Nörttitytöt
PakkaPets Otsikkokuva

(Tämä kuva on pelin markkinointimateriaaleista, muut artikkelin kuvat ovat kuvakaappauksia pelistä)

Alustat: iOS, Android
Testattu: iOS (iPhone 6)
Kehittäjä ja julkaisija:
Proto Games
Genre: virtuaalilemmikki
Ikäraja: 4+ iTunesin mukaan, mutta peli vaatii hieman englannintaitoa

Kuka muistaa 90-luvun suuren hitin nimeltä Tamagotchi? Ainakin minulla oli taskussa virtuaalilemmikki, joka vaati ruokaa ja huomiota, kakkasi ja tuli välillä kipeäksi. Muistaakseni jaksoin kasvattaa Tamagotcheja muutaman viikon, mutta sitten into hiipui. Lopputuloksena tuntui aina olevan sama Tamagotchi ja aika pian peli vain toisti itseään. Silti Tamagotchi teki lähtemättömän vaikutuksen omaan sukupolveeni eivätkä sen jälkeen tulleet lemmikkipelit saavuttaneet sitä ihmeen tuntua mikä Tamagotchissa oli.

Entä kuka muistaa sellaisen hienon Nintendo-pelin kuin Animal Crossing? Pelissä muutat uuteen kylään ja naapureinasi asuu kummallisella huumorintajulla varustettuja eläimiä kuten kovasti bodaamisesta pitävä hiiri Samson. Animal Crossingissa ei oikeastaan ollut pelillistä juonta sen enempää kuin että siivosit kylää, istutit kukkia, juttelit naapureillesi ja kävit kuuntelemassa joka lauantai-ilta kylän ainoassa baarissa K.K. Slideria, laulavaa koiraa. Hurahdimme kaveripiirissäni peliin aivan päätäpahkaa ja juttelimme kaupunkiin muuttaneista uusista eläimistä ja itkimme poismuuttaneiden perään.

Pakka Pets on yhdistelmä näitä kahta peliä.

PakkaPets Leikittämistä

Chompasaur tykkää leikittämisestä.

Pakka Petsissä saat munan, josta kuoriutuu pieni pisaran näköinen olento eli vauva-pakka. Tehtävänäsi on kasvattaa pisarasta ensin lapsi-pakka, sitten teini-pakka ja lopuksi täysikasvuinen pakka. Aivan kuten Tamagotchissa pakkaa pitää ruokkia tietyin väliajoin, pestä, hoitaa sairauksia ja lapioida kakat roskikseen, ja hoitosi laatu vaikuttaa siihen, millaisen pakan saat kasvatettua. Pakkoja on monenlaisia: joukossa on toukkapakkoja, kissapakkoja, sitruunapakkoja ja gorillapakkoja. Yhteensä pakkoja on pelissä 70 erilaista, joista minä olen löytänyt vasta 21 kpl.

PakkaPets MrPoots

Okay… @.@

Lemmikin kasvattamisen lisäksi Pakka Petsissä on myös mahdollista lähteä pakan kanssa kaupungille kävelemään. Kaupungilla hengailee muitakin olentoja, jotka juttelevat sekavia parhaaseen Animal Crossing tyyliin. Kummallisten kyläläisten levottomat jutut antavat pelille luonnetta ja paljastavat tekijöiden hullunkurisen huumorin. Vakituisten asukkaiden lisäksi jokaiselle erilaiselle pakalle löytyy omia yksilöllisiä tehtäviä kaupungista, jotka vaihtelevat helpoista pizzan tuomisista siihen, että joudut metsästämään mehiläisiä pitkin peliä. Juju on siinä, että lähes jokaiselle eri pakalle on tehty myös joitain vaikeampia tehtäviä siten, että et mitenkään pysty selvittämään kaikkia tehtäviä samalla kertaa vaan joudut kasvattamaan saman pakan useampaan kertaan voidaksesi ratkaista kaikki tehtävät. Ratkaisemalla tehtäviä voit avata yhä laajempia alueita tutkittavaksesi, joista taas löytyy lisää tehtäviä pakoille. Tämä lisää intoa pelata peliä lisää ja lisää.

PakkaPets Omenapuu

Omenapuussa kasvaa tänään appelsiineja.

Pelin edetessä Pakka Petsiin avautuu uutta tekemistä. On elokuvateatteri, jossa kaksi veijarimaista pakka-eläintä heittää ilmaan keksejä, popcornia ja hodareita, jotka pakkasi tulee napata ilmasta. Hyvin suoriutuneesta tehtävästä saat sydämiä (valuuttaa) tai leffalipun. Lisäksi voit avata erikoisen omenapuun, johon kasvaa joka aamu uusia valitsemiasi hedelmiä. Tai voit avata kaivoksen, jossa voit louhia jalokiviä ja poimia sieniä.

 

Kakkaa ja alkemiaa

PakkaPets Alkemiaa

Älkää vain kysykö millä yhdistelmillä tämä syntyi. Fiksumpi ihminen olisi pitänyt kirjaa yhdistelmistä heti alusta asti.

Pakka Petsissä Tamagotchin peli-ideaa on viety pidemmälle siten, että pelissä voit itse päättää mitä syötät pakallesi. Pakan hoidosta ansaitsemillasi sydämillä voit ostaa kaupasta peruselintarvikkeita kuten mansikkaa, riisiä, kalapuikkoja ja lihaa. Mutta jännäksi touhu menee alkemialaboratoriossa. Yhdistämällä mitkä tahansa kolme tuotetta saat aikaiseksi jotain uutta. Esimerkiksi yhdistämällä vettä, lihaa ja mehujäätelön saa aikaiseksi keittoa. Yhdistämällä kärpäsen, mansikan ja oliivin saa aikaiseksi melonin. Logiikkaa alkemiassa ei ole kuin satunnaisesti, mutta lopputulokset ovat sitäkin yllättävämpiä. Alkemialaboratoriossa voi yhdistää myös muita esineitä kuin ruokia. Eräästä tehtävästä käy ilmi, että yhdistämällä riisiä, rautaa ja parannuspullon saa aikaiseksi jalkapallon! Valitettavasti kyseistä palloa ei voi antaa omalle pakalle leikkikaluksi, mutta onneksi siitä voi yhdistellä muita tuotteita.

PakkaPets Huippuhetket

Pakka-kasvattajan huippuhetket. Pakka nukkuu pää kakassa ja kakkakeiju pörrää ympärillä. Ahh, the sweet memories! <3

Pakka Petsin suurin myyntivaltti on ainakin minun ystävieni keskuudessa selkeästi ollut kakka. Kyllä, kakka! Yleensä pakka vääntää sellaisen kärpäsiä kuhisevan ruskean tortun lattialle, mutta aina joskus käy ilmi, että kyseessä ei olekaan ihan mikä tahansa kakka vaan ERIKOISKAKKA! :O Kyllä! Heittäessäsi höyryävän kakkaläjän roskiin käykin ilmi, että se olikin vihreä yksisilmäinen hirviökakka, sädekehällä varustettu enkelikakka tai iloisesti hymyilevä kivakakka (Happy Poop). Ja joskus kakan ympärillä onkin kärpästen sijaan kakkakeiju! Tietenkin myös kakkoja voi sekoittaa alkemialaboratoriossa uusiksi huimiksi tuotteiksi.

 

Kuolevatko pakat?

Tietääkseni eivät. En ole testannut miten pakan käy jos sen jättää täysin oman onnensa nojaan, mutta kasvettuaan täysi-ikäisiksi ja saavutettuaan tiensä pään, jokainen pakka jättää omistajalleen kirjeen ja sen jälkeen pelaajalle näytetään kuvaa pakasta matkalla kohti uusia seikkailuja joko avaruusraketin tai lentävän maton kyydissä. Mielestäni tämä on ihana ratkaisu, koska pakkoihin ehtii niiden parin päivän pituisena elinaikana kiusallisesti kiintyä ja on hauska ajatella, että ne vain jatkavat seikkailuitaan muualla. Alkuperäisessä Tamagotchissahan lemmikit muuttuivat enkeleiksi.

PakkaPets Raketti ja kissa

Hei hei, Nekoto!

Rahanahneus?

PakkaPets Kauppa

Kaupassa vaihtuvat esineet sitä nopeampaa mitä enemmän ostat asioita. Valtaistuin kuuluu joka kotiin.

Pakka Pets on ilmaispeli eikä vaikuta kovin rahanahneelta. Itse päätin hyvin nopeasti sijoittaa Heart Doubler -laitteeseen (noin 3 euroa), joka kaksinkertaistaa pakasta saatavat pelin sisäisenä valuuttana toimivat sydämet. Ehdottoman suositeltava sijoitus! Lisäksi olen harkinnut sijoittavani rahaa sydämiin ja uusiin muniin, mutta olen toistaiseksi pitänyt itaruudestani kiinni ja päättäväisesti säästänyt sydämiä.

Pelissä sydämiä saa leikittämällä pakkaa tai viemällä sen elokuviin eli katsomalla mainoksia. Myös pakan lähtiessä kohti uusia seikkailuita peli palkitsee pelaajan kasalla sydämiä.

 

Loppusanat

Pakka Pets  on paras Tamagotchi-tyyppinen virtuaalilemmikkipeli, jota olen pelannut. Monissa virtuaalilemmikeissä keskitytään liiaksi itse lemmikkiin, mikä on tavallaan ymmärrettävää, mutta ei toimi pelinä. Oikea koira on kiva lemmikki, koska se tarjoaa seuraa, sillä on oma persoonansa ja se on perheenjäsen monen vuoden ajan. Esimerkiksi virtuaalikoira ei aja samaa asiaa, sillä kontakti sen kanssa ei ole aitoa, siihen ei voi koskea eikä sillä ole persoonaa. Se on olemassa vain kun pelin avaa ja se on olemassa vain kun pelaaja sitä haluaa. Virtuaalilemmikki voi korvata oikean lemmikin vain hetken aikaa, mutta muuttuu sitten tylsäksi ja itseään toistavaksi. Pakka Petsissä tekijät ovat onneksi tajunneet, että pelkkä lemmikki ei riitä, vaan pelissä on lisäksi oltava jotain muuta, minkä vuoksi pelaajat haluavat palata pelin ääreen yhä uudestaan.

PakkaPets Kaupunkilaiset

Sairaanhoitajan työ ei ollutkaan niin glamorous kuin hiirineiti oletti. Missä kaikki söpöt lääkärit?!

Pakan kodin sisustaminen ja ruokien sekoittaminen alkemialaboratioriossa ovat mukava lisä virtuaalilemmikkipeliin. Mutta pelin todellinen tähti on kaupunkiympäristö tehtävineen ja kummallisine kaupunkilaisineen. Lisäksi pikseligrafiikalla toteutetut pakat ovat mainion näköisiä muuten moderniin tyyliin toteutetussa ympäristössä. Pelin muu grafiikka on pyöreää ja söpöä ja pakkojen ilmeet niin mainioita, että pelille sulaa heti. Yhdistettynä pelin yllättävään huumoriin, pelaaja haluaa vain saada lisää pakkoja ja tehtäviä auki ja tutkia maailmaa jokaisen pakan silmien kautta. Tässä siis virtuaalilemmikki, jolla on persoonaa!

Pakka Pets on vielä hieman keskeneräinen peli. Peli sai alkunsa Kickstarterissa ja se on julkaistu tammikuun lopulla. Pelissä on monia alueita ja toimintoja, joita ei vielä pääse kokeilemaan, koska niitä ei ole yksinkertaisesti ehditty tehdä. Lisäksi tällä hetkellä pakoilla on vain muutamia tehtäviä per pakka ja osalla pakoista ei ole tehtäviä lainkaan! Tämä on harmi, sillä itse ainakin nautin juuri tehtävien ratkaisemisesta. Mutta oletan, että kunhan pelintekijät saavat perusasiat kuntoon ja pelille täyden toiminnallisuuden, kaikille pakoille tullaan myös keksimään lisää tehtäviä ja seikkailuita –  sekä tietenkin vielä lisää pakkoja löydettäväksi.

En osaa sanoa, kuinka pitkään Pakka Petsiä jaksaa pelata loppujen lopuksi, mutta kaveripiirissäni on intoiltu erikoiskakoista yli kuukauden ajan. Jos pidit Neko Atsumesta niin tulet varmasti pitämään myös Pakka Petsistä!

PakkaPets Kissakakka

Jokaisella erikoiskakalla on omat erikoispiirteensä. Kissakakka kehrää… o_O

Tiivistelmä

+ Loistava äkkiväärä huumori!
+ Supersöötit pakka-lemmikit on loistavasti animoitu!
+ Paljon tekemistä ja alipelejä pelkän lemmikin kasvattamisen lisäksi.

– Pakka-lemmikeillä on vielä turhan vähän tehtäviä tarjolla. Asia, joka toivottavasti korjaantuu ajan kanssa.
– Pakka Petsin kuvake AppStoressa ei ole yhtään samalla aaltopituudella itse pelin kanssa. Aivan kuin se olisi tehty kokonaan toiselle pelille.

Arvosana

Todellinen nörttityttö

*****
Peli on arvostelijan itse hankkima.