Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Fantasia Don Rosan Disney-sarjakuvissa (Zum Teufel, 2025) on Katja Kontturin väitöskirjaan pohjautuva yleistajuinen tietokirja. Pohjalla oleva väitöskirja on kuitenkin edelleen nähtävissä lukujen jaossa, asian seikkaperäisessä käsittelyssä ja lähdeviitteissä. Kirja on fanin unelma: pitkäaikaisen fanituksen kohteesta tehty akateeminen tutkimus, joka on vielä muokattu julkaistavaksi kirjaksi. Ja siinä mielessä myös, että on ihanaa päästä pitkäaikaisena fanina lukemaan sitä!
Kun olen lapsesta asti lukenut ja tuntenut vetoa Don Rosan ankkasarjakuviin, suhteeni niihin on hauskan monitahoinen. Yhtäältä ne ovat ilahduttavia samalla tavalla halki vuosikymmenten: hauskoja, nokkelia, viehättäviä. Toisaalta mukana on myös ajan tuomaa etäisyyttä: nostalgista lohdullisuutta, hieman kriittisyyttäkin. Näiden henkilökohtaisten tunteiden päälle tulee vielä tieto siitä, että Rosa on luonut sarjakuvansa Carl Barksin sarjakuvien jatkumoksi ja monin tavoin yhtenäistänyt ja rikastanut Barksin luomaa maailmaa. Neljäs taso tulee tästä Kontturin teoksesta, eli sarjakuvien monipuolisten yhteyksien esittely suhteessa esimerkiksi (Disney-)sarjakuvan historiaan, fantasiaan genrenä ja muihin teksteihin, kuten Kalevalaan.
Kovakantinen opus on kaunis myös esineenä ja se on tietysti täynnä Don Rosan piirtämiä sarjakuvaruutuja. Kuivaakin asiaa kyllä riittää. Muun muassa fantasiaa ja sarjakuvaa esitellään laajasti. Kaikkiaan yli 300 sivun mittainen kirja tarjoaa lukemista useammalle päivälle.
Fantastisten elementtien analyysi
Don Rosan ankkasarjakuvat ovat minulle sydäntä lähellä ja samoin se, kun jotakin intohimoni kohdetta tarkastellaan yksityiskohtia eritellen. Ankkalinna – portti kahden maailman välillä on siis minulle yksinkertaisesti nannaa. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa.
Millaisia yksityiskohtia kirjassa sitten tarkastellaan? Esimerkiksi faktan ja fiktion sekoittumista, kun Don Rosa kuvaa Roope-sarjiksissa historiallisia henkilöitä, kuten Theodore Rooseveltiä. Luonnollisesti mainitaan myös Don Rosan lukijoille tutut asiat, kuten Sudenpentujen käsikirjan loputon tietovaranto, Roope Ankan kummittelevat esi-isät ja Aku Ankan yliluonnollisen tarkka näkökyky.
Olen tekstiorientoitunut, joten kuvallisen ilmaisun hienoudet menevät minulta helposti ohi. Kontturi kuvaa perinpohjaisesti Rosan sarjakuvissaan käyttämää kuvallista fantastista kerrontaa, mistä oli supermielenkiintoista lukea. Esimerkiksi kuva kuvassa -tyyppisesti Rosan sarjakuvien taulut (tai niin kuin kuvassa, vankisellin seinään piirretty Roope Ankan pää) reagoivat tarinan tapahtumiin. Tai ruudun reunojen rikkominen osoittaa siirtymisen fantastiseen. Nämä keinot eivät ole toki yksistään Rosalle ominaisia. Kontturi viittaa muihinkin sarjakuviin, kuten Frank Millerin Sin Cityyn, jossa käytetään väriä tehokeinona.
Käsittelyssä lukuisat tarinat
Ankkalinna – portti kahden maailman välillä -teoksen pisin luku käsittelee itseoikeutetusti Don Rosan ankkasarjakuvien fantasiamaailmoja: ulkomaailmalta salaisia laaksoja, aikamatkustusta sekä muuten fantastisia elementtejä kuten ajan pysäyttävää sekuntikelloa.
Näissä on monta omaa suosikkiani. Komedialliset lyhärit ovat jääneet mieleen. A Matter of Some Gravity (Paino-ongelmia, 1996) kertoo Milla Magian taikasauvasta, jolla hän kääntää Akun ja Roopen painovoiman sivuttaiseksi. Kontturi huomioi, että Ankkalinnan asukkailla on yliluonnollisiin tapahtumiin usein lakoninen suhtautumistapa: tässäkin tarinassa bussikuski käskee ärtyneesti Akua ja Roopea keltaisen viivan taakse, kun nämä seisovat bussin tuulilasilla.
Myytit-osuudessa Kontturi käsittelee laveasti Suomeen sijoittuvaa tarinaa The Quest for Kalevala (Sammon salaisuus, 1999). Hän kirjoittaa muun muassa, että korkeakirjallisen eepoksen maailman ja populaarikulttuuria edustavien hahmojen yhdistäminen tekee sarjakuvasta postmodernin kertomuksen, jossa leikitellään ja yhdistetään kahta vastakkaista genreä. Postmodernismissa myös sekoitetaan historiaa ja fiktiota keskenään, mitä Rosa tekee Roope Ankan nuoruudesta kertovissa tarinoissa, ja mikä kyseenalaistaa historiankirjoituksen ainoana totuutena. Kolmas postmoderni piirre Rosan sarjakuvissa on parodia. Yksi esimerkki tästä on tarina Super Snooper Strikes Again (Vahva-Jussin paluu/Sankari ylitse muiden, 1992), jossa kritisoidaan supersankarisarjakuvia ja kommentoidaan Akun supervoimien kautta supersankaruutta ylipäätään.
Toinen laajasti käsitelty tarina on The Dreamtime Duck of the Never Never (Uniajan urho/Unten poluilla, 1993), jonka aboriginaalien kulttuuria käsitteleviä viittauksia Kontturi avaa ansiokkaasti. Tämä Roopen nuoruuden seikkailu on yksi vanhoista lempisarjiksistani. Fantastinen elementti sarjakuvassa on ennustus, sillä Roopen elämää ja tulevaisuutta on kuvattu luolan seinälle, ja Roope näkee itse ”unensa” kristallikiteen läpi ja tulkitsee sitä kautta, mihin suuntaan hänen elämänsä lähtee.
Kirjassa on käsitelty valtava, suorastaan hengästyttävä määrä Rosan sarjakuvia. Nämä kannattaa ehkä mieluummin lukea pienissä pätkissä kuin yhdellä kertaa, etteivät tarinat ja niiden analysointi puuroudu yhteen.
Sukupuolinäkökulma ankkasarjakuviin
Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä on varjostanut onneani jo pienestä asti, mutta toisaalta se on niin hallitseva asia yhteiskunnassamme, että siihen on lähes pakotettu ottamaan kantaa. Don Rosan ankkasarjakuvissa tämä vainolainen väijyy ehkä enimmäkseen pinnan alla, ellen sitten katsele niitä ruusunpunaisten lasien läpi.
Ankkalinna – portti kahden maailman välillä -teoksessa tarkastellaan suurimmaksi osaksi miespuolisia hahmoja, jotka vievät myös Rosan sarjakuvissa leijonanosan huomiosta: Roope Ankka, Aku Ankka, ankanpojat. Toisaalta sukupuoleen liittyvän moninaisuuden puutteessa kaksinapaisuus voi myös keventyä. Kontturi mainitsee esimerkiksi Escape from Forbidden Valley -sarjakuvan, jossa parodioidaan King Kong -elokuvan ja 1900-luvun alun sukupuolikäsityksiä asettamalla Aku Ankan pelastamisen tarpeessa olevan neitosen rooliin.
Sukupuolijärjestelmä tuodaan usein tarinoihin sitä kautta, että niissä on naishahmoja, jotka sarjakuvassa usein erotetaan mieshahmoista esimerkiksi hiussoljella tai -rusetilla ja korostetusti piirretyillä ripsillä. Minulle tällainen naishahmo on aina ollut pettymys, koska se rikkoo illuusion, että hahmoihin voisi samastua sukupuolesta riippumatta.
Milla Magia saa kirjassa oman esittelynsä, koska loitsijana hän tuo tarinoihin fantastisia piirteitä. Milla Magiaa Kontturi tulkitsee sen kautta, että hän on vahvasti meikattuna ja paljastavassa asussa femme fatalen oloinen vamppi, mutta ei kuitenkaan käytä ulkonäköään saadakseen tahtoaan läpi vaan juonittelee aivan muilla tavoilla, älynsä ja määrätietoisuutensa turvin. Kultu Kimallus mainitaan myös tässä yhteydessä, mutta sitä kautta, että hänen voi tulkita hyödyntävän ulkonäköään. Molemmat kuitenkin ovat myös itsenäisiä ja pärjäävät ilman miesten apua, Kontturi kirjoittaa. Se on hienoa, mutta tämä kuvaus alleviivaa sitä, että naishahmot kirjoitetaan ja tulkitaan suhteessa mieshahmoihin. Rosan uudelleentulkinnat ankoista ovat upeita, mutta tämä osuus kirjasta sai minut toivomaan uudelleentulkintoja, joissa naishahmot olisivat jo konsepteina riippumattomia mieshahmoista. Todennäköisesti joku jossain päin maailmaa on tällaisia tarinoita tehnytkin, mikä lohduttaa hieman.
Sarjakuvan ystävää ilahduttava teos
Katja Kontturin teos Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Fantasia Don Rosan Disney-sarjakuvissa on monipuolinen, vankka esitys aiheestaan. Teksti on paikoin kuivan tieteellistä, mutta siitä voi hyppiä yli kohdat, jotka eivät juuri sillä hetkellä puhuttele. Kontturi kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti. Sarjakuvan kuva-analyysi on teoksen parasta antia. Sarjakuvaruudut vielä elävöittävät tekstiä ja sytyttävät innon lukea tarinoita uudelleen. Samoin ilahduttivat monet viittaukset muihin sarjakuviin ja viihteeseen, esimerkiksi Tuuli Hypénin Nanna-sarjakuviin.
Katja Kontturi: Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Fantasia Don Rosan Disney-sarjakuvissa (s. 367).
Zum Teufel 2025.
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
