Kuva: Universal Pictures and Focus Features

Ei siltä oikein ole voinut välttyä. Fifty Shades of Grey on sekä kirjana että elokuvana ollut näkyvä ilmiö, jossa riittää pohdiskeltavaa monesta näkökulmasta. Kirja (lue Nörttityttöjen bloggaus!) julkaistiin alun perin Twilight-sarjan fanfictionina netissä: tarinan päähenkilöt olivat Twilightin Bella Swan ja Edward Cullen. Perusasetelmaa oli muutettu sen verran, että Bella olikin valmistumassa oleva opiskelija, Edward lähes kolmikymppinen monimiljönääri ja yritysjohtaja, ja vampyyrien sijaan tarinan keskiössä oli romanssin lisäksi bdsm-mausteinen seksi. Twilightin tapaan Fifty Shades -sarjaa on moitittu huonosti kirjoitetuksi ja huonoksi romanttisen ja seksuaalisen suhteen malliksi. Kuitenkin se on ollut huikean suosittu, samoin kuin kriittisiä arvioita saanut elokuvakin.

En ole itse lukenut kirjasarjaa lukuun ottamatta muutamia lyhyitä otteita, mutta olen toki ollut siitä kiinnostunut. On jännittävää ja hienoa, että alun perin fanfictionina julkaistu teos on myynyt niin huimasti. Myös bdsm-elementtien valtavirtaistuminen supersuositun romanttisen teoksen kautta on positiivinen ilmiö. Lisäksi kirja ja elokuva ovat herättäneet paljon keskustelua mm. siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta, sekä miten romantiikka ja bdsm pitäisi tällaisissa teoksissa esittää. Halusin ilman muuta nähdä elokuvan päästäkseni vihdoin paremmin sisälle tähän paljon konflikteja herättäneeseen kulttuurituotteeseen.

Teksti käsittelee sarjan ympärillä käytyä keskustelua, mutta sisältää myös yksityiskohtaisia juonipaljastuksia elokuvasta ja sitä kautta mahdollisesti myös kirjasta.
 

Sehän on vain tarina!

Näkemäni keskustelu Fifty Shades of Greystä on virkistävästi käsitellyt enimmäkseen sitä, millä tavalla romanssi ja bdsm kuvataan sarjassa, sen sijaan, että ylipäätään bdsm tai eroottinen fiktio tuomittaisiin. Voi tietysti kysyä, mistä kumpuaa halu määritellä, millainen on oikeanlaista romantiikkaa tai oikeanlainen tapa kuvata bdsm:ää, jotta lukijoille ei varmasti tulisi vääränlaisia käsityksiä mistään.

Fifty Shadesistä on kirjoitettu paljon näkökulmasta, josta sarjan romanssin voi tulkita väkivaltaisena manipulointina ja seksuaalisen itsemäärämisoikeuden loukkaamisena. Esimerkiksi täällä luetellaan, miten eri tavoin Christian Grey painostaa ja manipuloi Anastasia Steeleä. Tekstissä tuodaan esille, että Anastasia pelkää turvallisuutensa puolesta, mutta annetaan samaan aikaan myös ymmärtää, että sarjassa romantisoidaan henkistä väkivaltaa ja esitetään se “seksikkäänä” ja hauskana.

Koska Fifty Shades -sarja on romanttinen ja eroottinen tarina, monet lukijat pitävät ensisijaisena tulkintana romanssin ja seksuaalisen viihteen kehystä. Useissa keskusteluissa tuntuukin käyvän niin, että väkivaltaista ja eroottista tulkintaa kannattavat ihmiset puhuvat toistensa ohi. Erotiikkaa painottavat lukijat saattavat epäillä, että kritisoijat eivät erota väkivaltaa ja bdsm:ää toisistaan, ja korostavat tekstin merkitystä fantasiana. Väkivaltakehyksessä tekstiä tulkitsevat lukijat taas ovat huolissaan siitä, että klassiset henkisen väkivallan ja manipuloinnin keinot sekoitetaan romanttiseen käytökseen.

Kirjailija Jenny Trout kirjoittaa blogissaan Fifty Shadesin ympärillä käydystä keskustelusta, kuinka sarjaa ei pitäisi puolustaa ja huomauttaa, että tällaiset mittavan suosion saavat kulttuuri-ilmiöt vaikuttavat yleisiin asenteisiin. Hän käyttää esimerkkinä Tappajahai-elokuvaa, jonka vaikutuksesta hait on alettu nähdä suurempana vaarana kuin ne ovatkaan, ja ihmisiä on vaikeampi saada pitämään haita suojelukohteina. Siksi, Trout kirjoittaa, keskustelussa ei ole hedelmällistä todeta, että jokin teksti on vain fiktiota, tai että sehän on vain tarina. Tarinoissa on voimaa. Siitä on kuitenkaan tuskin näyttöä, että ihmiset imisivät tarinoista suoraan kaikki mahdolliset vaikutteet. On varmasti kaiken kaikkiaan hyvä käydä kriittistä keskustelua suosituista ilmiöistä ja jakaa tietoa esimerkiksi tässä tapauksessa bdsm:stä ja lähisuhdeväkivallasta. Fifty Shadesin näkeminen pelkästään väkivallan näkökulmasta vaikuttaa silti liioitellulta, ja sitä on syytä tarkastella monisyisemmin. Esimerkiksi Oh Joy Sex Toy -nettisarjakuvassa Fifty Shadesia lähestytään eroottisena kuvastona, jonka lukijat osaavat pitää sitä epärealistisena fantasiana, jonka mukaan oikean elämän romanttisia ja seksuaalisia suhteita ei kannata mallintaa.
 

Romanssigenren synkät puolet

Naisille suunnattu romantiikka on siitä kiinnostava genre, että siihen tuntuu ainakin historiallisesti liittyvän paljon misogyniaa, väkivaltaa ja sukupuolten välistä sotaa. Äkkiseltään voisi luulla, että romanttiset teokset olisivat täynnä onnea, harmonisia parisuhteita ja syvimpien toiveiden täyttymistä, mutta yllättävän usein näin ei tosiaan ole. Olin suurin piirtein 14-vuotias, kun luin ensimmäistä kertaa Kathleen E. Woodiwissin romanttisen teoksen Liekki ja kukka (The Flame and the Flower). Teos alkaa sillä, että miespäähenkilö luulee naispäähenkilöä prostituoiduksi ja raiskaa tämän lukuisia kertoja. En tuon ikäisenä oikein tajunnut, mitä järkyttävää seksuaalista väkivaltaa kirjassa tapahtui, koska sitä ei esitetty järkyttävänä seksuaalisena väkivaltana, eikä ainakaan esteenä rakkaudentäyteiselle parisuhteelle. Olin muistaakseni suurimmaksi osaksi siinä käsityksessä, että kyseessä oli romanttinen tarina rakastavaisista.

Somessa leviää Fifty Shades -boikotti, joka keskittyy sarjassa havaittuun lähisuhdeväkivaltaan, vääristyneeseen kuvaan bdsm-kulttuurista ja seksiin suostumisen tärkeyttä sekä rajoja hämärtäviin piirteisiin.

Tätä taustaa vasten elokuva Fifty Shades of Grey tuntui liittyvän saumattomasti romanssigenren perinteeseen: siinä tehdään asioita, jotka olisivat oikean elämän parisuhteissa melko päättömiä ja ahdistavia, mutta jotenkin tarinana ne eivät välttämättä tunnu niin ahdistavilta. Niistä voi nauttia, ne voivat tuntua hauskoilta ja vetoaviltakin. Eivät tosin tietenkään kaikista – ja tästä ristiriidasta seuraa näitä “Oletko edes katsonut samaa elokuvaa?” -keskusteluita.

Fifty Shades tuntuu tarinalta, jossa mies on melkoinen hirviö, joka naisen täytyy rakkaudellaan kesyttää tai parantaa. (Liekistä ja kukastakin sanottiin, että liekki polttaa nummen kanervan yhä uudelleen, mutta aina hento kanerva kasvaa uudestaan ja lopulta kesyttää liekin… tämän kielikuvan sopivuudesta voi olla montaa mieltä.) Toisaalta Christian on myös hyvin pidättyväinen ja haavoittuvaisen oloinen. Hän tuntuu rakastuvan Anaan, mutta yrittää vimmatusti pitää tämän etäällä suojellakseen itseään. Viileän ulkokuoren alla roihuavat kuumat tunteet. Tämäkin on romanttisten tarinoiden peruskuvastoa.

Elokuvassa onkin perusristiriita sen välillä, että toisaalta Christian on ihannekumppani: rikas, komea, menestynyt mies, joka voisi saada kenet tahansa, mutta joka on kuitenkin kiinnostunut juuri Anasta, tavallisesta opiskelijasta. Hän vie Anan lentämään, antaa kalliita lahjoja ja tutustuttaa upeisiin paikkoihin. Maailman tavoitelluin poikamies on kiinnostunut juuri minusta! Toisaalta Christian on hyvin sulkeutunut ja pitää Anaa käsivarren mitan päässä. Hänen ajatuksensa heidän suhteestaan ei ole lähelläkään Anan ihannekuvaa parisuhteesta, ja toistuvasti hän hylkää Anan lähtien yhtäkkiä töihinsä.

Odotin sarjasta lukemieni asioiden perusteella romanssia, jossa olisi häiritseviä elementtejä, mutta niitä ei käsiteltäisi lainkaan. Sen sijaan elokuva ei tuntunut romantisoivan eli esittävän ihanteellisessa valossa Christianin käytöstä. Ana on selvästi hämmentynyt ja häneen sattuu. Hän haluaa olla Christianin kanssa, joten hän suostuu siihen, että järjestely ei vastaa hänen toiveitaan parisuhteesta. Kuitenkin elokuvan voi lukea voimaannuttavana kertomuksena siitä, miten Ana lopulta löytää omat rajansa ja alkaa yhä enemmän tuoda esille sitä, mitä hän haluaa ja mistä hän ei suostu luopumaan.

Elokuvassa ei esitetä, että Christian olisi ihana, vaikka kohteleekin Anaa huonosti. Ainoa kohta, jossa Christianin käytöstä mielestäni normalisoidaan, on kun Anan äiti toteaa Christianin taas häivyttyä yhtäkkisesti, että tällaista se on parisuhteissa. Tietysti Christianin käytöstä kuitenkin selitetään traagisella lapsuudella ja vaikeilla elämänkokemuksilla, joiden takia hän ei vain osaa rakastaa Anaa niin kuin tämä ansaitsisi.

Ymmärrän hyvin, miten kirjasarjan lisäksi myös elokuvaa voi tulkita manipuloinnin ja henkisen väkivallan ilmentymänä, vaikka elokuvassa sellaisia elementtejä onkin ilmeisesti vähemmän ja Analla on enemmän toimijuutta. Alkukohtauksessa Anan ja Christianin tavatessa Anasta tulee kömpelö ja epävarma vaikutelma, ja voi hyvin kuvitella, että toisia hyväksikäyttävä ihminen iskisi juuri sellaiseen nuoreen naiseen. Kohtauksessa on myös kiehtova jännite Anan ja Christianin välillä, josta varmasti katsoja voi myös viehättyä. Fifty Shadesissa on vahvasti läsnä “Your favourite is problematic” -elementti: samasta kulttuurituotteesta voi nauttia täysin rinnoin ja toisaalta nähdä, että siinä on ongelmallisia piirteitä.

Bdsm: vaarallista leikkiä?

Bdsm-elementteihin Fifty Shades -elokuvassa lukeutuvat sitominen ja sidotuksi tuleminen, silmien peittäminen sekä vallan antaminen toiselle, jotta tämä voi vapaasti tuottaa kipua ja muita tuntemuksia. Lisäksi Ana ja Christian keskustelevat ja neuvottelevat paljon siitä, mitä heidän bdsm-sessioihinsa voi sisältyä ja mitä ei. Kontrollin luovuttaminen on Analle turvallista, koska hän voi neuvotella etukäteen, mihin ei halua suostua, ja lisäksi hänellä on sessioiden aikana kaksi turvasanaa, joilla hän voi ohjailla tapahtumien kulkua ja pysäyttää halutessaan tilanteen.

Fifty Shades -sarjan kuvausta bdsm-käytännöistä on kritisoitu paljon, mutta elokuvassa en suoraan juuri huomannut kritiikin aihetta. Toki Anan ja Christianin suhde on monella tavalla epätäydellinen, mutta olin kuullut niin paljon juttuja siitä, miten Christian jättää turvasanan huomioimatta tai miten Anan on allekirjoitettava kirjallinen sopimus ja sitten hänen on suostuttava kaikkeen, että bdsm-kokeilujen osalta heidän suhteensa vaikutti elokuvassa suorastaan mallikelpoiselta. Suuri puute oli tosin se, että bdsm-session jälkeisen palautteluvaiheen Christian korvaa ilmeisesti intiimiyden pelkonsa vuoksi sillä, että lähtee toimistolle ja jättää Anan yksin.

Oli viihdyttävää katsella valkokankaalta valtavirtaelokuvassa bdsm-neuvottelua. Ana järjestää neuvottelun bisnesmaailman tyyliin kokoushuoneeseen ja käy Christianin kanssa läpi sitä, mikä on hänelle heidän suhteessaan ok ja mikä ei. Christianin laatima kirjallinen sopimus on hyvin seikkaperäinen ja he käyvät sitä yhdessä yksityiskohtaisesti läpi. Tässä mielessä on hankalaa nähdä, että elokuvan kuvaamassa suhteessa ei olisi suostumusta. Anitta Kivirannan kirjoittama juttu Fifty Shades -kirjasarjasta kommentteineen käsittelee myös suostumusta asiana, josta molempien osapuolten on otettava vastuu: myös itse on tiedettävä, mihin voi suostua ja mihin ei. Ana hakee näitä rajojaan elokuvassa.

Sillä tavalla Fifty Shades oli ristiriitainen elokuvakokemus, että sen kertoma tarina ei oikein vastannut odotuksiani. Se kertoo naisesta, joka ei ole kiinnostunut seksuaalisesta alistumisesta ja joka suostuu siihen vain, koska haluaa olla edes jotenkin löytämänsä ihanan miehen kanssa. Toisaalta se kertoo myös naisesta, joka suostuu alistumiseen, vaikka se on hänelle uutta ja nauttii siitä. Olisin odottanut eroottiselta tarinalta selkeämmin esimerkiksi tarinalinjaa, jossa päähenkilö löytää itsestään uusia puolia ja alkaa tutkiskella eroottista maailmaa, jota ei ollut aiemmin huomannut.
 

Maskuliininen mies dominoi ja palvelee

Ristiriitaiselta tarinalta Fifty Shades -elokuva tuntui myös siinä mielessä, että en suoraan tunnistanut siitä, mikä Christian Greyn dominoivassa käyttäytymisessä lopulta on niin ihanaa. Hän on osan ajasta varsinainen alfauros, joka kontrolloi ympäristöään ja vaatii Anaa alistumaan, kutsuu itseään dominantiksi (leffateksteissä tämä oli suomennettu herraksi) ja haluaa rangaista Anaa. Toisaalta hän esittää bdsm-leikkien tähtäävän Anan nautintoon, ja seksikohtauksissa vaikuttaakin siltä, että herra palvelee palvelijaansa paljon enemmän kuin toisin päin. Anan ei tarvitse muuta kuin olla paikallaan köysissä ja antaa tuntemusten huuhtoa ylitseen.

Bdsm:ssä tietysti onkin kyse nimenomaan alistuvan osapuolen fantasioista, joita toteutetaan yhdessä. Kuitenkin Christian Greyn olemuksesta tulee sellainen mielikuva, että sarja pyrkisi erotisoimaan nimenomaan kovan liikemiehen, joka tietää aina mitä tehdä, jonka varmoihin otteisiin voi antautua ja joka käsittelee rakastamansa naisen ruumista niin kuin nyt tuollaiselta machomaskuliinisuuteen kohdistuvalta fantasialta voi odottaa. Ehkä fantasiaan kuuluu myös se, että tällainen mies palvelee naista ja pyrkii tuottamaan tälle mielihyvää, ja ennakko-odotukseni olivat vain liian kapeita sitä ymmärtämään. Mielestäni tähän fantasiaan kuitenkin palataan, kun Christian esitetään repimässä kondomipakkausta auki hampaillaan ja tekemässä aloitteen rajuun yhdyntään. Ainakin kuvasto tuntuisi viittaavan siihen, että jossain vaiheessa alistuva osapuoli on vain niin vastustamaton, ettei dominantti voi enää hillitä itseään. Oli se sitten kuumaa tai vähän huvittavaa, kohtaus ei toivottavasti jätä ketään täysin kylmäksi.

Arvosteluissa on mainittu muun muassa, että Fifty Shadesin seksikohtaukset ovat yhtä eroottisia kuin juustoraastimen kanssa masturboiminen, mutta itse kyllä pidin niitä ristiriidoista huolimatta kivan eroottisina. Anan näyttelijä Dakota Johnson tuo paljon eloa Anan hahmoon ja luo jännitteen hahmojen välille, sekä tekee seksikohtauksista reaktioillaan, huokauksillaan, voihkaisuillaan ja kiemurtelullaan nautinnollisen näköisiä.

Pari joutuu lopulta ongelmiin erilaisten suhtautumistapojensa takia. Ana ei pohjimmiltaan tunnu ymmärtävän sadismia ja kysyy kiihkeästi elokuvan loppupuolella, miksi Christian oikein haluaa rangaista häntä. Christian taas ei tunnu hyväksyvän tätä puolta itsessään, sulkeutuu ja toteaa vain dramaattisesti, että koska hän on niin sekaisin. Kohtauksesta saa sellaisen vaikutelman, että Christian ei edes oikeasti halua satuttaa Anaa, vaan käyttää bdsm:ää keinona pitää Anaa etäällä ja säilyttää etäisyyden heidän välillään. Ana vaatii Christiania satuttamaan häntä sitten kerrankin kunnolla, eikä siinä tilanteessa toki enää kenelläkään ole kivaa. Ei myöskään katsojalla, jota jää ihmetyttämään, miksi Christian ei vastannut Anan kysymykseen esimerkiksi “Koska se tuntuu minusta hyvältä”. Tämä kohtaus on ainoa, jossa Christian lyö Anaa oikein kunnolla, siihen asti hän on käyttänyt Fifty Shadesin ympärillä olevaan kohuun nähden melko pehmeitä otteita.

Miten tarina sitten päättyy – kesken, koska kyseessä on trilogia. Nähtäväksi siis jää, miten Ana ja Christian saavat sovitettua keskinäiset halunsa yhteen, ja mikä tämän painostusta, manipulointia ja bdsm:ää sisältävän romanssin lopullinen kohtalo on.