Eräällä joululomalla mummolassa kiipesimme vanhalle vintille. Pengoimme tavaroita ja teimme löytöjä, kunnes lyhyen talvipäivän hämärä hiipi nurkkiin ja syveni huomaamatta pimeydeksi.

Tutkin kuluneen puukirstun pohjalla lojuvia muistoesineitä, kun selkäni takaa kuului hiljainen kahahdus. Pelko tuntui äkkiä vatsassa asti.

”Joonatan”, sanoin veljelleni uskaltamatta kääntyä. ”Kuulitko?”

”En”, hän hekotti. ”Katso, löysin kuvan, jossa isällä on tosi tyhmät viikset!”

”Joonatan!”

Hän nosti katseensa.

”Jänishousu. Ei siellä mitään ole.”

Kattovalo välkähti sammuksiin, ja sillä hetkellä olin varma. Pimeydessä jokin kurotti meitä kohti. Kun lamppu taas syttyi, hyppäsin jaloilleni ja pakenin kiireesti alakertaan. Veljeni nauroi minulle, vaikka seurasi itsekin heti perässäni.

Jokin pimeässä jäi odottamaan.

(Raapaleen henkilöt ovat Ulpu-Maria Lehtisen romaanista Kalmanperhon kutsu ja kohtaus sijoittuu aikaan ennen kirjan tapahtumia.)