Nörttityttö rentoutui eräänä tiistaina viattoman riemun parissa.
”Ihanan dekadenttia”, sanoo joku viinilasia kannatellen. Alkamassa on Helsingin KokoTeatterissa vieraileva Pyllyt 2024 -esitys. Ilta yhdistää Kirsikka Ruohosen kuvataidetta näyttelyssä nimeltä Pyllyt revisited sekä Vane Virran 40 minuuttia kestävän tanssiteoksen Butt unplugged. Hakaniemen kauppahallista vähän sivuun sijaitsevan KokoTeatterin lämpiö hehkuu kauneutta ja kodikkuutta kasveineen, kirjahyllyineen, vanhoine esitysjulisteineen ja palavine kynttilöineen.
Tuhmista kuvista kiltiksi taiteeksi
Ruohonen on toisintanut nopeasti ottamistaan belfieistä eli peppuomakuvista hitaammilla tekniikoilla isoja teoksia. Kuvat roikkuvat portaikossa, jota pitkin yleisö nousee katutason lipunmyynnistä lämpiön, baarin ja teatterisalin puolelle. ”Kun aloin 10 v sitten maalaamaan pyllyjä tuntu tärkeeltä ottaa oma keho haltuun suhteessa mieskatseeseen. Vuonna 2014 oman ison pyllyn fiilistely oli jotenki tosi radikaalia, mut 2024 isot pyllyt on niin mainstream et aloin miettii onks ne enää kiinnostavii? Nyt halusin lähestyy pyllyjä kiinnostavien tekstuurien, en haluttavuuden kautta”, Ruohonen kirjoittaa äässikokoelmastaan.
Kuvissa on takaapäin kuvattuja takalistoja, joita niiden omistaja puristelee, vääntelee ja muokkaa. Jokaisessa teoksessa on jokin taidokas, huomion keräävä yksityiskohta, kuten farkkukankaan ryppyisyys, pikkutarkasti kuvatut kämmenselkien luut ja jänteet tai takareisien varjot ja verenpurkaumat. Teos nimeltä pylly: marmori on tehty akryylillä ja mineraalipigmentillä puulle, ja pylly: doodle taas kuulakärkikynällä paperille.
Alkuperäiset valokuvat oli tarkoitettu lyhytaikaiseksi huvitukseksi mieskatseelle. Tekniikan ja koon vaihtaminen asettaa kuvien ihot neutraalimman tarkastelun kohteeksi ja mahdollistaa fyysisen etäisyyden muutokset, kun seinälle ripustettuja teoksia voi katsoa aivan läheltä tai useiden metrien päästä. Samalla se tekee kuvista kiinnostavia taiteellisessa mielessä. Teokset eivät harmillisesti taida olla kaupan, sillä hintoja ei ole esillä.
Kaikki onnelliset perseet eivät ole samanlaisia
Vane Virta toivottaa katsojat tervetulleiksi teatterisalin ovella: katsoja saa valintansa mukaan tervehtiä häntä kumarruksella, fist bumpilla tai butt bumpilla, joista viimeisimmän moni ilahtuneena valitseekin. Esityksen alussa annamme kehotuksesta ”suuret aplodit pääesiintyjälle eli mun pyllylle”. Tanssija on pukeutunut mustaan tangamalliseen bodyyn ja lenkkareihin sekä valkoisiin shortseihin, jotka hän ennen musiikin alkua asiaankuuluvasti riisuu. Käsiä verhoavat mustat käsineet ja päätä sekä kasvoja tiukka musta huppu, mikä ohjaa katseet olennaiseen. Sitten alkaa esitys: hän kääntää yleisölle selkänsä ja laskee kätensä maahan. Tässä asennossa hän suorittaa koko 40-minuuttisen tanssiteoksensa.
Ennakkotietojen mukaan teos vinkkaa silmää Suomen historiassa tunnetulle pyllyttäjien ammattikunnalle. Pyllyttäjäthän olivat vanhoja naisia, joiden kunniatehtävänä oli heilauttaa hameet korviin ja heristellä niin etu- kuin takapyllyään kohteelle (karhulle, hallitukselle, karjalle). Sukuelinten väkeä eli (maagista) voimaa käytettiin suojana tai pelotteena, ja siksipä v:llä alkava kirosana on yhä niin vahvasti käytössä. Tässä esityksessä genitaalit pysyvät kuitenkin piilossa, ja huomio keskittyy siihen, mikä meitä kaikkia yhdistää: peffaan.
Muutamia minuutteja siitä yleisö jaksaa pysytellä kohteliaasti hiljaa, vaikka katselee Beethovenin Kohtalonsinfonian tahtiin twerkkaavaa takamusta. Punaviini tuoksuu viekoittelevasti. Tämä voi olla vakavaa taidetta, ja me olemme täällä kunnioittamassa sitä ja kulttuuri-ihmistä itsessämme. Sitten alkaa kuulua yksittäisiä tirskahduksia, ja ennen pitkää koko sali vääntelehtii naurusta. Virran paljas derrière on hämmentävän ilmeikäs: voisin vannoa, että se katselee ympärilleen ujosti, posket ilosta punoittaen.
Välillä taiteilija katoaa kitisevän sermin taakse työstämään rekvisiittaa ja lavasteita ja palaa sieltä valtavat askartelusilmät hikisissä pakaroissaan muljahdellen. Toinen silmä tahtoo irtoilla (Virta läimii sitä välillä tiukemmin kiinni), toisesta valuu liimaa takareidelle. Kaikenlaisia ääniä kuuluu musiikin ohi. Kengät kirskahtelevat. Reidet läpsähtelevät toisiinsa osuen. Kitisevien lavasteiden laahaaminen pää alaspäin, takaperin ja silmät hupun peittäminä taitaa olla työlästä. Joskus täytyy pitää taukoa musiikissa, koska pyllyn mikrofoni putoaa.
Pyllyllä nimittäin todella on ”mikrofoni” – ja se on laulavinaan siihen Britney Spearsin Oops!…I Did It Againin karaokeversiota. Laulun saamme (onneksi) kuvitella. Hanuri myös puhaltelee saippuakuplia ja ottaa aurinkoa rannalla siemaillen juomaa pillillä lasista. Myöhemmin se suoltaa ulos aivan valtavan pitkän, kimaltelevan ja värikkään kankaisen pökäleen (sen päälle pehva heittää kyltin, jossa luki EBU – oletettavasti viittauksena Euroopan yleisradiounioniin ja Israelin viisuosallistumiseen). Loppuhuipennuksena ovat juhlat. Niissä pahvihattuinen ahteri jakaa muumitikkareita kulhosta, koristelee kakun ja yrittää tarjoilla sitä kursaileville eturiviläisille. Musiikin sinfonisen pauhun kasvaessa se lopulta syö kakun istumalla majesteetillisesti kermavaahtovuoren päälle. Se niistä askartelusilmistä.
Pystyasentoon palannut, horjahteleva Vane Virta ja hänen vaahtoinen gyatinsa kaikessa omaehtoisesti haltuunotetussa subjektiuden tilassaan saavat jättiläismäiset suosionosoitukset. Yleisö imeskelee tikkareitaan eikä tahtoisi lähteä ollenkaan. Eihän tällaista joka päivä näe!
Pyllyt 2024
Vane Virta: Butt unplugged, Kirsikka Ruohonen: Pyllyt revisited
KokoTeatteri 28.5. ja 29.5.2024
Lippu saatu ilmaiseksi blogiarvostelua varten.
