Neonkaupunki julkaistiin tammikuussa 2020.
Kansi: Tuomo Parikka

Tänään Nörttityttöjen vieraskynässä ääneen pääsevät Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen, esikoiskirjailijakaksikko Neonkaupunki-trilogian takaa.

Kun kaksi kasarifania kohtaa, voi tapahtua mitä tahansa – ja tapahtuukin.

Olimme tunteneet toisemme jo vuosia, kun päätimme kirjoittaa yhdessä kirjan. Tarkoitus oli pitää hauskaa ja ehkä myös saada romaanikäsikirjoituksemme julkaistua. Kolme vuotta myöhemmin valmistui Neonkaupunki, aikuisille suunnatun urbaanifantasiatrilogian ensimmäinen osa, joka julkaistiin tämän vuoden tammikuussa.

Kun aikoinaan heittelimme ideoita siitä, mitkä olisivat yhteiskirjoittamisemme luontevia vaikutteita, esiin nousi kaksi asiaa: slaavilainen noita-akka Baba Jaga ja postapokalyptinen Mad Max -elokuvasarja. Päätimme lätkäistä nämä kaksi asiaa yhteen.

Aluksi ajattelimme, että emme toisi kasarivaikutteita liiaksi ilmi. Erilaisia kasarimedioita koskevat, pitkäaikaisella fanittamisella saadut tiedot olisivat vain meidän välistä kommunikaatiotamme varten ja lopullisessa tekstissä korkeintaan viittauksia.

Vuoden kirjoittamisen jälkeen annoimme käsikirjoituksen koelukijoille kommentoitavaksi. Kävi niin, että yksi koelukija kysyi suoraan, mihin aikakauteen käsikirjoituksemme sijoittuu. Emme olleet tajunneet, miten syvälle kasarivaikutteet olivat ujuttautuneet kuvitteelliseen rinnakkaismaailmaamme. Myöhemmin, kun kustannustoimittajamme kannusti meitä kehittämään käsikirjoituksen kasarielementtejä edelleen, Harley-Davidson karkasi käsistämme – ja hyvä niin.

Kasarin uusi tuleminen 2010-luvulla on näkynyt erilaisissa medioissa. Valtavirrassa kasarista inspiraatiota hakevat filmatisoinnit (esim. Evil Dead -trilogian jatkosarja Ash vs the Evil Dead), musiikki (esim. ruotsalainen sleaze metal -bändi Crashdïet) ja kirjallisuus (esim Ernest Clinen Ready Player One). Netflixin Stranger Things -sarja tuntuu tuoneen kasarin lopullisesti massoille ja onnistuu yhdistämään kasarinostalgian visuaaliset ja tarinankerronnalliset elementit.

Muotia tai ei, kummallakin meistä on intohimoinen suhtautuminen kasariin. Joskus tämä herättää kysymyksiä. Miksi ihmeessä vuosina 1987 ja 1992 syntyneet kirjailijat saavat inspiksen 80-luvusta? Mitä me edes tiedämme siitä?

Meidän mielikuviamme 80-luvusta ovat synkät urbaanimaisemat, jotka kylpevät neonvaloissa, isot permikset, kukkoilevat rokkistarat, tuulikoneet ja lihaksikkaat toimintasankarit. Kasarin estetiikka on miellyttävän värikylläistä ja eeppistä. Kasarilla kaikki on maksimaalista. Toisin sanoen käsityksemme kasarista on varsin värittynyttä ja pitkälle fiktiivistä. Tämä ei ole ihme, tulevathan mielikuvamme puhtaasti mediasta.

Kirjoitusprosessin tallentamista Instagramissa.
Kuva: @neonkaupunki

Meidän kasarillamme ei ole välitöntä historiallista painolastia, kuten AIDS-hysteriaa tai ydinsotapelkoa. Kasari on meille viihdettä, lepopaikka omassa aikuisessa arjessamme. Koska olemme itse valikoineet 80-luvun parhaat palat, niistä on syntynyt mielekäs näköharha. Kasari on meille, kuten monelle muullekin nykyään, fiilis.

Joten kun lähdimme luomaan kirjamme rinnakkaistodellisuutta, oli sielunmaisemamme saman tien tunnistettavissa kasarimedioista. Esimerkiksi Joel Schumacherin Flatliners-elokuvassa höyry nousee kaupungin viemäriaukoista, jokaisella tiiliseinällä on värikäs graffiti, neonvalot heijastuvat vesilätäköistä ja joka puolella on autioita ja varjoisia kujia. Näin on myös Neonkaupungissa.

Mötley Crüen Girls Girls Girls -musavideolla on piikkareita, isotukkaisia tyttöjä ja poikia, uhittelua ja präktiä. Näin on myös Neonkaupungissa.

Me rakastamme kasariestetiikkaa. Olemme kuitenkin samalla tietoisia siitä, miten nykypäivän konteksti on vaikuttanut suhtautumiseemme kasarimedioihin. Rakkaista asioista voi toki nauttia niiden ongelmallisista piirteistä huolimatta, mutta me haluamme myös toimia uudistajina.

Kasarimedioissa tyypillisesti maailman pelastaa valkoinen maskuliininen mies, nainen on enemmän koriste kuin ihminen ja queer-hahmoja näkyy joko vain vihjeissä, tai sitten heille annetaan mahdollisimman surkea kohtalo. Ja koska mainitsemamme mediaesimerkit ovat pitkälti amerikkalaisia, niiden näkökulmaa väritti kylmä sota. Mikä sen parempaa kuin venäläinen antagonisti!

Kasarin ohella halusimmekin kirjoittaa myös toiseudesta. Me halusimme kirjoittaa risteävistä vähemmistöistä, maahanmuuttajista, lesboista ja muunsukupuolisista. Me halusimme kirjoittaa stilettejä käyttävistä nahkatakkimiehistä, mutta myös stilettejä käyttävistä nahkatakkinaisista. Halusimme tulkita kasaria toisin ja näyttää muille oma versiomme siitä, unohtamatta sen olennaisimpia ominaisuuksia: yliampuvuutta ja silkkaa hauskuutta.

Tällä hetkellä kirjoitamme Neonkaupungin jatko-osaa, joka ilmestyy vuonna 2021. Yksi asia on varmaa: kasari ei ole ainakaan vähentynyt kirjoittamisestamme. Ehkä tässä osassa saamme vihdoin vastauksen kirjasarjan olennaisimpaan kysymykseen: Metallica vai Megadeth?