Alustat: PC, Playstation 5, Xbox X/S
Kehittäjä: 11 Bit Studios
Julkaisija: 11 Bit Studios
Genre: Scifi, selviytyminen, seikkailu, managerointi
Scorchio!
Tätä arvostelua kirjoittaessani kesä on kuumimmillaan, mutta vielä kuumempaa kyytiä on luvassa! The Alters-pelissä kirjaimellisesti paetaan tappavaa auringonnousua planeetalla, jossa yksi vuorokausi ei tunnu millään riittävän kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä. Hiki valuu, avaruuskottero on koko ajan jostain nurkasta rempallaan eikä omilta klooneiltaan saa hetken rauhaa.
The Alters vaikutti minusta kiinnostavalta kansikuvaa myöten. Siinä joukko kasvojenpiirteiltään samankaltaisia, mutta persooniltaan kovin erilaisia miehiä hengailee keskenään eripuraisesti. Yksi muistuttaa tutkijaa, yksi luolamiestä, yksi joukosta pelleilee ja yksi on aikeissa vetää toista turpaan. Kansi tuo oikeastaan enemmän mieleen The Sims- pelin kuin tieteisseikkailun.
Pelin alkuasetelma on kuitenkin tieteisseikkailulle täysin tyypillinen avaus: Pelin päähenkilö, tavallinen duunari nimeltä Jan Dolski, herää keskellä avaruuskatastrofia. Hän on haaksirikkoutunut karulle planeetalle ja kaikki muut urheat tutkimusmatkailijakaverit kapteenia myöten lojuvat elottomina vaurioituneissa pakokapseleissaan. Järkyttynyt Dolski ei voi jäädä aloilleen, koska hänen on päästävä suojaan planeetan pintaa pyyhkiviltä radioaktiiviilta myrskyiltä. Pelaaja juoksuttaa suojapuvussaan huohottavan Dolskin turvaan hieman kauempaa löytyvälle avaruusalukselle, joka muistuttaa valtavan suurta polkupyörän rengasta. Tästä ongelmat vasta alkavat.
Yhden miehen armeija
Jan Dolski on ammatiltaan raksamies, eikä hänen ammattitaitonsa riitä pelastautumiseen, sillä valtavan avaruusaluksen operoiminen yhdellä käsiparilla on mahdoton tehtävä. Onneksi Dolski saa aluksen komentokeskuksesta yhteyden apujoukkoihin ja häntä neuvotaan kädestä pitäen aktivoimaan aluksen erikoisin moduuli. En tiedä teistä, mutta jos itse päätyisin avaruusalukseen jossa on paikka nimeltä “kohtu”, tuntisin oloni oudolla tavalla epämukavaksi.
Dolskilla ei ole aikaa kyseenalaistaa mitään. Mies täytyy kloonata. Toisin kuin voisi kuvitella, Dolski ei tee itsestään aivan samankaltaista kopiota. Taikuutta muistuttavan avaruusteknologian avulla Dolski voi tuottaa itsestään rinnakkaisulottuvuudesta simuloidun vaihtoehtoisen version, joka on tehnyt elämässään erilaisia valintoja, oppinut erilaisia kykyjä ja muuttunut kokemuksiensa myötä eri suuntaan kuin tarinamme sankari – sanotaan häntä nyt sitten vaikka proto-Dolskiksi.
Pelaaja saa aluksen sydämestä käsin tarkastella erilaisia haarautuvia elämänpolkuja ja valita, kenet hän kutsuu avukseen. Vaihtoehdot lisääntyvät pelin myötä. Näemme mm. lääkärin, puutarhurin, mekaanikon, pyskologin ja tutkijan. Jätin poliisin kloonaamatta, koska pelkäsin että esiin kuroutuisi joku huonon isäsuhteen traumatisoima machosika, joka laittaisi meidät kaikki putkaan.
Uusien Dolskien kloonaaminen oli mielestäni pelin palkitsevinta antia. Pelihahmot eivät ole vain vähän eri tavalla puettuja versioita proto-Dolskista, vaan heidät on käsikirjoitettu ajatuksella. Jokaisella versiolla on jopa vähän eri puhetyylinsä. Ja toki jokainen klooni suhtautuu tilanteeseensa hieman eri tavoin. Jokaisella on omasta elämänkokemuksestaan kumpuavia asenteita ja toiveita. Avain yhteistyöhön on dialogi. Pelaaja voi yrittää kloonien elämänpolkua tiirailemalla arvata, millainen mielistely puree. Konflikteja ei kuitenkaan voi välttää. Kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.
Olin sivumennen sanoen menettää malttini alkoholisoituneeseen kaivosmies-Dolskiin, joka koko ajan satutti itsensä eikä osannut ottaa apua vastaan. Kloonasin lopulta avuksi psykologi-Dolskin (eli psykodolskin), jonka kanssa kloonit saivat puhdistaa keskenään ilmaa ja jutella toksisesta maskuliinisuudesta. Curate ipsum!
Hahmoja voi käskyttää tekemään erilaisia tehtäviä. Jokaisella on oma erikoiskykynsä, joka tuo bonuksen resurssien keräämiseen tai työkalujen valmistamiseen. Tutkijaheppu on pelin etenemisen kannalta ratkaiseva hahmo, sillä hän mahdollistaa avaruusaluksen päivittämisen. Tutkijan värväämisen jälkeen pelaaja voi myös parantaa avaruusaluksen ulkopuolella selviytymisen kannalta olennaista välineistöä.
On hauska yksityiskohta, että aluksen kohtumoduuli 3D-printtasi kloonauksen yhteydessä tutkija-Dolskille silmälasit päähän. Miehellä ei ole näössä vikaa, kuulemma silmälasit vain vastaavat proto-Dolskin mielikuvaa siitä millaiselta tutkijan pitäisi näyttää. Tutkija jättää lasit päähänsä, joten kaiketi niistä tulee ihan älykäs vaikutelma? Myös psykologi sai rillit, mutta vähän eri malliset. Miksi? Onko hänen näössään vikaa vaiko ei? Entä millä perusteella psykologilla on päässään suursmurffilta varastettu punainen kotsa?
Peli ei ota tiedepuolta turhan vakavasti, vaikka tiede ja teknologia ovat juonellisesti tämän seikkailun ydintä. Haastavat tilanteet ratkeavat sillä, että tutkija-Dolski könöttää labrassaan tunnin tai pari ja esittelee sitten tyytyväisenä milloin mitäkin Pelle Peloton -tyylistä keksintöä. Tilanteen uskottavuutta ei kannata ajatella turhan tarkkaan vaan keskittyä ihan muihin juttuihin. Tekemistä kyllä riittää!
Ei pelkkää raatamista
Avaruusaluksen ulkopuolella levittäytyy karu maisema, josta pelaajan on löydettävä erilaisia mineraaleja ja vettä miehistön päivittäisiin tarpeisiin, polttoaineeksi matkalle ja erilaisten esineiden ja avaruusmoduulien valmistamiseen. Pelaaja voi myös louhia planeetan maaperästä rapidiumia, joka on kloonaamisen mahdollistava, huikean arvokas mineraali. Se on kenties jopa vastaus kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin, ehkä jopa siihen että pussilakana menee aamuyöllä myttyyn. Kohtalokkaan avaruusmatkan rahoittanut firma AllyCorp yllyttää Jan Dolskia keräämään mahdollisimman paljon rapidiumia arkkeihin, joiden rakentaminen vaatii paljon resursseja ja tilaa avaruusaluksessa. Mitä enemmän moduuleja aluksessa on, sitä enemmän polttoainetta se tarvitsee matkalle. Tuotantoketjut ja aluksen ekonomia on siis saatava kuntoon.
Lukujen välillä vaihtuvat, tutkittavat miljööt eivät ole kovin isoja, mutta ne on suunniteltu tarkoituksella vähän sokkelomaisiksi. Mineraalikeskittymien luokse on ensin löydettävä ja sen jälkeen keskittymä on paikallistettava kartoittamalla maaperää. On rakennettava porauslaite ja linkitettävä se alukseen. Jos poraa ei ehdi käytellä itse, on kutsuttava aluksesta joku kynnellekykenevä ottamaan työvuoro. Ja kaikki tämä ennen kuin 24-tuntinen sykli näyttää kello kahdeksaa ja pelaajan on suojauduttava myrskyltä takaisin aluksen turviin.
Jos myrsky yllättää tai proto-Dolski törmää liian monta kertaa vaaralliseen säteilypilveen, kloonit joutuvat pelastushomiin, mikä tärvää aikaa ja terveyttä. Kävin muutaman kerran ahneeksi yrittäessäni neutralisoida villisti kieppuvia pilvipoikkeamia ja sain ansioni mukaan. On houkuttelevaa yrittää ehtiä vielä vähän pidemmälle tai kerätä vielä vähän kallisarvoisia, jännittäviä resursseja ennen kuin on palattava kotipesään, mutta virhearviot kostautuvat.
Kaikenlaista löydettävää on: Planeetan pinnalla seikkailessaan pelaaja voi havaita maastossa Dolskille kuuluvia esineitä, jotka ovat alkuperäisen epäonnistuneen evakuoinnin myötä räjähtäneet ympäri tienoota. Yleensä muistoesineiden ja muun vastaavan roinan kerääminen tuntuu päälleliimatulta tavalta juoksuttaa pelaajaa, mutta tällä kertaa se oli palkitsevaa. Osalla tavaroista voi ilahduttaa klooneja, mutta ehdottomasti parhaita löytöesineitä ovat leffat!
Leffat voi laittaa pyörimään avaruusaluksen taukohuoneessa ja niitä voi oikeasti katsoa. Ne ovat noin kahdeksan minuutin pituisia Chris&Jack -sketsipätkiä. Nauroin ihan aidosti sketsille, jossa keskenään väittelevät avaruuspioneerit yrittivät selvittää, kuka heistä oli alien. Tässäkin kohtaa pelin laadukkuus yllättää.
Ilahduin myös peliin piilotetusta pienestä videosta, jossa pelin tekijätiimi esittäytyi. Yleensä koen tällaisten easter eggien rikkovan immersiota, mutta devaajien näkemisestä tuli oikeasti mukava ja pörröinen fiilis. Monipuolisesta osaamisesta ja erilaisista ihmisistä koostuva työyhteisö voi olla työnsä tuloksiin tyytyväinen, sillä onhan tämä mainio peli. Naurahdin kenttäsuunnittelijalle, joka ihmetteli miksi pelitestaajat kerta toisensa jälkeen valitsevat vaikeimman polun, vaikka vieressä olisi paljon helpompi reitti. Terveisiä vaan, itsekin taisin testata saman miinakentän läpi.
Aurinko on tappava laser
Pelaaminen on jatkuvaa taistelua aikaa vastaan. Peli on jaettu kolmeen lukuun, joiden aikana yhteen tai toiseen esteeseen törmännyt avaruusalus on saatava taas liikkeelle. Jos kriittisiä tehtäviä ei suorita ajoissa, beliaalisena kaasupallona loimottava aurinko pilkahtaa näkyviin sellaisella volyymilla, että on lopulta aika sama laittaako aurinkorasvaa vai ei. Tehtävälistassa on myös muutamia ekstratehtäviä, joiden suorittaminen ilahduttaa avaruusaluksen jäseniä tai radioyhteyden toisessa päässä tsemppaavia apujoukkoja.
Pelinäkymän kello pitää kirjaa 24-tunnin jaksoista, joiden aikana miehistön on levättävä, tehtävä töitä ja saatava syödäkseen. Aikaa voi päivän päätteeksi jäädä myös mielialaa nostaviin ajanvietteisiin kuten elokuvien katseluun tai “beer pongin” pelaamiseen. Kun miehistö herää uniltaan, peli ilmoittaa kuinka kaukana aurinko on.
Luulin vihaavani aikarajoja, mutta The Alters -pelissä auringon hiipiminen lähemmäs ei jostain syystä hermostuttanut huonolla tavalla. Menihän se pariin otteeseen aika hilkulle, ja otsani puski hikeä kun jostain hommasta ei meinannut tulla millään valmista ajoissa. Mutta ilman aikarajaa resurssien suunnitelmallisessa keräilyssä ja asioiden tärkeysjärjestyksen arpomisessa ei olisi mitään pointtia. Pelin asettama, hieman epämääräinenkin, aikaraja tuottaa todella hyvää paineen tuntua ja toisaalta sitoo tunnelmaa itse tarinaan. Myös miehistöllä palavat hihat ja pelin hahmot reagoivat puutteisiin kukin tavallaan. Juttutuokiot klooniheppujen kanssa tuovat peliin mukavia hengähdyshetkiä.
Suurin murheenkryyni pelissä oli jatkuva äheltäminen. Vaikka tiesin, mitä pitää tehdä, en jostain syystä löytänyt oikeaan kohtaan kartalla tai hoksannut miten edetä sinne päästyäni. Planeetan pinnalla navigointi on paikoin kömpelöä ja tuotantoketjun katkeaminen kriittisellä hetkellä tekee sähkömyrskyn aiheuttamien vaurioiden korjaamisesta toivotonta. Kärjistäen: Tarvitset vasaran, jotta voit lyödä naulaa, mutta vasaran valmistaaksesi tarvitset rautaa, jota saat vain vasaroimalla nauloista rautaruukin. Aika kuluu panikoimiseen, typerehtimiseen ja siihen ettei mitään resursseja tai komponentteja ole ikinä tarpeeksi.
Toisaalta louhintapisteiden löytäminen ja niiden kytkeminen alukseen erilaisten linkkitornien avulla oli todella hauskaa. Ja mitä enemmän pelihahmon avaruuspukua päivittää, sitä vähemmän pelaaja juoksuttaa itseään umpikujiin. Pro tip: päivitä kiipeilyhakku ajoissa, niin et vuodata pulleita kyyneleitä siinä vaihessa kun olet kaukana kotoa ja seinä nousee pystyyn!
NPC-hahmot toimivat melko itsenäisesti. Yhden kerran turhauduin aika pahasti tehtävässä, jossa minun piti komentaa neljä kloonia painelemaan nappeja yhtä aikaa erilaisissa strategisissa kohteissa avaruusaluksen lähiympäristössä. Aurinko armas jo pilkisteli horisontin takaa, ja kriittisen homman suorittamiseen oli enää aikaa vain muutamia tunteja, mutta kiukuttelevat kloonit eivät halunneet tehdä töitä. Seurasin epäuskoisena miten miehistö harhaili kaikessa rauhassa pitkin avaruusaluksen käytäviä. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän työvuorossa, mutta ketään ei napannut ottaa keikkaa vastaan. Oli vaikea samaistua tilanteeseen, jossa miehistö istuu perseellään taukohuoneessa syömässä puuroa, vaikka pelastautuminen varmalta tuholta vaatisi vain napin painallusta. En ole koskaan itse ollut töissä ympäristössä, jossa olisin päässyt todistamaan näin päättäväistä kollektiivista tehottomuutta.
Peliaikaa tärväytyy vähän turhankin paljon myös epäselvien tehtävien kanssa säätämiseen. Erilaisia rakennustoimenpiteitä hallinnoidaan useista eri näkymistä, eikä tehtävälista ole kovin antelias yksityiskohtien suhteen. Mitä piti tehdä, mistä, miten? Pitikö mennä jonnekin? Kerran luulin törmänneeni bugiin kun tavanomaisesta valikosta ei voinutkaan rakentaa tehtävän kannalta olennaista tuppijyrää. Hilavitkutin olikin oletettua isompi – kokonainen moduuli. Se oli piilossa aivan toisessa valikossa, josta ei tullut mieleenkään etsiä. Tämä ja vastaavanlaiset juonen edistämiseen liittyvät tilanteet, kuten karttamerkkien puute, ovat näemmä hämmentäneet muitakin pelaajia.
Pelin loppuvaiheilla päätin, että on ihan ok katsoa läpipeluuohjeista missä koordinaateissa selviytymisen kannalta strategiset mineraaliesiintymät sijaitsivat. Niiden etsiminen perinteisin metodein vei aikaa, jota minulla ei ollut. Jouduin yhden kerran palaamaan aikaisempaan tallennustiedostoon kun tajusin että prioriteettini eivät olleet kohdallaan. Muutenkin pelin loppua kohti kaikki planeetan pinnalla juoksentelu ja anomalioihin törmäily alkoi jo ryydyttää.
Juoni sen sijaan piti otteessaan loppuun asti. Pelin loppunäytöksessä valintojani summattiin ja minulle jäi kutkuttava mielihalu aloittaa peli uudestaan, koska yhdellä pelikerralla ei ehdi tutustua kaikkin pelin hahmoihin. Uudelleenpeluun myötä voisin ehkä myös saada vähän selkeämmän kuvan siitä, mistä kloonausteknologiassa oikeastaan oli kyse. Entä miten käy jos onnistun rahtaamaan kotiplaneetalle järjettömät viisi arkillista rapidiumia kahden sijaan? Miltä näyttää jos aika loppuu ja nouseva aurinko räjäyttää avaruusalukseni? Se nyt ainakin pitää nähdä!
Ammattimaista jälkeä pieneltä studiolta
Eipä tästä kokonaisuudesta voi paljoa pyyhkeitä antaa. Pelikenttien läpi navigoiminen ja resurssien managerointi on sopivan haastavaa. Käsikirjoitus vie mukanaan ja hahmoissa on syvyyttä siitä huolimatta, että kaikki kloonit edustavat omaa ammattiaan ehkä vähän stereotyyppisesti. Pelasin pelin läpi noin kymmenessä tunnissa, mikä pelin hinnan puolesta on kohtuullinen kolme euroa tunti. Taksa on vielä vähemmän kun ottaa huomioon, että toinen pelikerta on ihan perusteltu kokemus.
Peli myös näyttää ja kuulostaa hyvältä. Pelatessa huomioni kiinnittyi avaruusaluksen moduulien ja päähenkilön avaruuspuvun yksityiskohtiin. Karun planeetan maisemat näyttävät paikoin aika jylhältä ja valtava rengasmainen avaruusalus on sekin komea näky. Arvostan sitä, että erilaisten huonemoduulien siirtely aluksen komentokeskuksesta käsin muuttaa avaruusaluksen ulkonäköä myös silloin kun sitä tarkastelee planeetan pinnalta käsin. Moduulien järjestystä, hissien ja käytävien määrää voi vapaasti vaihdella, ja pelaaja pääsee juoksemaan itse rakentamissaan moduuleissa.
Yksittäisillä huoneilla on tarkkaan mietitty ilme ja niitä katsellessa on helppo kuvitella miten arki avaruusaluksessa sujuu. Halusin rakentaa erilaisia moduuleita ihan vain jo nähdäkseni miltä ne näyttävät. Jumppasali tosin jäi rakentamatta, koska resursseja ei ollut tuhlattavaksi, eikä kukaan klooneista halunnut nostaa rautaa. Ehkä radioaktiivisella kaivospisteellä sykkiminen kulutti tarpeeksi kaloreita?
The Alters olisi saanut minulta vielä enemmän pisteitä, jos planeetalla olisi ollut vähän vaihtuvaisemmat maisemat. Päähenkilöä planeetan pinnalla kiusaavat anomaliat ovat ulkonöltään käytännössä aivan samankaltaisia, vaikka toimivatkin hieman eri tavoin. Lukujen välillä vaihtuvat kartat eivät tarjoa suuria yllätyksiä. Se on toisaalta ymmärrettävää. Kun pelissä on paljon kaikenlaista rönsyilevää sisältöä, jostain on pakko pihistää.
Peli on monipuolinen ja mielenkiintoinen yhdistelmä ajankäytön ja resurssien hallintaa, seikkailua planeetan pinnalla, avaruusaluksen moduulien palapelimaista yhteensovittelua ja miehistön keskinäisten riitojen ratkaisua. Tarinakaan ei jätä kylmäksi. Kaiken tämän lisäksi The Alters -pelillä on selkeä oma identiteetti. Samaa ei ehkä voi sanoa Jan Dolskista – miehestä joka riitelee itsensä kanssa harva se päivä.
Lyhyesti:
The Alters on raikkaan omintakeinen scifi-selviytymisseikkailu ja osiaan suurempi kokonaisuus. Genrerajoja rikkovia pelillisiä elementtejä on yhdistelty rohkeasti ja yleiseen teemaan sopien. Viihdyttävä peli jää positiivisesti mieleen ja sillä on uudelleenpeluuarvoa.
Onpas meillä mukavaa!
+ Kekseliäs ja monipuolinen pelisuunnittelu
+ Sopivan haastavat tehtävät
+ Kiinnostava juoni
+ Hyvä ääninäyttely ja soundtrack
+ viihdyttävät “leffaillat”
Mutta tästä emme tykänneet…
– Pientä glitchailua tekstuureissa? (Johtui mahdollisesti vähän kehnosta näyttiksestäni).
– Välillä NPC-hahmot toistelevat itseään
– Pelaajan valinnoilla on paikoin ennalta-arvattavia vaikutuksia
– Kloonien tarjoamien sivutehtävien ajoitus tuntuu ärsyttävän mielivaltaiselta
Peli on saatu arvostelukappaleena julkaisijalta
