Nörttitytöt

Kirjoitan tämän artikkelin pakohuonepeliohjaajan ominaisuudessa, ja sanottakoon jo heti alkuun, että olen menettänyt sydämeni täysin tälle peliformaatille. Kaltaiselleni larppaajalle, pelisuunnittelijalle ja tarinankertojalle tosielämän pakohuonepelit ovat ehkä varsin luonteva intohimon kohde.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Sini kertoi parisen vuotta sitten kokemuksestaan jyväskyläläisessä pakohuoneessa, ja silloin konsepti oli vielä kohtalaisen uusi. Suomen ensimmäinen pakohuone avattiin Helsinkiin vuonna 2014, ja sen jälkeen ns. escape roomeja alkoikin putkahdella kuin sieniä sateella. Konsepti rantautui Suomeen tiettävästi Unkarista, mutta tosielämän pakohuoneiden historiasta ja todellisesta alkuperästä on vaikea löytää vedenpitävää tietoa, ja nähtävästi samankaltaisia konsepteja on kehitelty eri puolilla maailmaa samanaikaisesti toisistaan tietämättä. Suomen ulkopuolella niitä on kuitenkin ollut jo pitempään, ja aikaisia escape roomeja on avattu mm. vuonna 2006 Amerikassa ja vuonna 2007 Japanissa.

 

On vaikea päätellä mistä kaikki todella sai alkunsa, mutta erilaiset pakohuone-konseptit ovat olleet läsnä jo kauan ennen 2010-luvun boomia. Labyrintit, analogiset pelit ja aikaiset videopelit ovat sisältäneet elementtejä, jotka ovat nyt tuttua tavaraa tosielämän pakohuonepeleissä. Yksi silmiinpistävimmistä inspiraationlähteistä on kuitenkin 2000-luvulla suosioon nousseet ”Escape the room” -flash-pelit. Näistä ehkä tunnetuin on Toshimitsu Takagin ”The Crimson Room”, jossa pelaaja pyrkii pakenemaan huoneesta tutkimalla tilaa ja käyttämällä sieltä löytyviä esineitä ja informaatiota. Tosielämän pakohuonepelit ovat hyvin pitkälti näiden flash-pelien fyysisiä vastineita. Ja fyysisyydessä piileekin nähdäkseni tosielämän pakohuoneiden viehätysvoima. Pelaaja on suorassa vuorovaikutuksessa huoneen (ja näin ollen pelimaailman) kanssa, ilman välillisyyden tunnetta.

Mitä siellä huoneessa oikein tehdään?

Olet ehkä jo kuullut tai kokeillut tosielämän pakohuonepelejä, joita löytyy nykyään varsin monesta suomalaisesta kaupungista. Tosielämän pakohuonepeleissä ideana on paeta huoneesta määräaikaan mennessä ratkomalla huoneesta löytyviä tehtäviä ja arvoituksia yhdessä kavereiden kanssa. Huoneisiin liittyy usein jonkinlainen tarina, eli saatat esimerkiksi pyrkiä pakenemaan hullun murhaajan kynsistä, tai haaksirikkoutua tuntemattomalle planeetalle. Teemoja on yhtä paljon kuin huoneitakin.

Tosielämän pakohuonepeleissä keskeisintä on ratkoa huoneesta löytyvät tehtävät, eli puzzlet. Yksi perinteisimmistä tehtävistä on löytää avaimia ja tulkita koodeja erilaisiin lukkoihin.  Lukkojen takaa löytyy yleensä jotain, joka auttaa etenemään pelissä. Pelinkehittäjät yrittävät jatkuvasti kehittää uusia ja entistä ihmeellisempiä ja nokkelampia tehtäviä, joten yleensä ei tarvitse pelätä, että huoneessa vietetty aika menee pelkkien avainten etsimiseen. On myöskin hyvä varautua siihen, että koodeja on piilotettu huoneeseen mitä ihmeellisimmillä tavoilla, eli niiden tulkitsemisessa riittää usein työmaata kerrakseen.

Siinä missä videopelit koetaan usein tiettyjen ikäryhmien juttuna, tosielämän pakohuonepelit tuntuvat sopivan äärimmäisen hyvin eri-ikäisille pelaajille ehkä juurikin siksi, että tehtäviä suoritetaan fyysisessä tilassa, jossa esineet ovat käsin kosketeltavissa. Käyttöliittymä ei siis yleensä ole ongelma, vaan pelaaja haastetaan mielekkäiden tehtävien kautta. Vaikka huoneesta paetaan ryhmätyön ja nokkeluuden avulla, ei tarvitse pelätä olevansa liian tyhmä pärjätäkseen. Kaikki tieto, mitä huoneesta pakenemiseen tarvitaan, löytyy aina huoneesta. Hyvin suunnitellussa huoneessa on myös erityyppisiä tehtäviä, jotta kaikille eri vahvuuksia omaaville ihmisille löytyy jotakin missä loistaa. Parhaissa peleissä pelaajat saavat yllin kyllin onnistumisen kokemuksia, vaikka eivät lopulta pakenisikaan huoneesta.

 

Pää tyhjäksi tunnissa

Yksi yleinen kommentti, jota pakohuonepeliohjaajana kuulen, on pelaajien ihmettely ajan kulusta. Pelin päätyttyä pelaajat sanovat usein, että tunti kului todella nopeasti ja he ihmettelevät myös sitä miten he unohtivat ulkomaailman täysin. Työstressit unohtuvat helposti, vaikka huoneessa oltaisiinkin työporukalla, sillä pakohuonepelit pakottavat elämään hetkessä. Pakohuonepelien idea on paeta huoneesta, mutta todellisuudessa huoneeseen menemällä, pakenet hetkeksi todellisuutta. Se on eskapismia parhaimmillaan.

 

Miten varmistan, että pakohuonekokemuksestani tulee hyvä?

Haluatko varmistaa, että tulevasta pakohuonekokemuksestasi tulee mukava? Tässä muutama yksinkertainen vinkki, joiden avulla voit vaikuttaa pelikokemuksesi mielekkyyteen!

Valitse sinulle ja ryhmällesi sopiva peli

Voi olla hyvä tiedustella etukäteen pelien soveltuvuudesta, mikäli haluat esimerkiksi välttää tietynlaisia teemoja, hämärää, erityisen ahtaita tiloja tai vaikkapa vilkkuvia valoja. Myös yleisissä saavutettavuusasioissa kannattaa aina kääntyä palveluntarjoajien asiakaspalveluun, jotta paikan päällä ei tule pettymyksiä.

Saavu paikalle ajoissa

Pelipaikalle on hyvä saapua noin 15 minuuttia etukäteen (palveluntarjoajan preferensseistä riippuen). Näin ollen sinulle jää hyvin aikaa käydä vessassa ja tutustua rauhassa peliohjeisiin ennen itse pelin alkua!

Kuuntele/lue peliohjaajan antamat ohjeet tarkasti!

Ennen itse pelin alkamista pelaajille kerrotaan (tai heillä luetutetaan) pelin säännöt. Pyri painamaan säännöt ja ohjeet mieleesi – niistä on yleensä oikeasti apua itse pelissä! Pelinohjaaja saattaa esimerkiksi spesifioida, että tässä pelissä jokainen avain avaa korkeintaan yhden lukon, eli avaimia ei tarvitse käyttää uudelleen. Tämän muistaminen saattaa osoittautua pelin aikana todella arvokkaaksi ja aikaa säästäväksi informaatioksi. Säännöt ovat usein pelikohtaisia, eli vaikka olisit käynyt pakohuoneessa aikaisemmin, älä oleta, että tiedät jo kaiken.

Seuraa ohjeita ja kunnioita kieltoja

Tämä ohje on hyvin yksinkertainen ja oletettavasti aika itsestään selvä asia. Mutta painotan tätä silti, sillä ohjeiden ja sääntöjen rikkominen on yksi varmimmista tavoista pilata oma ja kavereiden pelikokemus.

Pukeudu mukavasti – ja muista rillit!

Pakohuoneessa tulee yleensä liikuttua ja puuhasteltua varsin intensiivisesti, joten voi olla hyvä idea pukeutua mukavasti, jottei ainakaan vaatetus estä liikkumista. Lisäksi on aina hyvä varustautua lukulasein, jotta esimerkiksi koodien syöttäminen lukkoihin sujuu ongelmitta!

Unohda ulkomaailma!

Mikäli et odota elintärkeää puhelua puolison synnytyksen käynnistymisestä, kannattaa ulkomaailma jättää surutta huoneen ulkopuolelle. Puhelimien käyttö pakohuoneissa on tyystin kiellettyä, joten laita puhelin äänettömälle äläkä ota sitä esille pelin aikana.

Yhteistyö on avain kaikkeen!

On tärkeä muistaa, että olette huoneessa yhdessä, eli kenenkään ei oleteta ratkovan kaikkia tehtäviä itse. Toimikaa siis yhdessä ja antakaa kaikkien yrittää! Muistakaa myös puhua toisillenne!