Helsinki in 2017 -toimikunta tavoittelee Worldconin saapumista Suomeen vuodeksi 2017. Vieraskynä Sari Polvinen on ollut toimikunnan osalta vastuussa esteettömyyskysymyksissä.

Conit tuppaavat olemaan paikkoja jossa paljon ihmisiä on pakkautuneena rajoitettuun tilaan ja ihmiset ovat vielä jatkuvasti liikkeessä: sisään ja ulos conipaikalta, siirtymässä ohjelmatilasta toiseen, parveilemassa myyntipöytien luona ja jonottamassa kahvilaan. Varsinkin isommissa coneissa onkin tärkeää pohtia miten saada ihmisvirrat liikkumaan optimaalisesti ja kaikissa coneissa tekijöiden on syytä kiinnittää huomiota myös esteettömyyteen.

Kun tapahtumia tehdään vapaaehtoisvoimin, vaikuttaa tapahtuman luonne ja kohdeyleisö myös siihen millä tavalla esteettömyyskysymykset otetaan huomioon – ihmiset kun tuppaavat huomaamaan asioita vasta kun ne ovat itseä lähellä. Kun scifistit kultaisella kahdeksankymmenluvulla hengailivat lähinnä Backstage-klubilla mustissa nahkatakeissa, ei esimerkiksi sellaiset kysymykset kuin kuinka vanhalle ylioppilastalolle pääsee lastenvaunujen kanssa olleet päällimmäisenä järjestäjien mielessä. Nyt lastenhoitohuone ja esteetön pääsy sinne ovat jokaisen Finnconin toivomuslistalla korkealla. Samoin ensi kertaa amerikkalaisessa SF-conissa harhaileva suomalainen varmasti hämmentyy konferenssikeskuksen käytävillä suhaavista sähköskoottereista, joilla erityisesti vanhemmat liikuntaesteiset amerikkalaiset liikkuvat. Vaikka laitteiden vuokran maksavat käyttäjät itse, niiden hankkiminen paikalle kuuluu conorganisaation tehtäviin – asia jota suomalainen conintekijä ei varmasti itse olisi tajunnut ruveta järjestämään.

Monenlaisia tarpeita

Sähköskoottereita elementissään. Picture credits: Phasmatisnox at en.wikipedia [GFDL or CC BY 3.0], from Wikimedia Commons

Suomessa laki asettaa jo tiukat vaatimukset julkisille tiloille. Perustuslaki takaa ihmisten yhdenvertaisuuden, ja rakennus- ja maankäyttölaki sekä rakennusmääräykset määrittävät ja valvovat esteettömyyden toteutumista. Nyrkkisääntönä mitä uudempi tila, sitä paremmin esteettömyyden vaatimukset toteutuvat. Conitean huoleksi jää silloin ottaa selvää miten esteettömyys on otettu huomioon, pitää huolta että asiasta tiedotetaan coninkävijöille ja miettiä miten ratkaista omaan tapahtumaan liittyvät erityiset ongelmat. Usein varsinkin vanhemmissa rakennuksissa esim. liikuntaesteisten kulkureitit on hankalasti löydettävissä. Silloin on tärkeää sekä viitoittaa ne hyvin ja ohjata vänkärit (siis vapaaehtoiset) avustamaan tarvittaessa niiden käytössä. Esimerkiksi Helsingin Finnconien näyttämönä toimineessa, pääosin yhdessä tasossa olevassa Kaapelitehtaassa esteetön vessa löytyi myös toisesta kerroksesta jonne hissillä pääseminen vaati melkoisia kommervenkkeja.

Kuten edellisestä esimerkistä käy ilmi, suurin mahdollisuus ja rajoitus vaikeasti liikkuvien coninkävijöiden kokemuksen parantamisessa on itse tila ja siihen järjestäjät voivat vaikuttaa vain rajoitetusti. Koko ajan joutuu myös tekemään kompromisseja: yhdessä tasossa oleva tila ilman portaita helpottaa liikkumista, mutta tekee välimatkoista yleensä pidempiä. Normaalisti suomalaiset conit järjestetään tiloissa joissa liikutaan parissa kolmessa kerroksessa. Suuressa maailmassa tilat ovat joskus monimutkaisempia: Chicagon Worldcon 2012 järjestettiin hotellin yhteyteen kahteen torniin rakennetussa konferenssikeskuksessa. Tila sai paljon kiitosta tiiviytensä takia, mutta ongelmaksi muodostuivat hissit joihin niitä välttämättä tarvitsevat joutuivat jonottamaan aivan liian pitkiä aikoja. Olisi siis meilläkin järkevää varata ainakin osa hisseistä niitä välttämättä tarvitsevien käyttöön (esim. pyörätuolit, lastenvaunut, suuret ja monimutkaiset cosplayasut). Usein jo pelkkä kyltti jossa pyydetään käyttämään portaita jos mahdollista helpottaa hissijonoja.

Itse ohjelmatiloihin on hyvä varata selkeästi merkityt paikat pyörätuoleille ellei sitä ole tapahtumapaikan puolesta tehty. Eturiviin kannattaa varata myös muutama paikka jalkatilaa tarvitseville ja kuulo- tai näköongelmista kärsiville. Avun tarve ei aina myöskään näy päällepäin. Vaikeasti liikkuva jättää mielellään kyynärsauvan kotiin jos yhtään mahdollista liikkuessaan ihmisvilinässä, väkijoukoissa liikkuminen on esim. paniikkihäiriöiselle hankalaa, eikä näkövammaisella välttämättä ole koiraa, keppiä ja mustia laseja symboloimassa tilaansa. Tähän ratkaisuna kaikenlaisia nimilappuun liimattavia silkkinauhoja harrastavilla anglo-amerikkalaisilla coneilla on usein infosta saatavilla ”access” -nauha joka oikeuttaa käyttämään esteettömyyspalveluita. Tällöin toivottavasti vältytään tilanteilta joissa hyvää tarkoittava vänkäri tulee häätämään avuntarvitsijaa esteettömyyspaikoilta.

Apua koirista robotteihin

Telepresence robotteja, kuva Bernard Goldbach

Modernissa maailmassa vastaan tulee koko ajan uusia ja innostavia tapoja jotka helpottavat ihmisten mahdollisuuksia osallistua tapahtumiin. Esimerkiksi opaskoirien rinnalle on Suomessakin virallisesti hyväksytty ainakin kuulokoirat, ja koiria on ruvettu kouluttamaan myös muihin avustaviin tehtäviin. Lontoon worldconissa mm. näkyi diabetesterrieri joka ilmaisi omistajansa sokeriarvojen muutokset ennen kuin tämä itse tajusi hypoglykemian uhkaavan. Tapahtumanjärjestäjän on siis hyvä olla myös selvillä lain ja tapahtumapaikan säännöksistä eri avustajakoirien suhteen.

Lontoossa saattoi myös törmätä ”telepresence” -robottiin jota ohjailtiin Idahosta käsin. On varsin mahdollista että varsinkin nörttitapahtumissa tällainen virtuaalinen läsnäolo lisääntyy ja tämä puolestaan vaatii lisää sekä conialueen wifiverkolta että kulkureittien suunnittelulta.

Esteettömyyttä maailmalle

Esteettömyys ei tietenkään rajoitu pelkästään liikkumiseen, vaan se pitäisi pyrkiä ottamaan huomioon muissakin asioissa. Esimerkiksi jo iän tuomasta näkökyvyn huonontumisesta kärsivät arvostavat fonttia suurentavaa mobiilipalvelua – vaikeammin näkövammaisista puhumattakaan. Tai jos ohjelmatiloissa on induktiosilmukka kuulovammaisille, siitä on hyvä tiedottaa kunnolla ja muistuttaa esiintyjiä puhumaan mikrofoneihin.

Kaikkea ei voi etukäteen ottaa huomioon ja varsinkin jos itsellä jalka nousee ja bussinkin numeron näkee parin korttelin päästä, moni potentiaalinen ongelma jää nolosti huomaamatta. Jos vain mahdollista, conalueen ja lähiympäristön läpikäyminen esteettömyyspalveluja tarvitsevien vapaaehtoisten kanssa auttaa paljon.

Esteettömyyden huomioiminen, siitä tiedottaminen ja esitettyihin kysymyksiin ja kritiikkiin vastaaminen rohkaisee toivottavasti yhä useampia ihmisiä ottamasta osaa sekä tapahtumiin että tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä. Conkokemuksen ennakoiminen mahdollisimman monesta näkökulmasta auttaa huomioimaan kaikkia koskettavia ongelmia ja tekemään meidän kaikkien coneista parempia.