Varoitus! Tämä teksti sisältää joitain spoilereita E. L. Jamesin Fifty Shades -trilogian juonesta. Olen kuitenkin vältellyt pääjuonenkäänteiden yksityiskohtaista kuvailua.

Aloitan intiimillä tunnustuksella; kiihotun bdsm-fantasioista. Luin Dominique Auryn O:n tarinan, Herra Jackin ihmeellisen huoneen ja Anais Nin Pikkulinnut jo teini-ikäisenä, ja nämä teokset ovat vaikuttaneet vahvasti eroottisiin mielenmaisemiini. Aikuisiällä monenmoista eroottista kirjallisuutta on tullut luettua lisää. Kirjoitan myös itse jonkin verran eroottista fiktiota, joka myös tuppaa olemaan bdsm-vaikutteista. Kun E. L. Jamesin Fifty Shades -trilogia ponkaisi viime vuonna mainstream-yleisöäkin ravistelevaksi eroottisen kirjallisuuden bestselleriksi, oli minunkin luonnollisesti pakko suunnata askeleeni pokkarihyllylle.

Myönnän ennakkoasenteideni Fifty Shadesiä kohtaan olleen vahvoja. Ensinnäkin olin jo etukäteen päätellyt, että kirjasarja on todennäköisesti kaunokirjallisesti heikkotasoista “höttöä”, että juonenkuljetus lienee ohutta Harlekiini-tasoa, ja eroottiset kuvaukset väitetystä räväkkyydestään huolimatta sievisteleviä ja todennäköisesti tahattoman koomisia, että teos on arvomaailmaltaan heteronormatiivinen ja mahdollisesti sovinistinen, ja että joka tapauksessa kyse on “karmivasta hömpästä”.

Keskustellessani aiheesta Nörttityttöjen kanssa Facebookissa, huomasin monien muidenkin omaksuneen samat asenteet – lukematta itse kirjoja. Monien tiedostavien feministi-nörttinaisten vastenmielisyys Fifty Shadesia kohtaan tiivistynee alle linkitettyyn Tatsuya Ishidan sarjakuvaan:

One Shade of Grey by Tatsuya Ishida, linked from http://www.sinfest.net/archive_page.php?comicID=4307

 

Toisaalta olen itse tapellut koko aikuisikäni sitä ennakkoluuloa vastaan, että feministinen nainen ei voisi (tai saisi) omaksua omasta halustaan seksuaalisesti submissiivista roolia tai että seksuaalinen submissiivinen henkilö olisi automaattisesti alistuva tai alisteisessa asemassa myös pari- tai ihmissuhteissaan ja ylipäätään muussa elämässään. Itse asiassa tilanne vaikuttaa usein olevan toisin päin; koska monet ihmiset hyödyntävät seksuaalisuutta tabujen ja oman persoonansa “kiellettyjen” tai piiloon jäävien puolien käsittelemisessä, seksuaalisuuden välineiksi omaksutut roolit saattavat olla täysin vastakkaisia suhteessa henkilön “arkipersoonaan”.

Fifty Shades -kirjat yllättivät minut positiivisesti ehkä ennen kaikkea, koska E. L. James tuntuu ymmärtävän jokseenkin hyvin tämän henkilön arkipersoonan ja seksuaalisen roolin välisen ambivalenssin suhteen. Itse asiassa koko kirjasarja käsittelee pohjimmiltaan juuri tätä dilemmaa; seksuaalisten halujen, roolien ja fantasioiden sovittamista toimivaksi kokonaisuudeksi arkitodellisuuden kanssa.

Hömpän pömppää ja pimeällä pelottelua

Erika Leonard James

Kaunokirjalliselta ilmaisultaan E. L. Jamesin teksti ei ole ehkä ihan niin heikkoa kuin pelkäsin, mutta eipä tekstiä kovin sujuvaksi ja ilmeikkääksikään voi väittää. Luin kirjat Riie Heikkilän ja Johanna Rossin suomennoksina (kääntäjä vaihtuu kesken sarjan), mutta en usko ilmaisujen köyhtyneen merkittävästi heidän käsittelyssään. E. L. James kirjoittaa varsinkin kirjasarjan ensimmäisessä osassa kohtuuttoman pitkäpiimäisesti ja teksti olisi vaatinut ronskimpaa editoimista. Jamesin tapa personoida minäkertoja-päähenkilö Anastasia Steelen (myöhemmin Grey) alitajunta ja “sisäinen jumalatar” jonkinlaisiksi pikku daimoneiksi tyyliin: “Alitajuntani osoittaa äänekkään paheksuntansa ja tuijottaa minua puoliympyrän muotoisten rilliensä läpi” on jokseenkin raivostuttava. (Miksi Anastasia Steelen alitajunalla on puoliympyrän muotoiset rillit? Voiko joku selittää?)

Persoonallisuutensa Stephenie Meyerin Twilight-vamppyyrisaagan päähenkilöltä Isabella Swanilta lainaavaa Anastasia Steele on varsinkin kirjasarjan alkupuolella varsin ärsyttävä lapanen. Perustelemattoman huonolla itsetunnolla varustettu, seksuaalisesti kokematon nuori opiskelijatyttö Anastasia kohtaa ihmeellisen sattuman kautta käsittämättömän rikkaan ja vaikutusvaltaisen liikemiehen nimeltä Christian Grey (vampyrismistä riisuttu kopio Meyerin Edward Cullenista) ja alkaa välittömästi jumaloida selittämättömästi tätä tajunnanräjäyttäväksi komistukseksi kuvailtua tylysti ja röyhkeästi käyttäytyvää miestä. Vetovoima on molemminpuolista ja Grey ryhtyy piirittämään Anastasia. Greylläpä vain onkin synkkä salaisuus; hän ei harrasta tavanomaisia seurustelusuhteita vaan ainoastaan monimutkaisin kirjallisin sopimuksin määriteltyjä sm-seksisuhteita, joissa naisen rooli on alistua Herransa nöyräksi Palvelijaksi – eikä rakkaudella ole kuviossa sijaa.

Jostakin syystä Grey on saanut päähänsä, että Anastasia olisi mitä sopivin Palvelijan rooliin, vaikka minäkertoja Anastasialla ei esitetä olevan aiempia tämän luontoisia fantasioita – tai ylipäätään juuri mitään käsitystä siitä, millaista sm-seksi on tai voisi olla. Kun Grey väläyttelee Anastasialle sm-leikkien mahdollisuuksia, Anastasia ei ainakaan kirjan ensimmäisessä osassa ole viehättynyt vaan ennemminkin vastenmieleinen ja kauhuissaan.

Sitten käy ilmi, että Anastasia on ylipäätään neitsyt, jolloin Grey suostuu “viivästyttämään” varsinaisen sm-suhteen alulle panoa antaakseen Anastasialle ensi alkuun seksuaalista “peruskoulutusta” – livautellen tietysti kevyitä sm-vaikutteita mukaan vähä vähältä. Tuhmat leikit selkeästi kiehtovat Anastasiaa orastavasti, mutta samalla hän suostuu kokeiluihin selkeästi ensisijaisena motiivinaan miellyttää Greytä – ei niinkään tavoitellakseen omaa nautintoaan (vaikka niitä räjähtäviä orgasmeja riittääkin, totta kai, onhan Grey niin käsittämättömän taitava niitä tuottamaan). Samaan aikaan Anastasia yrittää epätoivoisesti saada Greytä sittenkin ryhtymään “normaaliin” parisuhteeseen kanssaan – ja paha poika alkaakin pehmoilla ja rakastua.

Fifty Shades – Sidottu (ensimmäinen osa)

Anastasian vastentahtoisuus suhteessa sm-leikkeihin tekee kirjasarjan ensimmäisestä osasta feministiselle lukijalle ongelmallisen ja jopa vastenmielisen lukukokemuksen. Siinä missä esimerkiksi O:n tarinan O sitoutuu äärimmäisen submissiiviseen palvelijan rooliinsa hurmiollisella antaumuksella ja Herra Jackin Alicekin on täysin rinnoin ja aktiivisena toimijana mukana tuhmien leikkien maailmassa heti “ensiraiskauksestaan” toivuttuaan, Anastasia penää vastaan ja pelkää Greyn “kurituskammiota” ja “kihelmöivää kämmentä” läpi ensimmäisen kirjan.

Samalla Anastasia käy Greyn kanssa emotionaalista kauppaa; sitä myötä, kun Grey tekee myönnytyksiä normaalin seurustelusuhteen suuntaan, Anastasia antautuu Greyn julmien seksuaalisten halujen “uhriksi”. Asetelmasta tekee kenties kahta kiusallisemman, että E. L. Jamesin maailma on (Greyn satumaisesta rikkaudesta huolimatta) verrattain realistisen oloinen (kun taas esimerkiksi O:n tarina ja Herra Jack sijoittuvat vähintäänkin nykylukijalle niin etäännytettyyn todellisuuteen, että siellä on helppo irrottautua oman arkitodellisuuden moraalikoodistosta).

On kuitenkin virheellistä lukea Fifty Shadesin ensimmäistä osaa, Sidottua, niin että E. L. James tarjoaisi Anastasian ja Christianin ongelmallista suhdetta tai Anastasian tapaa myöntyä sm-leikkeihin partnerinsa mieliksi lukijalle esikuvaksi. Sarjan ensimmäinen osa päättyy itse asiassa rakastavaisten eroon tilanteen kärjistyessä äärimmilleen; Anastasia suostuu menemään selkeästi pitemmälle kuin haluaisi, ei käytä sovittua turvasanaa ja kokee Greyn loukkaavan itseään anteeksi antamattomasti niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Fifty Shades – Satutettu (toinen osa)

Tämän jälkeen sarjan toisessa osassa, Satutetussa, Anastasian ja Greyn suhde alkaa “tervehtyä”. Anastasia ymmärtää, että hänen on itse otettava vastuuta omien seksuaalisten rajojensa asettamisesta. Samalla hän alkaa omaehtoisemmin tutustua submissiiviseen puoleensa (sillä tottahan toki Anastasiassa sellainen sittenkin pohjimmiltaan uinuu, eihän tästä tarinasta muuten mitään tulisi), haluihinsa ja fantasioihinsa.

Anastasia ja Christian palaavat (tietysti) yhteen, ja asetelma kääntyy päälaelleen; Christian yrittää luopua bdsm-puolestaan kokonaan järkytyttyään loukattuaan Anastasiaa (jota hän nyt myös avoimesti myöntää rakastavansa) ja oman “pimeän” puolensa juuri lyötänyt Anastasia puolestaan yrittää vokotella miestään takaisin tuhmille teille – määrätyillä rajoitteilla ja rakkauden ihmeellä siunattuna. Kehityskaarensa myötä Anastasia alkaa käydä samaistuttavammaksi ja ylipäätään siedettävämmäksi hahmoksi.

Seksuaalisten tabujen uuden rajat

Bdsm-fantasioiden ystävälle Fifty Shades tarjoaa maineestaan huolimatta lopulta verrattain vähän ja sangen kesyjä bdsm-seksin kuvauksia. Ensimmäisessä osasa, Sidotussa, väläytellään koko joukko mahdollisuuksia, joihin ei koskaan kirjasarjan aikana edetä. Tämä on draamallisesti anteeksi antamatonta! Ihmettelen, kuinka E. L. James ei kirjailijana ole törmännyt Anton Tšehovin klassiseen draaman rakennusohjeeseen, jonka mukaan ensimmäisessä näytöksessä seinälle ripustettua haulikkoa on käytettävä viimeistään kolmannessa näytöksessä.

Fifty Shadesissä seinälle on ripustettu muun muassa joukko raippoja ja keppejä, jotka yksinkertaisesti vain poistetaan kuvasta toisen näytöksen aikana. Christian Grey kertoo harjoittaneensa myös esimerkiksi sitomista ja ripustuksia (tässä kohtaa  minun pikku housuni kostuivat toiveikkaasti), mutta kunnon shibaria tai muutakaan sidontaa tarinasta ei juuri löydy erään hopean harmaan somion väärinkäyttöä ja paria muuta aika lällyä poikkeusta lukuunottamatta.

Kirjasarjan aikana lunastettavat istutukset ovat seksuaalisuuden osalta aika pieniä; esimerkiksi anaaliseksistä tehdään tarinan alussa iso numero, jota nostatetaan pitkin matkaa. Kun Christianin pikkurilli lopulta löytää tiensä Anastasian peppureikään jossain kakkoskirjan loppupuolella, tunnelma on antikliimaksinen. Onko tämä todella länsimaisen naisen hurjin fantasia? Oman aviomiehen sormi pepussa?

Fifty Shadesin kohderyhmä tuntuvatkin olevan (nais)lukijat, joille bdsm on lähtökohtaisesti yhtä vieras ja kauhua herättävä ajatus kuin Anastasia Steelelle kirjasarjan alussa. Porttiteoriaa erinomaisesti hyödyntäen E. L. James kuljettaa lukijansa kevyesti bdsm:llä maustetun “vaniljaseksin” kautta vähä vähältä hurjempiin fantasioihin. Ongelmana on, että tätä tahtia mihinkään oikeasti hurjiin juttuihin ei ehditä koko sarjan aikana – eikä niihin ole tarkoituskaan päästä.

Fifty Shadesia voikin lukea myös “eheytymiskertomuksena” – nimittäin Christian Greyn eheytymistarinana. Tarinassa tarjotaan selitykseksi Christianin bdsm-taipumuksille ja rakkauden pelolle, että hän on kokenut traumaattisen ja väkivaltaisen varhaislapsuuden. Näitä traumoja Christian käy läpi “kostamalla” kokemaansa vääryyttä kuollutta biologista äitiään fyysisesti muistuttaville (ruskeahiuksisille) nuorille naisille – sellaisille kuin Anastasia Steel. Anastasia saa kuitenkin Christianin antautumaan elämänsä ensimmäiseen (ja tietysti ainoaan ja oikeaan) rakkaussuhteseen, jolloin Christianin tarve rajuun fyysiseen bdsm:ään poistuu.

Osana eheytymisprosessiaan Christian on valmis luopumaan myös “kevyemmistä” psykologisista ja vain lievää aistillista satuttamista/rajoittamista sisältävistä bdsm-leikeistään, mutta näitä Anastasia haluaa jatkaa – yhtä aikaa jonkinlaisena myönnytyksenä Christianille ja toisaalta, koska on itse oppinut nauttimaan niistä. Anastasian haluille ei vaadita muuta perustelua kuin rakkaus Christiania kohtaan.

Fifty Shades onkin tavallaan ihan viehättävä romanttinen kuvaus siitä, kuinka kaksi ihmistä onnistuu puolin ja toisin tehtävien kompromissien kautta sovittamaan halunsa, tarpeensa ja tavoitteensa yhteen. Mediakohun perusteella Fifty Shades on ilmeisesti myös rohkaissut ja innostanut useita lukijoitaan fantasioimaan vapautuneemmin. Samaan aikaan Fifty Shades kuitenkin myös asettaa (ehkä juuri samoille lukijoille) uudet hyväksyttävän seksuaalisen halun rajat; bdsm-henkiset fantasiat ovat ok, mutta suhteen on oltava yksiavoinen ja rakkaudellinen eikä siihen saa sisältyä “oikeaa satuttamista”.

Turvasanan käyttöönkin suhtaudutaan vähän arveluttavasti; Christian päättää Anastasiankin puolesta, että turvasanan käytöstä voidaan luopua kokonaan, koska sitä ei tarvita “silloin kun rakastetaan oikeasti”. Vahvasti annetaan myös ymmärtää, että “pehmeät” bdsm-leikit sopivat rajattuihin sessioihin, mutta Christianin aiemmin harjoittamat ns. 24/7-suhteet, joissa domin ja subin asema on määritelty aina heidän kohdatessaan ovat “sairaita” ja haitallisia. (Yksi Christianin entisistä Palvelijoista on muun muassa seonnut totaalisesti.)

Fifty Shades – Vapautettu (kolmas osa)

Verrattain ristiriitaisesti Fifty Shadesin lopussa Christian ja Anastasia nauttivat yhdessä löytämiensä rajojen puitteissa bdsm-leikeistä – ihmeellisestä maailmasta, jonka Christian on esitellyt Anastasialle. Samalla maailma, jonka kautta Christian on bdsm:n löytänyt on kuitenkin “kielletty” ja jopa demonisoitu. Christian on kääntänyt selkänsä nuoruutensa bdsm-mentorille “Rouva Robinssonille”, 24/7-suhteille sekä tietysti erilaisille seksiklubeille (joissa hänen kerrotaan aikoinaan “harjoitelleen” Herran roolia). “Takakujilta” löydetyt bdsm-leikit voivat siis olla kivoja romanttisessa rakkaussuhteessakin, mutta takakujille ei ole paluuta – niistä ei edes puhuta enää.

Henkilökohtaisesti minua lukijana ja bdsm-fantasioiden harrastajana ärsyttääkin Fifty Shadesissä eniten juuri tämä vastakkain asettelu “sopivan” ja “sopimattoman” bdsm:n välillä. Sinänsä on tietysti juuri oikea viesti, että kenenkään ei pidä suostua sellaiseen, mistä ei itse pidä ja bdsm:stäkin voi löytää omat mieltymyksen kohteensa, vaikka osa bdsm:n kirjoon liittyvistä aktiviteeteista olisikin itselle täysin vastenmielisiä. Omien seksuaalisten rajojen asettaminen ei kuitenkaan saisi tarkoittaa muiden asettamien erilaisten rajojen pitämistä väärinä.

 

Yleisarvio

Myönnän, että Fifty Shadesit olivat minusta sangen koukuttavia – luin ne putkeen lyhyellä aikavälillä. Kirjallisesti sarja paranee loppua kohti – varsinaisen romanttisen juonen lisäksi etenkin kolmososaan on ympätty ihan mukavasti sivujuoniakin. Eroottisromanttisesta fiilistelystä hypätään välillä varsin piristävästi toimintaseikkailusivujuonteeseen, joka tekee sarjan loppupäästä huomattavasti hidassoutuista alkuosaa luettavamman.

Huolimatta siitä, ettei seksikuvauksissa ole sitä paljon puhuttua bdsm:ää mukana kuin nimeksi, seksikuvaukset ovat verrattain hyvin ja kiihottavasti kirjoitettuja – ainakin jos nyt tykkää melko perinteisiin sukupuolirooleihin nojautuvasta heteroseksistä. Kuten niin monet muutkin, minäkin olen inspiroitunut miettimään, että joidenkin Fifty Shadesin seksikohtausten toisintamista voisi kokeilla kotioloissakin – esimerkiksi se musiikin kuunteleminen kuulokkeilla silmät peitettynä seksin aikana on päässyt “to do” -listalleni.

Romanttisena kirjallisuutena Fifty Shades on keskivertoa Harlekiini-pokkaritasoa – mikä nyt ei sinäänsä ole mitenkään huono asia, jos tykkää Harlekiineista. (Itse ahmin niitä tusinan kesässä.) Kovin älyllisesti haastavaa tai esteettisesti helmeilevää kaunokirjallista lukukokemusta Fifty Shadesilta sen sijaan on turha odottaa – mutta sen nyt taisitkin jo arvata. Nörttityttöjä en tälle teokselle myönnä – kirjasarja tuntuu pakenevan asteikkoamme. Jos olet tämän tyyppisestä eroottisesta materiaalista kiinnostunut, olet kirjan jo varmaan lukenutkin. Jos ilmiö kiinnostaa vain “ilmiönä”, kannattanee odottaa tiivimpää ja toivottavasti sujuvammin rullaavaa elokuvasovitusta. (Pornoleffaversiohan jo löytyykin ja se on ainakin trailerin perusteella melko uskollinen sovitus. Erittäin kömpelön näköinen tosin.)