Odotin tätä kolmatta Magian syvempi sävy -trilogian osaa innokkaasti, enkä kyllä pettynyt! Edelleen haluaisin kovasti lähteä matkalle Punaiseen Lontooseen, nähdä punaisena virtaavan Isle-joen ja tuntea magian läsnäolon. Olen arvostellut trilogian kaksi edellistäkin osaa, ja arvostelut löytyvät näistä linkeistä: Magian syvempi sävy ja Tummenevat varjot. Tämä arvostelu ei spoilaa edellisiä osia muuta kuin sen verran, että edellisissä osissa esiteltyjä hahmoja käsitellään tässäkin.

Edellinen osa, Tummenevat varjot, päättyi varsin massiiviseen cliffhangeriin, ja Loihdittu valkeus jatkaa suoraan siitä, mihin jäätiin. Neljän Lontoon hauras tasapaino keikkuu entistä pahemmin, ja Kell yrittää suojella Punaista Lontoota mustan magian ruumiillistumalta, varjokuningas Osaronilta. Millaisia suunnitelmia tarvitaan, että puhdas magia saadaan kukistettua? Kenet joudutaan uhraamaan? Mukana on edelleen piraatteja, laivamatkustusta, politikointia ja ennen kaikkea henkilöiden suhdekuvioita.

Melkein kaksi kuukautta tämän lukemiseen meni, mutten kyllä sinänsä syytä kirjaa. Victoria Schwabin tyyli kirjoittaa on aivan ihana ja jopa helppokin, mutta samaan aikaan tarina on hyvin hahmovetoinen ja siten omalta osaltaan varsin raskas. Tuntui että kirjassa tapahtui koko ajan jotain merkittävää: kirjaimellisesti puolet kirjan tapahtumista sijoittui ihan muutaman päivän sisään. Samaan aikaan ollaan kuitenkin monen eri hahmon pään sisällä, joten tapahtumien etenimen tuntuu siltä osin hitaalta. Voisin verrata tätä Robin Hobbin Fitz and the Fool -trilogiaan, josta nautin suuresti mutta joka samaan aikaan oli todella hidaslukuinen eikä senkään kirjoja voinut ahmia ihan yhteen putkeen.

Hollandista muodostui sarjan edetessä lempihahmoni. Tässä osassa saatiinkin paljon lisää tietoa erityisesti hänen henkilöhistoriastaan, ja olisin itse toivonut hänelle erilaista loppua – hän olisi voinut vaihtaa Lilan kanssa päittäin! Lila oli aiemmissa kahdessa osassa oma lempparini, mutta kolmanteen osaan mennessä hahmo ei ollut kehittynyt juuri yhtään, kuten ei myöskään Kell. Harmi, koska päähahmoilta odottaa aikuisten romaanissa edes jonkinlaista henkistä kehityskaarta. Tykkäsinkin paljon Rhystä ja hänen kärsimyksistään, ja oli todella kiinnostavaa lukea hahmon kehityksestä ja siitä seuranneista kipupisteistä etenkin tässä viimeisessä osassa. Joidenkin hahmojen kanssa sai jännittää loppuun asti, että selviytyvätkö he vai eivät.

Tarina oli hyvä, mutta mielestäni henkilöhahmoja oli aivan liikaa. Näkökulmia oli niin monta etten todellakaan muista kaikkia, jotkut nimittäin taisivat jäädä ihan yksittäisiksi luvuiksi. Esimerkiksi kuningasparin näkökulmat eivät mielestäni oikeastaan tuoneet mitään lisää juoneen tai muihin hahmoihin, ja vähän harmittaa, että nekin oli otettu kirjaan mukaan. Tiivistystä olisi voinut tehdä useammankin sivuhahmon kohdalla. Olisi kiva kuulla, millainen keskustelu kirjoittajalla ja kustannustoimittajalla on kirjasta ollut. Voi toki olla, että jotain sivuhahmoihin liittyviä tapahtumia puidaan sitten seuraavassa trilogiassa, jolloin niillä olisi enemmän pointtia.

Kyllä! Trilogialle on tulossa jatkoa! Kirjassa selviytyneet hahmot nähdään myös uudessa tähän maailmaan sijoittuvassa trilogiassa (eka osa julkaistaan varmaan aikaisintaan 2021, koska Schwabilta juuri tänä kesänä tuli uusi kirja). Ilmeisesti kukaan heistä ei ole pääosassa, ja trilogian on tarkoitus keskittyä kolmeen yksittäiseen hahmoon, yhteen per kirja. Toivon kuitenkin, että tutuista hahmoista saadaan paljon lisätietoa, ja tämän jutun perusteella ajatella, että joku pieni sivuosan hahmo ainakin olisi pääosassa. Cannot wait!

V. E. Schwab: Loihdittu valkeus (suom. Mika Kivimäki)
Karisto 2020, 717 s.

Todellinen divarilöytö.