Kun ihmisiltä kysyy, mitä jouluperinteitä heillä on, vastauksissa toistuu samoja asioita. Osa perinteistä tulee edellisiltä sukupolvilta, osa on omaksuttu muista syistä. Aiempien sukupolvien joulu vaikuttaa liittyneen tiiviimmin uskonnollisuuteen, oli joulukirkot ja aattohartaudet. Valtaosa joulun symboliikastakin yhdistyy kristinuskoon, onhan joulu pääsiäisen ohella kristityille varsin merkittävä tapahtuma.
Lapsena minulle oli tärkeää, että joulupuurossa oli manteli. Ehkä olin lukenut siitä jostakin kirjasta, sillä se ei ollut mitenkään merkittävä perinne suvussani. Jokin siinä vain kiehtoi.
Liisa Väisäsen Symbolien joulu kertoo mantelista seuraavaa: keskiajalla kirkkoisät etsivät luonnosta viestejä Jumalalta. He havaitsivat, että mantelinkukassa on viisi terälehteä, jotka saivat symboloida Kristuksen viittä haavaa. Mantelipuun varhainen kukinta muistutti myös, että elämä sittenkin voittaa kuoleman.
Mantelin merkitys tulee kuitenkin kauempaa. Indoarjalaisesssa kulttuurissa 1900 eaa. käytettiin kahta toisiaan leikkaavaa ympyrää kuvaamaan ihmisen ja jumalan kohtaamista. Ympyröiden väliin jäävä alue muistuttaa mantelia. Ikiaikainen kohtaamisen symboli onkin aikojen saatossa saanut Kristuksen muodon, onhan Kristus yhtä aikaa sekä ihminen että jumala.
Näitä asioita en tiennyt mantelia puuroon äidiltä kärttäessäni. Minulle se oli vain kiva yllätys muiden joukossa. Samoin on varmasti laita monen muun symbolin, joita käytämme tietämättä sen tarkemmin niiden taustoja. Eikä tämä haittaa, jokainenhan muodostaa merkitykset ja mielleyhtymät itse. Väisänen kirjoittaakin: “Usein perinteet vahvistuvat juuri siksi, että ne ovat merkitykseltään muuntuvaisia ja sopeutuvia.”
Toinen lapsuudenmuistoni on havunoksat, joihin oli kiedottu rautalangalla pieniä kärpässieniä. En oikein ymmärtänyt, miten syksyiset kärpässienet liittyvät jouluun, mutta nättejä ne olivat. Edelleen pidän punaista kärpässientä yhtenä kauneimmista sienistä. Väisänen kertoo tämänkin perinteen taustat kirjassaan.
Väisänen on poiminut kirjaansa 25 symbolia, joita hän esittelee vaihdellen yhdestä muutamaan sivua kutakin. Osa luvuista on paikoitellen hyvinkin tarkkoja kuvauksia, kun taas jokin toinen aihe saa vain vähän huomiota. Tulee mieleen, onko tässä yritetty tekemällä tehdä 25 “luukkua”.
Luvut voi lukea joulukalenterimaisesti yksi kerrallaan tai ahmia kaikki yhdeltä istumalta. Kun pääsin tutustumaan kirjaan ennen joulua, ajattelin, että kalenteri-idea menee minulta ohi, kun tiedän jo sisällön, mutta kyllä tämä toimii uudestaan luettunakin. Kirjassa on jonkin verran lähdeviitteitä, joihin voisin myös palata luukun yhteydessä. Luvut ovat sen verran lyhyitä, että ne voi myös lukea ääneen perheen kesken. Nuorempiakin joulunodottajia voisi kiinnostaa miten Odinin ratsusta tuli Petteri Punakuono tai miksi tonttulakki on nimenomaan hiippalakki.
Liisa Väisänen: Symbolien joulu (112 s.)
SKS KIrjat, 2024
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta
