Kirja-arvostelu: Elli Lepän tieteisrunokokoelma Seisaukset tasaukset

Seisaukset tasaukset on Elli Lepän hieno ja toisinaan häkellyttäväkin esikoisrunokokoelma. Lepän runoissa samaan aikaan kaivataan suuria tähtilaivoja ja etsitään sisäistä rauhaa. Ensimmäisiä ei vielä tässä ajanhetkessä ole olemassa; jälkimmäistä nakertavat niin oman kehon vääjäämätön vanheneminen kuin sen tiedostaminen, mitä ihminen on maapallolle aiheuttanut.

Leppä viittaa runoissaan pariinkin otteeseen apofeniaan, ihmisen taipumukseen etsiä rakenteita ja yhteyksiä sattumanvaraisten asioiden välillä. Yhteyksien luominen näennäisen satunnaisten asioiden kesken on myös tämän kokoelman ytimessä. Etenkin tieteentekemisen ja luonnon ilmiöiden rinnastus nousevat vahvasti toistuviksi teemoiksi, aina ydinsäteilystä jäätiköiden sulamiseen ja näiden katastrofalisiin seuraamuksiin. Välillä tieteen saavutukset ihastuttavat ja pakahduttavat; välillä eettiset kysymykset pistävät runon kertojaa tutkijantakin läpi.

Modernin ilmaisutavan ja vapaan rytmiikan lisäksi runoihin on ripoteltu runsaasti esimerkiksi tähtitieteen ja lääketieteen sanastoa. Tämä toisaalta ihastuttaa, mutta toisinaan harmillisesti etäännyttää siitä mistä runossa oikeastaan kerrotaan. Runojen huikea monitieteellisyys uhkaa käydä itseään vastaan, kun terävänäköisesti rakennettu tunnelma kompastuu kesken kaiken vieraaseen termiin tai nimeen.

Runokokoelma on jaettu temaattisiin kokonaisuuksiin, joissa osiosta riippumatta käsitellään vuoroin niin ihmiselon kirjoa kuin tieteellistä maailmankuvaa. Kokoelman kirkkaimpia tähtiä ovatkin hetket, joissa arkisen elämän kohtaukset asetetaan rinnakkain ikiaikaisen maailmankaikkeuden kanssa. Näissä hetkissä tavoitetaan paikoittain jotain syvän kaunista ja jopa hurmoksellista, kun pieni ihminen polvistuu äärettömän avaruuden äärellä.

Seisaukset tasaukset vaatii lukijaansakin seisahtumaan hetkeksi. Runot rakentuvat rivi riviltä aina joko edelliseen tai jo seuraavaan ajatukseen viitaten. Koko ajan ollaan liikkeessä kohti oivallusta, mutta sen löytääkseen on pysyttävä tarkkaavaisena. Lepän oma ääni kannattelee läpi kokoelman selkeänä ja kirkkaana kuin Plejadien välke marraskuisella yötaivaalla. Tälle kokoelmalle kannattaa antaa aikaa ja avaruutta herätellä ajatuksia.