Massiivinen väitöskirja on edelleen massiivinen (kuva: Sanna Haukkala)
Nörttityttöjen edellisessä tiedepostauksessa aloittamani Cybersex and Prosthetic God. ”Sex,” Desire and the Posthuman in Cyber Discourse -väitöskirjan käsittely on edennyt vihdoin varsinaiseen tutkiskeluun. Edellinen postaus löytyy täältä, oikeasti akateeminen ja lukukelpoinen esittely kannattaa lukea kulttuurilehti Mustekalan sivuilta. Valitettavasti edes omasta yhteenvedostani ei oikein saa skandaalilööppejä: Hannu Eerikäisen väitöskirja ei ollutkaan musta aukko!
Piknik-kirjaksi massiivinen kaksiosainen väitöskirja ei lopulta päässyt, kesäkuun säät olivat suurimmaksi osaksi enemmän sisätiloissa lukemiseen sopivat. Myös itse lukeminen lopulta jäi melkoiseksi pikaluvuksi ja myös pläräämiseksi, mutta aika moni väitöskirja onkin plärättävää laatua pienemmälläkin sivumäärällä. Mammuttimaiset +1600 sivua silti olisi ihan jaksettavissa oleva määrä, etenkin jos luku-urakkaa varten ei tarvitse bodata käsiin voimaa enempää kuin tabletin kannattelemista varten (väitöskirja on ladattavissa Lauda-julkaisuarkistossa). Suurimmaksi osaksi kuitenkin luin työn paperiversiona, kahden kirjan yhtäaikainen katsominen ja kirjanmerkkien pitäminen ei olisi onnistunut yhtä hyvin tabletilla.
Eerikäisen työssä on erityisesti huomattava, että valtava kokonaisuus tuntui todella hyvin hallitulta – työstöön käytetyt vuodet näkyvät selvästi myös väitöskirjan sisällön luettavuudessa. Perinteinen esittely-teoria-käytäntö-tulokset -muoto oli rikottu, vaikka lopussa kokoava coda-luku olikin. Ensimmäisen niteen ensimmäiset 300 sivua ovat pohjatyötä, teoriapohjan yleisempää esittelyä ja vasta sen jälkeen tulee varsinainen ensimmäinen osa. Kahdesta niteestä tulee yhteensä kolme osaa jotka jakautuvat pienemmiksi osiksi monessa tasossa, joiden jälkeen jokaisessa osassa on oma excursus-yhteenvetoluku. Lisäksi kappaleet on nimetty varsin vetävästi, esimerkiksi lopun ”Will the Real Cyborg Please Stand Up” ei jää edes pelkäksi otsikkotason nokkelaksi lausahdukseksi.
“Cyberpunked” by Revan Jinn (Flickr, CC license CC BY-NC 2.0 – cropped)
Väitöskirja on siis postmodernin ajan post-teorioita historiallisella näkökulmalla tutkisteleva, Eerikäisen mukaan omalla tapaa myös itse postmoderni teos, avoin keskustelu vähintään kolmen viime vuosikymmenen pinnalla olleista teorioista postmodernin ympärillä. Eerikäisen työ keskittyy post-termin mukaan kertyneen hypen avaamiseen, miten kyber-termiä ja -diskurssia ei olisi ilman post-termiä (miten kyber muutti myös postmodernia kun mukaan ymppäytyi teknologia- ja scifipainotteinen populaarikulttuuri etenkin William Gibsonin tuotannon perässä) ja miten seksi ja seksuaalisuus kyber-teorioiden ehdoilla liittyvät olennaisesti teoriakuplaan euforisesta tulevaisuudesta jossa posthumaani ihminen, liki kyborgi, on ideaali. Kyborgeihin päätyvä työ perustuu kuuden eri ongelma-alueen jatkuvasta suhteesta toisiinsa, kaikista teoreettisista osasista muodostuu monihaarainen kudelma tai spektri. Lopulta Eerikäinen päätyy siihen, että postmodernin teoriat ovat menneet harhaan utopioiden ja teknologiauskon johdattelemina. Pitkän matkan kautta Eerikäinen päätyy mainitsemaan mekaanisesti hallittavissa olevan kyborgin utopistiseksi käsitykseksi ihmisestä. (Oikeasti, lukekaa Mustekalassa julkaistu tiivistelmä jos tahdotte syvällisemmän ja laadukkaamman kuvauksen.)
Sukeltaminen melkein tuttujen nimien – Derrida, Lacan, Heidegger, Spengler, Bauman – sekaan tuntuu laskeutumiselta humisevaan metsään jossa maisemat ovat sanoinkuvaamattoman värikkäitä, mutta kaunis humina ei vielä kuulostaa täysin selvästi ymmärretävältä puheelta. Hallitsematta itse täysin väitöskirjan teoreettista pohjaa työ oli silti mielenkiintoista luettavaa, ensimmäisen niteen alustusosuus auttaa paljon tutkittavan kentän ymmärtämisestä ja työ on muutenkin niin sulavasti kirjoitettu että sitä on myös mukava seurata. Välillä sivuilla näkyy kuvituksena esimerkkejä keinotodellisuutta käyttäneestä (post)modernista taiteesta, seksuaalisuuden historiasta aina hysterian hoitoon kuin myös ensimmäisiin keinoälyn rakennelmiin.
“étude des 10-proportions de l’esprit humain . . (n³ \ q)” by Jef Safi (Flickr, CC license CC BY-NC-ND 2.0)
Seksuaalisuus on Eerikäisellä käsittelyssä seksuaalisuuden tutkintaa virtuaalitodellisuuden tai kyber-puheen kontekstissa: Sigmund Freudin työn otsikkoon päässyt käsite tulevaisuuden ihmisestä prosteettisena jumalana, joka mielenkiintoisesti on kuin esi-virtuaalitodellisuuden idea tai utopia ihmisestä joka pystyy hallitsemaan ja rakentamaan ruumistaan kuin ihminen tällä hetkellä robotteja. Lisäksi mielenkiintoinen huomio on myös varhaisten tekstipohjaisten MUD-pelaamisympäristöjen käyttämisestä yhtenä esimerkkinä kybertodellisuuden luojina: utopia virtuaalitodellisuuteen uppoutumisesta oman kehon ja grafiikkamoottorien luoman visuaalisuuden avulla on vasta viime vuosina toteutunut teknologian kehityksen (kohtuuhintaisten virtuaalikypärien ja tehokkaiden tietokoneiden) myötä, kun taas kielipelinä liikkeelle lähtenyt postmoderni kyber-diskurssi on alussa ollut pelkästään tekstuaalisuuteen perustuva. Väitöskirjan ydintä on seksin kehollisuuden ymppääminen tähän yhtälöön: kybermaailman ihanteena on posthumanismi ja ihmisen irroittaminen fyysisesti määritellystä vartalostaan, joten mitä seksi on jos oman ruumiin rajoitteiden merkitys on vähentynyt, miten virtuaalisuus, tehokkuusajattelu ja utopiat kyborgeista sopivat tähän? Sekä miten ja kenen kautta tähän teknoeuforiseen teoriayhdistelmään vuosien mittaan päädyttiin? Populaarikulttuurin kiinnostumisella teorioihin on ollut yllättävän monisuuntainen merkitys: teoreetikot ovat innostuneet fiktiosta samoin kuin scifin kirjoittajat teorioista.
Väitöksen aihe on todella mielenkiintoinen, mutta lukija saa olla suhteellisen HC-tasoinen post-teorioiden ja filosofian tuntija saadakseen kaiken irti työstä. Raahattavan läppärin painoisesta työstä oli paikoitellen vähän vaikea saada kokonaisvaltaista otetta samaan tyyliin kuin Monty Pythonin sketsissä 15 sekunnissa Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -mammuttityöstä. Mutta tietenkin työn kirjoituskonteksti korkeimman tason oppinäytteenä ja monen vuoden hartaan tutkinnan tuloksena ohjaa esitystapaa, työ ei ole samalle lukijakunnalle tarkoitettu kuin yleisluontoinen tietokirja.
En voi kuin nostaa imaginääristä hattuani Eerikäiselle, hillitön työmäärä ja oman erikoisalan osaaminen tulevat kyllä selvästi esille! Minkä tulevien teorioiden muotoutumiseen Eerikäisen työ tulevaisuudessa vaikuttaa, on varmasti mielenkiintoista seurattavaa. Itse ajattelin seuraavaksi palata hivenen kevyemmän kirjallisuuden pariin.
