Hyvää uutta vuotta 2022! Nörttitytöt palailevat joululomalta ja se tarkoittaa perinteikästä postausta uuden vuoden lupauksista, tavoitteista ja haasteista. Viime vuoden tavoin oman hyvinvoinnin lisääminen ja opiskeluun liittyvä tavoitteellisuus olivat kantava teema lupauksissa. Myös lukuhaasteet ja halu tehdä uusia asioita korostuvat Nörttitytöillä. Mikä on sinun lupauksesi ensi vuodelle?

Kuvassa tähtisädetikkua pitelevä käsi
Kuva: Danil Aksenov/ Unplash

Uudenvuodenlupaukseni on ollut sama nyt jo pari vuotta: teen tietoisesti joka kuukausi Jotain Uutta. Sen ei tarvitse olla mikään iso juttu – esim. uudessa ravintolassa syöminen tai uuden ruoan kokeilu ovat ihan hyviä vaihtoehtoja – mutta sen pitää olla tietoisesti jonkin uuden kokeilemista.

Uudenvuodenlupaukseni on puhua itselleni kauniimmin. Erityisesti haluan kiinnittää huomiota omaan kehopuheeseeni. Kun haitalliset ajatukset oppii tunnistamaan, niitä on helpompi myös muuttaa!

Varaan enemmän työ- ja kirjoitusaikaa väitöskirjalle. Lupaus on lähtenyt jo mainiosti liikkeelle, kun varasin sille aikaa työkalenterista jo valmiiksi koko tulevalle vuodelle. Nyt vaan sitten pitää pitää noista varauksista kiinni eikä antaa muiden työasioiden jyrätä niitä!

Haen opiskelemaan ja panostan hakuprosessiin kunnolla. Yritän uskoa itseeni!

Tänä vuonna haluan käyttää enemmän aikaa itselleni hyviin asioihin ja olla itselleni lempeä. Haluan torjua itseäni koskevat ikävät ajatukset ja tehdä ilo tuovia asioita; lukea, kirjoittaa, ulkoilla, kokeilla uusia asioita. Haluan huomata omia vahvuuksiani, kehua itseäni ja hyväksyä oman hiomattomuuteni. Osallistun myös Helmet-lukuhaasteeseen.