J.S. Meresmaa: Voimaeläin
Puiston puolimain, vanhan tammen luona, se tapahtuu. Voimani ehtyvät, askel lyhenee. Pysähdyn ja vilkaisen taakseni. Wilkins astelee huutoetäisyyden päässä, mutta en halua häiritä palvelijoita. En taas.
Kaivan taskustani muutaman pähkinän. Kangistuvin sormin syötän ne messinkiseen torveen, joka kulkee olkani yli selkäpuolelle. Makupalat ropisevat putkeen, mutta mitään ei tapahdu. Voimapyörä ei liikahda. Huolestun, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut juoksijalle.
Olemme kokeilleet monenlaisia: rottia, myyriä, lumikoita – jopa kaniinia. Oravat ovat kuitenkin parhaita nopeudessaan ja kestävyydessään. Sitten tajuan. Olemme tammen alla, ja juoksija haistaa terhot. Se näkee lasin läpi oksiston herkkuihin.
Olen pinteessä. En ylety terhoihin.
Jos rattaani eivät liiku, en liiku minäkään.
Julkaistu aiemmin ”Pimeää pimeämpi – Kummalinnun munia 2” -kokoelmassa (Osuuskumma, 2015). Lupa uudelleenjulkaisuun on.
Kaunista tekstiä