Teksti perustuu Pyry Urhosen pro gradu- työhön “Sukupuolen näkymättömät kahleet : Sukupuoleen perustuvan vallan muodot ja toisintavat rakenteet koulussa”, joka hyväksyttiin marraskuussa 2016 Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä. Tekstiä on yksinkertaistettu, ja asiasta voisi selittää paljon enemmän, mutta kannustamme kiinnostuneita alkuperäisen tekstin pariin. Tekstin lopussa on listattu tutkimuksen tuloksissa ilmenneitä sukupuoleen perustuvan vallan kohteita ja sen säilyttäjiä.
Koulu on median, tiedeyhteisön, terveydenhuollon, hallinnon ja uskonnon ohella yksi vallitsevaa kulttuuria ylläpitävistä yhteiskunnan instituutioista. Se heijastelee ja toisintaa arvoja ja uskomuksia. Oppilaat opetetaan toimimaan normien puitteissa ja sopeutumaan kulttuuriin, jossa he elävät. Koulun valtarakenteet ovat arkisia. Ne elävät sosiaalisissa suhteissa, ovat alati läsnä eikä niitä kyseenalaisteta.
Sukupuoli lajittelun välineenä
Viimeistään esikoulussa lasta aletaan virittää havainnoimaan ja käsittelemään todellisuutta kategorisoiden. Kirjaimen erottaminen numerosta tai neliön ympyrästä on helppoa. Näin opitaan merkkijärjestelmiin ja geometriaan perustuvia jakoja muotoja tunnistamalla. Esikoululainen saattaa oppia myös, mikä on nauha- ja tarralenkkarin ero, että puuroa voi syödä mutta liimaa ei, mitä esikoulua ympäröivä aita tarkoittaa ja että punainen on tyttöjen väri.
Sukupuoli on yksi laajimmin käytetyistä lajittelun välineistä. Vaatteita, tuoksuja, liittimiä ja värejä hahmotetaan maskuliinisina tai feminiinisinä. Kiinteiden esineiden ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi jopa toiminnalle ja käsitteille määrätään sukupuoli: lempeys, rohkeus, jalkapallo, siivoaminen, historia, sähkökitaran tai harpun soittaminen, valta, hoiva, pehmeys, kunnianhimo.
Normaalin ja epänormaalin ruumiin raja
Suomalaisessa koulussa toistuu yhteiskunnan heteronormatiivinen sukupuolikäsitys, jossa yksilöt normitetaan miehiksi tai naisiksi. Sukupuoleen sosiaalistamista voidaan jopa pitää yhtenä koulun tavoitteista. Sen tarkoitus on tuottaa sukupuolen idea ja säilyttää sukupuolijako. Koulussa opitaan kontrolloimaan omaa ruumista ja käytöstä. Opetus toteutuu sekä konkreettisen sääntelyn että vahvojen kulttuuristen normien kautta. Konkreettinen sääntely koskee esimerkiksi ajan- ja tilankäyttöä, vuorovaikutusta, mittaamista ja testaamista. Kulttuuriset normit ovat vielä moninaisemmat ja niitä valvovat sekä opettajat, muut oppilaat että oppilas itse. Moni oppii koulussa normaalin lisäksi sen, miten on itse epänormaali tai puutteellinen.
Kouluyhteisön aikuiset tuottavat normaalin ja epänormaalin ruumiin rajaa siinä, missä oppilaatkin. Tietynlaiseen sukupuolen toteutukseen kasvaneen on vaikea olla toisintamatta kasvatustaan. Opettaja rajaa omilla tyttöyden ja poikuuden malleillaan lapsen ilmaisunvapautta ja potentiaalisia kykyjä. Ruumiin normaaliutta valvotaan, mitataan ja kontrolloidaan. Mitä enemmän ruumis poikkeaa normaalista, sitä suurempi paine siihen kohdistuu. Rutiinin kautta opittu sukupuoli toistuu ruumiissa tiedostamatta.
Roolit ja niiden vaikutukset
Koulussa on paljon pitkälle tyypitettyjä rooleja: erilaisia opettajia ja oppilaita, rehtori, aikuisia ja lapsia, tyttöjä ja poikia. Roolit ovat toisistaan riippuvaisia sekä vuorovaikutuksen että ulossulkemisen kautta. Oppilaiden ja opettajien keskinäiset ja väliset suhteet, nimittely, väkivalta ja niihin kohdistuvat asenteet määrittävät sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä mahdollisuuksia. Näiden mahdollisuuksien läpi lapset tarkastelevat oikean mieheyden, naiseuden ja seksuaalisuuden kuvaa.
Kuva on heteroseksuaalinen. Lapset rakentavat käsitystä itsestään peilaamalla sitä kouluyhteisön käytäntöihin. Tämä johtaa joko oikeana näyttäytyvän omaksumiseen tai sen kyseenalaistamiseen, mutta väistämättä sukupuolta ja seksuaalisuutta rakennetaan suhteessa yhteisön malliesimerkkiin. Vaikuttaa siltä, että tyttöjen ja poikien vastakkainasettelu korostuu koulussa ja jopa sivuuttaa koulun ulkopuolella muodostuneet suhteet.
Lasten keskinäinen sukupuolinormi tuntuu ylläpitävän itseään siitä poikkeaviin kohdistuvalla kiusaamisella. Oikea tyttöys ja poikuus ovat vaikeasti saavutettavissa, ja niissä onnistumiseen kiinnitetään huomiota sekä itsessä että toisissa. Heteroseksuaalisesta kulttuurista, sukupuolinormista tai seurustelukulttuureista poikkeavat tai niitä vastustavat lapset kohtaavat fyysistä ja sanallista häirintää sekä sosiaalista hyljeksintää. Kiusaamisesta puhutaan laajalti, mutta sen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvästä ulottuvuudesta vaietaan. Valtaryhmien poikkeavina pitämät ovat aina vaarassa joutua häirinnän ja väkivallan kohteiksi. Kiusaamisen tai väkivallan kohteena olevan identiteetti saattaa pelkistyä niin, että kaikki liittyy kiusaamisen kohteena olevaan ominaisuuteen.
Lapsen oma sukupuolikäsitys
Pienen lapsen sukupuolikäsitys ja -kokemus on usein laajempi kuin aikuisella. Tämä saa lapsen kokemuksen tuntumaan vieraalta ja oudolta. Kasvattaja alkaa helposti korjata ristiriitaa kannustamalla lasta omaksumaan oman normaalinsa. Näin lasta yritetään suojella epänormaaliuden vaaroilta, eli hallinta nähdään välittämisenä ja huolenpitona. Tarina on niin vahva, että sitä toteuttava kasvattaja uskoo usein itsekin toimivansa oikein.
Kasvattajien suhde lapsen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen on ristiriitainen. Aikuiset erotisoivat lasten suhteita pienestä pitäen leimaamalla kaveruuden romanttiseksi suhteeksi. Samalla, kun heteronormatiivinen tyypittäminen ja kiusoittelu on tyypillistä, lapsi epäseksualisoidaan. Vaikka toimintatavat tuntuvat keskenään ristiriitaisilta, niillä on yhteinen perusta: heteroseksuaalisuutta ja normin mukaista sukupuolisuutta ei koeta seksuaalisuudeksi.
Samoin kuin oppilaat myös opettajat mielletään sukupuolettomiksi ja epäseksuaalisiksi. Näennäisen neutraalista asemastaan käsin opettajat pitävät yllä sukupuolistereotypioita. Koulun käytäntöjen sukupuolittuneisuus vaikuttaa oppilaiden oppimiseen ja osaamiseen itseään toteuttavana ennusteena. Stereotypiat, asenteet, tavoitteet ja identiteetti syntyvät tiedostamattomalla tasolla, ja siten niitä on vaikea hallita itse. Ennakko-oletukset koskevat muiden lisäksi myös itseä.
Piilotettu eriarvoisuus
Sukupuoleen perustuvaa valtaa käyttävät opettajat ja oppilaat, mutta myös koulutusta linjaavat päättäjät, opettajankouluttajat, tiedotusvälineet ja perheet. Koska suuri osa vallasta on kietoutunut tapoihin ja käytäntöihin, sen arvot ovat etääntyneet toteutuksesta. Sukupuoli on niin keskeinen tekijä koulun roolijaossa, että siihen perustuvan vallan todellisia juuria tai motiiveja on vaikea nähdä. Koulutuspolitiikkaa ohjaa uusliberalistinen kilpailukykypuhe, joka korostaa yksilön roolia oman asemansa saavuttajana. Mittaamisen ja kontrollin merkitys on korostunut, mikä teknistää koulutuspolitiikkaa entisestään, jolloin opettamisen todellisuus jää virallisessa käsittelyssä piiloon. Rakenteellinen eriarvoisuus piilotetaan poliittisten tavoitteiden ulkopuolelle.
Sama piilottamisen henki on leimannut sukupuolikasvatusta: sukupuolineutraaliutta on erehdytty pitämään tasa-arvona, sukupuolesta on vaiettu ja sukupuoleen perustuvat hierarkiat on jätetty vaille huomiota. Opettajankoulutus ei ole perinteisesti yhteiskunnallista, kriittistä tai tieteellisesti painottunutta. Opetus nähdään luokkahuoneen sisäisenä toimintana, johon yhteiskunnallinen ulottuvuus ei liity. Sukupuolen teoria on opettajankouluttajille vierasta, ja siihen suhtaudutaan nuivasti. Opettajaopiskelijat kokevat yhteiskunnallisten aiheiden vievän aikaa tärkeimmältä eli didaktiselta koulutukselta.
Perinteisten sukupuoliroolien hylkääminen ei edellytä sukupuolen kieltämistä – päinvastoin. Jos jostain vaietaan, sillä on taipumus pysyä ennallaan. Tyttöjen ja poikien jaosta vaikeneminen ei ole hedelmällistä, jos se tarkoittaa vaikenemista sukupuolesta ylipäätään. Sukupuolitietoisuus tarkoittaa myös stereotyyppisen mieheyden ja naiseuden huomioimista ja niitä tavoittelevien oikeutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei sukupuolistereotypiaa pitäisi havaita ja asettaa arvostelun kohteeksi.
Opettajan keskeinen rooli
Koska sukupuolinormien siirtäminen tapahtuu arjen käytännöissä ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, yksittäinen opettaja on sukupuolitietoisuuden tärkein airut tai vaarallisin vihollinen. Usko suomalaisen koulun tasa-arvoisuuteen ja didaktiikan keskeisyyteen on vahva, eikä koulun yhteiskunnallista ulottuvuutta nähdä tai pidetä merkittävänä. Näin peruskoululle keskeinen sosialisaation tavoite toteutuu kasvatuksen ammattilaisten sitä kyseenalaistamatta tai edes tarkastelematta. Opettajat tapaavat siis toisintaa yhteiskuntaa, eivät muuttaa sitä. Onneksi on näyttöä, että opettajat muuttavat toimintaansa, kun ongelmallisiin käytäntöihin kiinnitetään huomiota. Usein sukupuolivalta elää huomaamattomassa – ei tietoisessa norminvalvonnassa. Kääntämällä opettajien katseen oikeaan suuntaan voidaan siis vaikuttaa koulun tasa-arvotyön kannalta kaikkein oleellisimpaan. Sukupuolivallan kahleiden katkomiseen tarvittavia askelia ovat ainakin koulun käytäntöjen ja arjen sukupuolitietoinen tutkimus, opettajankoulutuksen ja opettajaidentiteetin yhteiskunnallistaminen ja yhteiskuntakriittistäminen sekä sukupuolikäsityksen avartaminen koko kasvatuksen kentällä.
Yksittäisen opettajan on hyväksyttävä se, että jokaisella oppilaalla on sisäinen tarinansa, jota ei ole tarpeellista tai edes mahdollista korjata vastaamaan opettajan omaa. Uusi opetussuunnitelma ja lainsäädäntö herättävät toivoa paremmasta. Seuraavaksi niistä on tehtävä todellisuutta.
Tutkimustulokset lyhyesti
Lopuksi vielä listattuna Suomalaisen koulun sukupuolivaltaa säilyttäviä asioita, joita tutkimuksessa tuli ilmi.
1) Koulun tasa-arvoprojekteissa, opettajankoulutuksessa ja opettajien keskuudessa sukupuolen käsitteen määrittely on jäänyt kesken. On päädytty jättämään vanha rakenne käsittelemättä tai vahvistettu sitä. Sekä itse tavoite että sen oikeutus on jäänyt hahmottumatta.
2) Sukupuolivalta on hyvin henkilökohtaista. Vallitseva sukupuolinormi on keskeinen osa useimman kasvattajan identiteettiä. Siksi sukupuolinormin kyseenalaistaminen vaatii usein myös minäkuvan kyseenalaistamisen.
3) Opettajankoulutus ja opettajaidentiteetti painottavat didaktiikan merkitystä, mutta suhtautuminen
opettajan rooliin yhteiskunnallisena toimijana, vallankäyttäjänä ja konstruktiona on välinpitämätön ja nuiva. Vallitsee puolueettomuuden ja tasa-arvon harha.
4) Opettajankoulutuksen käytännöissä, sisällöissä ja sosiaalisissa ympäristöissä sekä opettajien
ammattikunnan rakenteessa on sukupuolittuneita piirteitä.
5) Sukupuolivalta on luonnollistettu ja mytologisoitu osa suomalaisen yhteiskunnan tarinaa. Suomea pidetään tasa-arvoisena maana.
6) Heteronormatiivinen sukupuoli ja seksuaalisuus nähdään neutraalina. Vain vallitsevan normin
ulkopuoliset sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden ilmentymät huomioidaan sukupuolisina ja seksuaalisina. Heteronormia voidaan siis toistaa yleisesti ilman, että altistutaan sukupuolen ja seksuaalisuuden koulumaailmassa kiellettynä koetulle alueelle.
7) Institutionaalisen kasvatuksen yksi kulmakivi on sosialisaation perinne. Sosialisaation tärkeyttä on vaikea ja ehkä tarpeeton kieltää, mutta sen toteuttaminen mahdollistaa sortavien rakenteiden toisintamisen.
8) Sukupuolinormien purkaminen kohtaa myös aktiivista vastustusta. Syitä voi olla monia, mutta tavoite on käytännössä aina vallitsevan rakenteen säilyttäminen.
9) Uusliberalistinen kilpailukykyprojekti pelkistää rakenteellisen epätasa-arvon yksilön sisäisen kamppailun kohteeksi.
Tutkimuksessa ilmenneitä sukupuolivallan kohteita
1) Sukupuoli on keskeinen osa identiteettiä. Stereotypioita toistavat käytännöt määräävät oppilaan
identiteetin rajat.
2) Sosiaalinen ympäristö vaikuttaa koulussa olevan poikkeuksellisen sukupuolittunut. Poikien ja tyttöjen väliset ja keskinäiset valtakamppailut ovat koulun arkipäivää. Ystävyyssuhteita valvotaan sukupuolinormein. Sukupuolierottelua käytetään negaation kautta myös rangaistuskeinona.
3) Sukupuolistereotypiat toimivat koulussa itseään toteuttavina ennusteina ja vaikuttavat oppilaiden osaamiseen ja oppimiseen.
4) Kieli on kulttuurinen ja historiallinen konstruktio, joka rajaa osallisuuttamme ja ajatteluamme. Kielellä toisinnetaan sukupuolistereotypioita, syrjitään ja tehdään väkivaltaa, mutta myös määritellään itseä, muita ja ympäröivää maailmaa.
5) Sukupuolinormit sulkevat niihin mahtumattomat itseä ja diskurssia rajaavien sääntöjen määrittelyn ulkopuolelle.
6) Koulussa opitaan millainen ruumis on oikeanlainen. Ruumiin normittaminen on hyvin sukupuolittunutta.
7) Heterohärnääminen ja muu heteronormatiivinen pilkka on yleistä, mutta oppilaat deseksualisoidaan. Normaali, vaiettu seksuaalisuus on heteroseksuaalisuutta.
8) Koulu asettaa rajat oppilaan sukupuolelle ja sukupuolen toteuttamiselle.
