Naginata on japanilainen budolaji eli judon, aikidon ja kendon tavoin taistelutaito, jonka harjoittelun tarkoituksena on kehittää itseään kokonaisvaltaisesti. “Naginata” on niin lajin kuin itse aseenkin nimi: oikean elämän naginata-ase on peitsimäinen, hiukan yli kaksimetrinen viiltoase, eli eurooppalaista glaivea tai hilparia muistuttava pitkä tukeva sauva, jonka päässä on viiltoterä. Harrastuksena naginata tarkoittaa aseen käytön ja taistelutekniikoiden opettelua, japanilaiseen kulttuuriin tutustumista ja parhaassa tapauksessa tästä seuraavaa henkistä kehitystä.
Atarashii naginata
Itse harrastan atarashii naginataa, eli “uutta naginataa”, jossa aseen pää on metallisen terän sijaan bambua, eli loukkaantumisen tai edes itsensä satuttamisen vaaraa ei juuri ole. Lajiin kuuluu monenlaisia harjoittelutapoja, ja siinä voidaan kilpailla kahdella tavalla. On olemassa otteluita, joissa käytetään samantapaisia suojia kuin kendossa, ja tarkotuksena on osua oikealla tekniikalla tehdyllä lyönnillä vastustajaan. On myös mahdollista kilpailla tekemällä ennalta määriteltyjä tekniikkasarjoja mahdollisimman tyylipuhtaasti, jolloin suojia ei tarvita, sillä harjoituspari torjuu ja väistää lyönnit.
Päädyin harrastamaan naginataa melkein sattumalta. Olin jo pitkään boffannut ja huomannut, että tykkäsin pitkistä aseista enemmän kuin lyhyistä: olen itse melko lyhyt, joten aseen pituus kompensoi sitä kivasti. Halusin selvittää, voisiko Helsingissä harrastaa myös kovilla pitkillä aseilla taistelua, ja vaikka haut mallia “historiallinen miekkailu glaive helsinki” eivät tuottaneet lupaavaa tulosta, “naginata helsinki” yllätyksekseni veikin minut Ki-Ken-Tai-Icchi-seuran sivuille.
Innostuin lajista heti ensimmäisen kokeilukäynnin jälkeen, vaikka se oli aika erilaista kuin boffaus. Oikea lyöntitekniikka vaati yllättävän paljon huolellisuutta, ja nyt viisi vuotta harrastaneena tiedän, että minulla on vielä paljon opittavaa tekniikoista. Kuitenkin tekniikan opettelu on ollut yllättävän mukavaa ja palkitsevaa, ja pariharjoitusten ansiosta lyöntien käyttämistä pääsee kokeilemaan jo varhaisessa vaiheessa. Otteluharjoitukset vaativat kuitenkin jo joidenkin tekniikoiden hallitsemista. Kilpatasolla otellaan naginata vastaan naginata -otteluissa, mutta asetta voi käyttää vapaamuotoisemmin myös sekaotteluun niin, että kendoka ottelee miekallaan naginata-harjoittelijaa vastaan.
Alusta saakka pidin myös seuran dojon rauhallisesta, japanihenkisestä tunnelmasta. Myös yksilöllistä ohjausta saa naginatan parissa paljon, sillä harjoittelijamäärät ovat pieniä ja toisille palautteen antamisen harjoittelu on tärkeä osa oppimista.
Naginatan historiaa
Mielenkiintoista kyllä, boffokentällä saamani intuitio pitkistä aseista lyhyille ihmisille vastasi myös historiallista japanilaista ajattelua. Naginataa käytettiin aluksi taistelukentillä etenkin hevosia vastaan, mutta myöhemmin aseesta kehitettiin kevyempiä malleja, joita myös naiset saattoivat käyttää paremmin. Samurai-luokan naisten oli tarpeen kyetä puolustamaan kotejaan, sillä miehet saattoivat viettää pitkiä aikoja poissa taistelemassa omalla tahollaan. Naginata oli tähän soveltuva ase. Varren ansiosta sillä saa paitsi enemmän etäisyyttä vastustajaan, myös vipuvarren tuomaa voimaa. Aseen käyttäjän ei tarvitse itse olla erityisen vahva, jos hänellä on sen sijaan hyvä tekniikka.
Soturiluokan lakkauttamisen jälkeen naginatan kaltaisia lähitaistelulajeja alettiin opettaa lähinnä henkistä ja fyysistä kehitystä edistävistä syistä, eikä enää niinkään välttämättömään puolustautumisen (tai hyökkäämisen) tarpeeseen. Naginata kuului jo varhaisissa tytöille suunnatuissa kouluissa osaksi opetusohjelmaa: kaipa sen katsottiin edistävän hyväksi vaimoksi ja äidiksi kehittymistä siinä missä myös esimerkiksi jousiammunnan. Nykyäänkin naginataa opetetaan monissa japanilaisissa kouluissa joko vapaavalintaisena aineena tai osana kerhotoimintaa.
Toisen maailmansodan jälkeen Japani demilitarisoitiin, ja kaikkien budo- ja taistelulajien harjoittelu kiellettiin. Kun rajoituksia purettiin, jäljellä olevat vanhat naginatakoulukunnat yhdistivät voimansa ja kehittivät vanhoja tekniikoita jäljittelevän uuden naginatan, joka sisältää paitsi tekniikkasarjoja myös ottelua. Nykyään Japanissa etenkin nuoret naiset harjoittelevat tavallisemmin atarashii naginataa, ja vanhemmat naiset useammin perinteisiä vanhoja koulukuntia. Myös miehet ovat löytäneet naginata-harrastuksen pariin, ja lajissa voi Japanissa kilpailla paitsi yleisessä sarjassa, myös miesten sarjassa. Japanin ulkopuolella lajin harrastajajakauma on tasaisempi: noin puolet on naisia ja toinen puoli miehiä ja muita.
Piirit harrastuksessa ovat aika pienet: niissäkin Euroopan maissa joissa naginataa voi harrastaa, aktiivisia seuroja on yleensä yksi tai kaksi. Harrastus voikin motivoida matkustamaan kansainvälisiin tapahtumiin jo aloittelijatasolla, jotta pääsee harjoittelemaan uusien ihmisten kanssa ja suorittamaan tasokokeita. Itse olen käynyt kansainvälisillä leireillä Ruotsissa ja Virossa. Ulkomaalaisiin kanssaharrastajiin tutustuminen on helppoa, koska kaikki lähtökohtaisesti ilahtuvat uusista harjoituskavereista.
Monipuolista oppimista
Oikeastaan budolajien tarkoitus ei ole opettaa taistelemaan – sitä varten kannattaa varmaan mennä itsepuolustuskurssille, tai ehkä jonkin otteluja painottavan taistelulajin pariin. Naginatassa tarkoituksena on kyllä kehittää naginata-taistelutaitoa, mutta sitä tehdään siksi, että voi itse oppia muita hyödyllisiä asioita. Japanin naginata-liitto listaa harjoittelun hyödyiksi monenlaisia vaikutuksia elinvoimaisuudesta kohteliaisuuteen ja voimakkuudesta rauhaarakastavaksi kansalaiseksi kehittymiseen. Itse en ole onneksi vielä niin pitkällä, ettenkö voisi myöntää nauttivani myös ihan siitä taistelun osuudesta: on mukavaa, kun voi lyödä kavereita kepillä (jos sattuu osumaan).
Toisaalta nautin kyllä myös harjoittelun tunnelmasta ja siitä, että oikeat tekniikat tehdäkseen keskittymisen täytyy olla kokonaisvaltaista. Naginatassa oppiikin kiinnostavalla tavalla vaihtelemaan moodia sen välillä, kun tarkastelee omaa tekemistään kriittisesti ja koettaa parantaa sitä, ja toisaalta itse tekniikkaa tehdessään yrittää tehdä sen mahdollisimman itsevarmasti ja tavoitteellisesti. Koen, että tämän ristiriitaisen kuuloisen yhdistelmän harjoittelemisesta on hyötyä muillakin elämänaloilla.
Toki liikunnasta saa ihan fyysisiäkin hyötyjä. Lähtötasosta varmaan riippuu, millaisia. Itse olen huomannut kehonhallinnan parantuneen ja liikkuvuuden lisääntyneen. Boffaukseen naginata-tekniikoiden osaamisesta ei ole ollut suoraa hyötyä, mutta parantunut liikkeiden sulavuus ja hallinta ovat auttaneet vaikuttamaan omaa taitotasoaan uskottavammalta silloin kun pehmomiekkailun pariin tulee eksyttyä.
Miten mukaan naginataan?
Helsingin Myllypurossa harjoittelevan Ki-Ken-Tai-Icchi-seuran naginataa ovat tervetulleita kokeilemaan kaikki 15 vuotta täyttäneet lajista kiinnostuneet, ja alle 15-vuotiaanakin voi tulla mukaan naginata-vastaavan luvalla. Ilmaisen kokeilun jälkeen voi päättää, haluaako jatkaa lajin parissa. Kokeilemaan voi tulla pitkin vuotta, mutta eniten uusia harjoittelijoita aloittaa syksyisin ja keväisin.
Naginataa voivat harrastaa kaikensukupuoliset ja kaikentaustaiset ihmiset. Lajin voi aloittaa miltä taitopohjalta tahansa, mitään esitietoja tai aiempaa liikuntaharrastuneisuutta ei vaadita. Harjoittelun tarvikkeiksi riittävät tavalliset joustavat liikuntavaatteet, sillä aseen saa alkeiskurssin ajaksi lainaan seuralta. Myöhemmin, kun lajia innostuu jatkamaan, kannattaa hankkia virallinen harjoitteluasu eli hakama-housut ja keikogi-takki sekä aikanaan suojavarusteet eli bogu.
Jos lajin kokeileminen kiinnostaa, kannattaa tutustua seuran sivuihin ja laittaa sähköpostia naginata-vastaavalle: https://www.kkti.fi/
