Kirjailijaliiton vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset esikoiskirjailijat ovat keski-iältään 36-vuotiaita (linkistä siirryt Kirjailijaliiton sivuille). Vaikka kirjailijoiden joukkoon on aina kuulunut niitä, jotka julkaisevat ensimmäisen (tai ensimmäiset) kirjansa alle 20-vuotiaina, kuten Kaisa Ikola (linkistä siirryt Nörttityttöjen tekemään Kaisa Ikolan haastatteluun), edustavat he selvästi vähemmistöä. Tätä ongelmaa korjaamaan perustettiin vuonna 2021 Kustantamo Z (linkistä siirryt Kustannus Z:n nettisivuille), joka on lasten ja nuorten tekemään kirjallisuuteen erikoistunut pienkustantamo. Kustannus Z:n tavoitteena on saada nuorten ääni kuulumaan ja näkymään kirjallisuudessa.
Kustannus Z:n julkaisutoiminta alkoi Nuori kirjailija 2021 -kilpailusta, jonka kolmesta sarjasta (7-10-vuotiaat, 11-15-vuotiaat ja 16-21-vuotiaat) valittiin jokaisesta kolme voittajaa. Tässä postauksessa haastatellaan 16-21-vuotiaiden sarjan voittajia Riina Ahoa ja Kim Myrsky Holopaista.
Riina Ahon novellikokoelma Kaikki tiet vie koomaan (Kustannus Z, 2021) kertoo mielenterveysongelmista ja nuoruudesta. Teksti on tarkkaa ja rehellistä, jokaisen novellin minä-kertojalla on oma ääni, ja Aho on löytänyt keinoja tuoda esiin rankkoja aiheita sortumatta kuitenkaan mässäilemään rankkuudella. Nyt 20-vuotias Aho oli kirjan julkaistessaan 19-vuotias.
”Olen kirjoittanut pienestä pitäen. Aloitin 13-vuotiaana aktiivisesti kirjoittamaan runoja, ja 15-vuotiaana lyhytproosaa. Olen saanut inspiraatiota kijroittavilta kavereiltani”, Aho kertoo. Saadessaan tietää olevansa yksi Kustannus Z:n Nuori kirjailija 2021 -kilpailun voittajista Aho istui autossa matkalla Jyväskylästä kotiin. ”Siitä tuli epätodellinen, mutta hyvä fiilis.”
Osa novelleista Aholla oli jo valmiina, mutta osa on kirjoitettu Nuori kirjailija 2021 -kisaa varten. Aho on osallistunut J. H. Erkon kirjoituskilpailuun, mutta ei ole aikaisemmin lähettänyt tekstejään kustantajien nähtäväksi, vaikka onkin sitä harkinnut. Kirjastaan Aho on saanut positiivista palautetta. ”On sanottu, että se on ajankohtainen, ajatuksia herättävä ja rikkoo tabuja. Olen yllättänyt, kun negatiivista palautetta ei ole tullut, kun tyylini on kuitenkin provosoiva. Jossain kirjoitusryhmässä on kyllä pyydetty varoittamaan etukäteen, jos tekstissä on jotain rankkaa.”
No, miltä se sitten tuntui? Saada oma kirjansa ensimmäistä kertaa käsiinsä fyysisenä kappaleena? ”Kyllä se realisoitui siinä vaiheessa”, Aho sanoo. ”Tuntui, että on saanut jotain oleellista aikaan.”
Inspiraatiota novelleihinsa Aho on saanut omasta elämästään. ”Olen omassa instassa avoin mielenterveysongelmistani. Kaikki tekstit eivät tietenkään ole totta, mutta pohjatunne on aito. Jotain yksittäisiä asioita googlailin, mutta muuten en tehnyt taustatutkimusta. Minulla on omakohtaista kokemusta diagnooseista ja lääkkeistä, sekä ammattilaisilta saatua tietoa.” Jokainen kirjan novelleista kertoo eri minä-kertojan tarinan, ja lukijan näkökulmasta kertojien äänet ovat hyvin erilaisia ja helposti erotettavia. Oliko näin värikkään henkilögallerian ylläpitäminen vaikeaa? ”Ei oikeastaan. Tuntuu, että se johtuu siitä, että pystyn samaistumaan kaikkiin henkilöhahmoihini. He ovat eri puoli itsestäni. Kaikki tapahtumat eivät ole totta, mutta se tunne ja ajatus siitä tekstissä, niin siihen pystyn samaistumaan. Olen kirjoittaessani niin sisällä hahmossani, että en ajattele hahmon ääntä. Kirjoittaminen on minulle enemmän kehollinen kokemus, sisäinen monologi, johon liittyy vahvoja tunteita. Novelleista Osasto 2 on suosikkini, se on erityisen totta. Mun nimi on kesäkeitto tuntui tahmeimmalta kirjoittaa. Se on novelleista pisin, ja minun on vaikea hallita pitkiä tekstejä. Haluan sanoa napakasti ja lyhyesti. Minusta ei ikinä tulisi romaanikirjoittajaa, kun en tykkää kuvailla. En tiedä, onko se huono piirre kirjailijassa.”
Kun voittajakäsikirjoitukset oli valittu, ja oli aika editoida teksti kirjaksi, Aho joutui omien sanojensa mukaan tekemään minimaalisen vähän mutoksia. ”Henkilöiden nimien muokkaamista, yksittäisten lauseiden uudelleenkirjoittamista ja novellien järjestyksen vaihtamista. Editointi tuntui neutraalilta, enkä joutunut luopumaan mistään tärkeästä.”
Vaatiiko rankoista aiheista kirjoittaminen erityistä palautumista? ”Oikeastaan koen rankoista aiheista kirjoittamisen itsessään palauttavana. Tykkään myös kuunnella musiikkia ja olla meidän kissojen kanssa”, Aho vastaa. ”Haluaisin kirjoittaa lisää kirjoja. Ehkä seuraavaksi runoja.”
Aho myös lukee paljon runoja ja klassikko-romaaneja. Kevään kirjasuositukseksi hän nostaa Paperi T:n post alfan.
Kim Myrsky Holopaisen kirja Ihmiset katsovat toisiaan (Kustannus Z, 2021) on jatkosotaan sijoittuva pienoisromaani, jossa suomalainen ja venäläinen sotilas päätyvät taivaltamaan läpi korven ja muuttuvat vihollisista joksikin muuksi. Nyt 20 vuotta täyttänyt Holopainen oli kirjan ilmestyessä 19-vuotias. Kirjoittaminen on ollut hänelle osa elämään niin kauan, kuin hän on kirjoittaa osannut. Aikaisemmin hän kirjoitti lähinnä itseään varten, mutta lukiossa Holopainen päätti kirjoittaa jotain julkaistavaa.
”En ollut aikaisemmin ehtinyt tarjota tekstejä kustantajille. Ajatuksen tasolla oli, että tarjoaisin tekstiä sitten aikuisena, kun olisin valmis. Kustannus Z:n kilpailu oli kuitenkin helposti lähestyttävä. Tämä on ollut hyvä kosketus kustannustoimintaan. Tästä on tosi hyvä aloittaa.”
Saadessaan tietää olevansa yksi Nuori kirjailija 2021 -kilpailun voittajista hän oli juuri muuttanut Tampereelle aloittaakseen opiskelun Ahlmanin opistossa.
”Meni kauan, että uskoi siihen, se oli mahtava uutinen. Sama epäuskoinen fiilis oli, kun sai oman kirjan ensimmäistä kertaa käsiinsä. Sitä oli vaikea uskoa todeksi. Samalla tuntui melankoliselta. Tuli surullinen fiilis siitä, että kirja oli nyt tullut pullautettua ulos maailmaan, ja prosessi oli lopussa, enkä voinut tehdä asialla enää mitään. Siitä tuli haikea fiilis.”
Voittajakäsikirjoituksen tarina oli jo ennestään Holopaisella ajatuksen tasolla olemassa, mutta varsinaisen käsikirjoituksen hän kirjoitti Nuori kirjailija 2021 -kilpailua varten.
”Punnitsin eri vaihtoehtoja, että mikä idea tai teksti olisi sopiva. Aluksi tarkoituksena oli tehdä novellikokoelma, mutta tämä yksittäinen teksti vai niin mukanaan, että se oli sitten ainoa, jonka lähetin.”
Kirjan saama vastaanotto on ollut pääosin positiivista. Yksi lukija on tiedustellut Holopaiselta, miten noin nuori voi kirjoittaa tuollaisesta aiheesta tuolla tavalla. Holopainen pitää reaktiota tervetulleena, koska se kertoo kirjan herättävän keskustelua. Hän pohtii, että Kustannus Z on sen verran nuori kustantamo, ettei kirjojen saama mediahuomio ole ollut samaa luokkaa kuin isommilla kustantamoilla.
Kysymykseen kirjan inspiraation lähteestä Holopainen vastaa, niin kuin moni muukin kirjailija näin epäreiluun kysymykseen voisi vastata: Inspiraation lähteitä oli monia.
”Se oli enemmän kasa tunnelmia ja tilanteita ja tunteita, jotka yhdessä kehittyi kollektiiviseksi möykyksi, joka toimi kimmokkeena tarinan synnylle. Yksi yksittäinen inspiraation lähde oli Petra Rautiaisen Tuhkaa piirretty maa (Otava, 2020), joka kosketti ja jäi päähän pyörimään. Minulle nousi selviytymiskeinoksi kehitellä vaihtoehtoisia juonikuvioita, joista kehittyi omia tilanteita ja tarinoita, jotka ei enää liittyneet alkuperäiseen tarinaan.”
Kirjan editoimisessa Holopaisella ei mennyt kauaa. Teksti oli melko valmis, eikä lisää tarvinnut kirjoittaa. ”Ensikertalaisena tuntui jännittävälle ja oudolle, kun joku ennestään tuntematon ihminen lukee tekstiä niin tarkkaan, ja sitä työstetään yhdessä, eikä enää vain oman tietokoneen ääressä. Prosessiin kuului muutakin, kuin tekstin editoimista. Kansiratkaisuja piti miettiä ja parateksteistä tehdä päätöksiä. Sitten oli vielä taittaminen ja paino”, Holopainen kertoo.
Kirjan kansi, samoin kuin kirjan kuvitukset ovat nekin taidetta opiskelevan Holopaisen omaa käsialaa. ”Tein kuvat editointiprosessin ohessa. En ollut tehnyt niitä etukäteen, kun en tiennyt, olisiko mahdollista, että kuvittaisin kirjan itse. Myös ajankäyttöä piti miettiä, että onko järkevää kuvittaa itse. Läheiset kannustivat tähän ratkaisuun, ja jälkikäteen tuntuu hyvältä, että kuvitus syntyi prosessin aikana. Se oli opettavainen kokemus.”
Historiallista romaania varten tehdystä taustatyöstä Holopainen nostaa erityisesti esiin lukion historianopetuksen. Lisäksi hän on jonkin verran selaillut tieteellisiä julkaisuja selvittäessään eri yksityiskohtia tekstiään varten. ”Yksi, joka itseäni auttoi, oli videokuva- ja äänimateriaalit. Pystyin henkilökohtaisemmin asettumaan hahmoihin. Kuuntelin äänitteitä toisesta maailmansodasta. Niitä oli ahdistavaa kuunnella ja niistä tuli fyysisesti vaikea olo, mutta tutustuin samalla oikeaan äänimaailmaan.”
Holopainen mietti aluksi tarinan ajankohdaksi vuotta 1918, mutta nopeasti tekstiin vakiintui maailmansotakonteksti.
Tarinan päähenkilöiden, Oivan ja Igorin vaellusreitistä Holopaisella ei kirjoittaessaan ollut aivan selkeää kuvaa. ”Määritin tietyn alkupisteen, josta lähdetään, ja toisen, johon päädytään. Väliin sai jäädä tilaa muutoksilla. Teoksessani ympyrä sulkeutuu, päädytään samaan pisteeseen, jota lähdettiin liikkeelle.”
Holopainen suunnittelee kirjoittavansa lisääkin. ”Eri asia, päätyykö mitään kirjaksi asti. Siinä on monta mutkaa matkassa. Tykkään tarinankerronnasta, mutta en aseta suuria tavoitteita.”
Omalla lukulistallaan Holopaisella on sekalaisesti erilaisia ja erityyppisiä kirjoja. Häntä kiinnostavat historia ja yhteiskunnalliset aiheet sekä ihmisen ja luonnon suhde. Enimmäkseen hän lukee kotimaista kaunokirjallisuutta. Nörttityttöjen lukijoille hän suosittelee Riina Ahon Kaikki tiet vie koomaan -novellikokoelmaa ja Emmi Köykän Näkinkenkätyttöä (Kustannus Z, 2021), sekä Nillas Holmbergin viime vuonna ilmestynyttä Halla Helle -romaania (Gummerus, 2021). ”Se on sellaisille lukijoille, jotka eivät säikähdä paksuja ja vaikeaselkoisia kirjoja.”
Nuori kirjailija 2021- kilpailun järjestänyt Kustannus Z on nuoria kirjailijoita varten perustettu kustantamo, mutta pitäisikö isompienkin kustantamoiden ottaa listoilleen enemmän nuoria kirjailijoita?
”Kyllä pitäisi”, Riina Aho vastaa. ”Nuoret kirjailijat voivat olla ihan yhtä hyviä kuin vanhemmatkin. Kuka osaisi kirjoittaa paremmin nuorille kuin nuoret itse? Siitä saa vahvaa samaistumispintaa, jos nuoret kirjoittaa nuorille. Ja voihan nuoret kirjoittaa myös aikuisilla ja lapsille. En lokeroisi omaa kirjaani nuorten kirjaksi. Sitä voi lukea aikuisetkin, vaikka se kertoo nuorten maailmasta.”
”Nuorilla on osaamista, joka ansaitsee tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi”, Kim MyrskyHolopainen sanoo. ”Se ei saisi olla ikäkysymys, vaan kysymys siitä, millainen teksti on hyvä ja puhutteleva ja aikaansa sopiva. Nuoret ansaitsee saada osallistua kirjallisuuden kenttään muutenkin kuin kuluttajina. Ja vaikka isommatkin kustantamot ottaisivat nuoria kirjailijoita listoilleen, on hyvä, että on Kustannus Z:n kaltaisia pieniä kustantamoja, jotka voivat erikoistua nuoriin ja lapsiin, ottaa heidät varhaisessa vaiheessa vastaan ja tukea ensikosketuksessa kirjailijuuteen. Usein nähdään, että nuoret kirjoittaa nuorten kirjoja, mutta rajaaminen ei ole mielestäni aina tarpeellista. Esimerkiksi oma teokseni ei ole ainoastaan nuorten kirja, vaikka toivonkin, että nuoret sitä lukevat. Se on aiheeltaan sellainen, että sopii kaiken ikäisillä, pois lukien pienet lapset. Ja olenhan itse Kustannus Z:n kirjailijoiden vanhimmasta päästä!”
