Valkoinen kapea kirjahylly. Vieressä kitarakotelo ja kasveja.
Kuva: Katinka Sarjanoja.

Innostuessani minimalismista törmäsin valtavan kirjavuoren korkuiseen ongelmaan. Minimalistivaihettani oli edeltänyt ahkeran hordaamisen vaihe, jossa kirjahyllyihini oli kertynyt pitkälti puolentuhatta kirjaa. Kyllä, kirjahyllyihin monikossa. Osan olin lukenut monta kertaa, toisiin en koskenut kertaakaan sen jälkeen, kun olin ne saanut tai hankkinut. Alkoi tuskallinen karsintaprosessi (jokainen KonMari-vaiheen läpikäynyt tietää, että kirjat ovat pahimpia karsittavia). Prosessia vauhditti hieman ne lukuisat muutot, joita teimme parin-kolmen vuoden aikana. Joka muutossa kirjavalikoimasta osa siirtyi divariin ja osa kaupattiin ilmaiseksi kavereille.

Nykyään minulla on vain yksi varsinainen kirjahylly. ”Varsinainen” siksi, että minulla jatkuvasti väikkäripuuhien takia pyörivät lukuisat lainakirjat ovat omassa hyllyssään, puolison kirjat ovat toisessa hyllyssä, ja lapsilla on luonnollisesti oma kirjahylly (katso Mininörttien kirjahylly). Olen edelleen ahkera hankkimaan kirjoja, mutta opettelen koko ajan taitavammaksi antamaan lukemiani kirjoja eteenpäin sen jälkeen, kun olen itse niistä nautiskellut. Varsinaiseen kirjahyllyyni on jäänyt pysyviksi asukkaiksi vain muutamia kirjoja, joista en kerta kaikkiaan voisi edes ajatella luopuvani. Muutamia toki tässä asiayhteydessä saattaa tarkoittaa joitain kymmeniä, mutta kuitenkin huomattavasti vähäisempää määrää kuin ennen karsintaprosessin aloitusta.

Kirjahyllystäni on tullut läpikulkupaikka. Osa jää taloksi, mutta suurin osa jatkaa matkaa eteenpäin.