Meillä asuu kaksi minikokoista nörttityttöä, joista toinen oppi lukemaan tässä ihan vastikään. Molemmat ovat ihan pienestä asti olleet kirjojen perään. Koronakevään aikana äitiä alkoi risoa, kun kirjoja kulkeutui pitkin taloa. Niitä löytyi vessoista, sänkyjen alta, lelulaatikoista, nojatuoleilta, pöydiltä, missä pienet lukutoukat nyt olivatkaan sattuneet pesimään ja unohtaneet kirjansa siihen. Jatkuvat ”missä se ja se kirja?” ”no en kuule tiedä, on ihan sun omilta jäljiltä” -keskustelut johtivat kotikirjaston perustamiseen. Yksinkertainen idea on toistaiseksi osoittautunut menestykseksi.

Ensin askarreltiin kummallekin kaksi omaa kirjastokorttia. Isompi lukutoukka osasi itse kirjoittaa nimensä kortteihinsa, mutta pienempää piti vähän avustaa. Äiti vietti iloisen iltapäivän järjestäen kirjahyllyn, ja lukutoukat saivat luvan lainata kotikirjastosta kaksi kirjaa kerrallaan. Aina kirjan lainatessaan lukutoukka jättää kirjastokorttinsa siihen väliin, josta kirja on otettu, ja palauttaessaan kirjan ottaa kirjastokortin pois. Kirjan saa ottaa kirjahyllystä vain vapaalla kirjastokortilla, eli pahimmassa tapauksessa kirjoja on entisen parinkymmenen sijasta kateissa vain neljä kerrallaan. Järjestelmä on myös hämmästyttävästi edesauttanut kirjahyllyn siistinä pysymistä.

Lukutoukat rakastavat paitsi kuvakirjojen selailua, myös iltasatujen kuuntelua. Kunnon nörtteinä he tietävät jo, että Synkmetsässä asuu hämähäkkejä, ettei Valkoiselta velholta kannata ottaa karkkia, ja että Mion hevonen on nimeltään Miramis. 

Lukutoukkien (3 ja 5v) viimehetken kirjavinkkejä: Montefioren Lontoon kuninkaalliset kanit -sarja sekä Katja Lahden Pikkis- sarja (kummankin kolmatta osaa odotetaan hartaasti joululahjaksi). Myös Veera Salmen Puluboi-kirjat ovat olleet ahkerassa kuuntelussa.