Hirviöiden sukua on Elli Lepän toinen runokokoelma. Siinä missä debyyttikokoelma Seisaukset tasaukset kurotti avaruuteen ja ammensi tähtitieteestä, pysyy toinen kokoelma tiukasti maan pinnalla, ruumiillisuudessa ja sen kokemuksessa. Spekulatiivisen fiktion ulottuvuuksista tuodaan nyt mukaan kansanperinteiden myyttisiä olentoja ja naishahmoja.
Kokoelma kertoo siitä, millaista on elää, kun on muiden mielestä outo, toinen, erilainen. Millaista on olla muottiin sopimaton tyttö ja nainen, kun tuntee olevansa vaihdokas ja käytös sekä ulkoasu mielletään sopimattomaksi, eikä päässä ole hiuksia ollenkaan. Kipeitä huomioita ja ulkopuolisuuden käsittelyä keventävät siellä täällä sarkasmin pilkahdukset sekä pienet onnen ja huojennuksen hetket. Myyttisen fantastisuuden ja modernin elämän yhteen törmäyttäminen tuovat etäisyyttä, kuivaa itsetietoista huumoria sekä laajempaa yhteiskunnallista perspektiiviä henkilökohtaiseen kokemiseen. Peikot ja keijut, Baba Yaga, lumottu moura, rusalka ja monet väärinymmärretyt tai väärin kohdellut, hirviömäisetkin mytologian naiset lisäävät runoihin monimuotoisia kerroksia.
Teos jakautuu seitsemään eri osioon, joista ensimmäinen käsittelee lapsuuden kokemuksia. Jälkimmäisistä on löydettävissä kaikuja jumalatar-myyttien kolmesta aspektista: neidosta, äidistä ja vanhasta eukosta. Osioiden väleissä etenee mykkä sisar-niminen runosarja, joka käsittelee sisältä kumpuavaa epävarmuutta ja itseinhoa. Mykkä sisar on kertojaminän kuolleena syntynyt sisko, samalla sekä ideaaliminä että pahin kriitikko. Se joka on täydellisen sulava ja pätevä, hulmuavahiuksinen ja oikeat sanat löytävä. Se joka paheksuu, arvostelee ja seuraa ääneti. Kokoelmassa on myös luonto vahvasti läsnä, mutta muutamia keskikesään sijoittuvia runoja lukuun ottamatta luonto ja luonnonilmiöt ovat myös synkemmän puolisia. Tunnelmaa luovat sydänyö, syksyinen pimeys ja sade, myrkkykasvit ja metsänpeitto.
Hirviöiden sukua ei ole kevyttä eikä helppoa luettavaa, mutta monikerroksisuudessaan ja intertekstuaalisuudessaan se on palkitseva teos. Näitä runoja kannattaa lukea moneen kertaan, makustellen ja viitteitä poimien. Omissa suosikeissani fantastisuus ja rehevä luonnonkuvaus lumoavat sekä naiseuden ja hirviöiden osa paljastuu tarkkasilmäisesti ja analyyttisesti. Kokoelma ei ole valoisan kevään tai uhkean kesän lukemistoa, vaan se kannattaa säästää talven kirpeisiin pakkasiin tai syksyn pimeneviin iltoihin.
Elli Leppä: Hirviöiden sukua (112 s.)
Nysalor-kustannus 2021
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
