippumatta novellien hahmoissa on jotain samaa: kysymykset omasta paikasta ja identiteetistä. Kuka olen ja mikä olen naamion kätköissä? Uskaltaisinko riisua sen? Vai olisiko parempi painaa se kasvoille niin tiukasti, että siitä tulee osa minua?

Antologia kunnostautuu myös hahmojen monimuotoisuudella. Sivuilta löytyi useiden vähemmistöjen edustajia. Mikä mainiointa, vähemmistöön kuuluminen, ulkonäkö tai sukupuoli-identiteetti ei ollut yhdenkään novellin pääasia eikä kyseisen hahmon ainoa piirre.

Helmiä ja muhkuroita

Kuten antologioissa yleensäkin, Naamioiden novelistien tyylit vaihtelevat, ehkä myös tekstin viimeistelyyn käytetty aika. Jotkin novellit ovat todella hiottuja, kuin valmiita patsaita, joiden ympäriltä kaikki ylimääräinen marmori on nakuteltu pois. Osa on hiukan raskaslukuisempia – patsaita, joista voisi vielä hioa muutaman muhkuran pois.

Janos Honkosen Sen silmärei’istä paistoi tyhjyys on suosikkini kokoelman novelleista. Siinä Albert Camus’n Sivullisen tavoin maailmaa syrjästä katseleva minäkertoja heräilee koomasta ja huomaa, että naamiot ovat ottaneet yllättävän sijan häntä ympäröivässä maailmassa.

Naamiot ovat tuhansien vuosien ajan olleet osa teatteria. Artemis Kelosaaren novelli Rutto nostaakin hattua commedia dell’arte -teatterille. Vielä pidemmälle menee Maija Haaviston Silloin kun en katso. Novelli kysyy sekä kertojan äänellä että käsikirjoitusmuotoisten katkelmien kautta, eikö koko elämä ole elokuvaa.

Eikö koko elämä ole elokuvaa, näytelmää, teatteria, roolien pyöritystä ja eri tilanteissa kasvoille vedettäviä naamioita? Naamiot-antologia on kymmenen kirjoittajan vastaus tähän kysymykseen ja kelpo lukukokemus spefin ystävälle.

* * *

Naamiot lähetettiin blogille ilmaisena arvostelukappaleena.

Nörttitytöissä on aiemmin arvosteltu Osuuskumman antologiat Murtumia maisemassa ja Marraskesi – Tarinoita iholta ja ihon alta.