Nörttitytöt tunnetaan erityisesti nörttiaiheisia artikkeleja julkaisevana blogina. Kirjallisen sisällön lisäksi Nörttitytöt tuottavat kuitenkin myös erilaisia videosisältöjä. Nörttityttöjen videot sisältävät yleisimmin haastatteluja, vlogeja, askarteluohjeita, tapahtumaraportteja – esimerkiksi erilaisista coneista – sekä arvosteluja ja keskusteluja. Tällä hetkellä Nörttitytöt julkaisevat lisäksi säännöllisesti kahta harrastussuuntautunutta videosarjaa: kirjakerhoa ja leffakerhoa. Kirjakerhon ja leffakerhon kokoontumiset lähetetään suorina lähetyksinä YouTubessa ja Google+ -palvelussa ja ne kestävät kerrallaan keskimäärin 30 minuuttia. Myö katsojana voit osallistua keskusteluun suorien lähetysten aikana videon yhteydessä toimivan Q&A-toiminnon avulla.
Leffakerho
Leffakerho kokoontuu joka kuukauden viimeisenä torstaina kello 19. Jokaisessa kerhostriimissä 2-4 blogin kirjoittajaa keskustelee hiljattain näkemästään, yhdessä etukäteen sovitusta elokuvasta. Elokuvat ovat tähän mennessä käsittäneet lähinnä ensi-iltaelokuvia mutta jatkossa elokuvia saatetaan valita myös klassikoiden ja kulttiteosten joukosta. Tähän mennessä leffakerho on käsitellyt vuoden 2014 Oscar-ehdokkaita -ja voittajia: Birdman: Or (The Unexpected Virtue of Ignorance), Kaiken teoria ja Edelleen Alice. Jos haluat ehdottaa elokuvaa leffakerhon käsiteltäväksi, ota yhteyttä kommenttikentän kautta tai sähköpostitse!
Seuraava leffakerho kokoontuu poikkeuksellisesti maanantaina 27.4. vapun osuessa kuukauden viimeiselle torstaille. Käsittelyssä on tällöin Ex Machina, joka on 28 päivää myöhemmin, Ole luonani ain ja Sunshine-elokuvat käsikirjoittaneen ja Beach-romaanin luoneen Alex Garlandin esikoisohjaus.
Maailman suurimmassa verkkoyhtiössä työskentelevä koodaaja Caleb (Domhnall Gleeson, Oli aikakin, Murtumaton) voittaa työpaikan järjestämässä arvonnassa mahdollisuuden viettää viikko yhtiön nerokkaan mutta erittäin salaperäisen toimitusjohtajan Nathanin (Oscar Isaac, Inside Llewyn Davis) seurassa. Saavuttuaan pomonsa tyylikkääseen ja huipputekniikalla varustettuun vuoristomajaan hän saa kuulla, että vierailulla on toinenkin tarkoitus. Caleb pääsee tutustumaan Nathanin salaiseen projektiin, maailman ensimmäiseen todelliseen tekoälyyn, joka asuu kauniin robottitytön ruumiissa (ruotsalainen Alicia Vikander).
Jos haluat nähdä aikaisempien leffakerhojen lähetyksessä ne löytyvät Nörttityttöjen YouTube-kanavalta sekä tämän blogin videoarkistosta. Alla oleva soittolista sisältää myös kaikki leffakerhojen lähetysten taltioinnit.
Kirjakerho
Nörttityttöjen kirjakerho kokoontuu joka toinen kuukausi, seuraavaksi toukokuun lopulla. Kirjakerhojen kokoontumisaika on leffakerhoa väljempi, jotta osallistujat ehtivät rauhassa lukea kirjat. Kirjakerhossa nähdään leffakerhon tavoin kokoontumiskerrasta riippuen keskustelemassa 2-4 blogin kirjoittajaa.
Tämän vuoden kirjakerhoissa on käsitelty Sally Greenin esikoisteos Puoliksi Paha, sekä Justina Robsonin Kvanttipainovoimasarjan aloitusteos Aitoa Peliä. Nörttitytöille voi myös ehdottaa kirjoja arvosteltavaksi. Kirjakerhotapaamisten yhteydessä arvotaan lisäksi katsojien kesken kulloinkin arvostelussa ollut kirja. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla videota joko Youtubessa tai Nörttityttöjen Facebook-sivulla. Maaliskuun kirjakerhon Aitoa Peliä -kirjan arvonta on vielä käynnissä, joten käy osallistumassa siihen piakkoin!
Jos haluat nähdä aikaisempien kirjakerhojen lähetyksiä, löytyvät ne Nörttityttöjen YouTube-kanavalta sekä tämän blogin videoarkistosta. Alla oleva soittolista sisältää myös kaikki kirjakerhojen lähetysten taltioinnit.