Cemetery_template.svgNörttitytöt-blogi on tullut tiensä päähän, eikä tule enää jatkamaan toimintaansa. Vain reilu pari vuotta kestänyt toiminta lakkautetaan pikimmiten. Jäljellä olevat jutut julkaistaan tämän viikon aikana, minkä jälkeen lusikka heitetään nurkkaan lopullisesti. Paikallistoiminta jatkuu vielä pienimuotoisesti tämän kevään ajan, mutta muuttaa fokustaan naisille sopivampiin asioihin.

Surullisina joudumme myöntämään, että nörttiys ja tyttöys eivät sittenkään sovi yhteen ja niiden pakottaminen samaan muottiin on ollut blogin kirjoittajaryhmälle jo pitkään rankkaa. Suurin osa kirjoittajista pitääkin toimintaa huomionhakuisena ja väkinäisenä. Blogin mukanaan tuoma näkyvyys on vaikuttanut moniin negatiivisesti ja osa on kokenut tilanteen menneen jo kauan sitten liian pitkälle.

“On ollut rankkaa “esittää” nörttiä koko blogin olemassaolon ajan. Harmittaa tosi paljon, että lähdin mukaan tähän hommaan ja että olen joutunut feikkaamaan niin kauan”, itkeä tihuuttaa kirjoittajaryhmäläinen X.

“Jatkuva holhoaminen ja pakottaminen “nörtimpään muottiin” on todella syvältä. Ajattelin että tämä olisi mukavaa ja rentoa, mutta todellisuudessa tämä on ollut tosi elitististä ja kapeakatseista touhua”, kertoo blogiin mukaan huijattu anonyymi kirjoittaja.

Nörttiys onkin ollut ilmeisesti vain tekosyy, jonka varjolla monet ovat vältelleet faktaa siitä, ettei pelaavista ja scifiä tuijottavista naisista yleisesti juuri pidetä.

“Nyt kun oon kokeillu tätä nörtteilyä niin tajuan et ei se kyllä ole naisten asia. Harmittaa tosi paljon et uhrasin koko nuoruuden tälle!”, avautuu nimimerkki “Menetetty nuoruus”.

Blogi on myös yrittänyt tuoda esiin erilaisia “nörtähtäviä” juttukategorioita, joiden olemme jälkikäteen huomanneet olleen naisnäkökulmasta erityisen huonosti mietittyjä.

“Ihan turhaan luulin, että naisetkin voisi tehdä oikeaa tiedettä. Siis ammattinimikekin on tiedeMIES, joten eihän tämä ole naisten hommaa. Pitää varmaan alkaa lehtilehden astrologiksi tai jotain”, tilittää tiedepäätoimittaja Lahtinen.

By Luis Miguel Bugallo Sánchez (Lmbuga Commons)(Lmbuga Galipedia) [GFDL or CC-BY-SA-3.0], via Wikimedia Commons

Kissavideoille ei ollut Nörttitytöissä tarpeeksi tilaa.
Pic By Luis Miguel Bugallo Sánchez (Lmbuga Commons)(Lmbuga Galipedia) [GFDL or CC-BY-SA-3.0], via Wikimedia Commons

“Oikeasti tosi iso helpotus tämä lopettaminen. Oli tosi vaikea saada naisia väkisin kirjoittamaan mistään muusta kuin romanttisista elokuvista ja söpöistä kissavideoista. Jos nyt totta puhutaan niin miehethän suuren osan noista meidän jutuista jo muutenkin tekivät”, paljastaa TV & elokuvat -kategorian päätoimittaja Harvola.

Harvolan paljastuksen myötä myös eräs kirjoittajaryhmän miesjäsen uskaltautui kertomaan suoraan syynsä ryhmään liittymiselle.

“Pakko se on myöntää ettei miespuolisia feministejä oo olemassakaan, lähin tähän touhuun ihan vaan sitä itteään saadakseni”, tasa-arvon nimissä blogissa toiminut kirjoittaja latoo.

Osa kirjoittajaryhmästä on kokenut myös blogin kasvamisen nykyisiin mittasuhteisiinsa epämieluisana ja on ehdottanut blogin lopettamista jo jonkin aikaa.

“Blogi menetti alkuperäisen ideansa tullessaan liian suosituksi, en halunnut enää olla tekemässä jotain, mikä on liian mainstream”, blogiin kirjoittanut nörttityttö tuhahtaa ja korjaa silmälasejaan.

Osa kirjoittajista kannattaa vahvasti sitä, että nörttiyden yltiöpäinen ihannointi olisi syytä lopettaa muutenkin. Sen koetaan vääristävän todellisuudentajua ja ymmärrystä esimerkiksi koulukiusaamiseen liittyvistä ongelmista. Niiden, jotka kokevat olevansa tosinörttejä kannattaisikin näkemyksemme mukaan pyrkiä eroon nörteistä tavoistaan ja etenkin pidättäytyä lastensa kasvattamisesta nörttipositiiviseen harhakuvitelmaan.

“Mietin että haluanko mä nyt oikeasti, että lapset lukee mun tekstejäni ja niistä tulee jotain nörttejä. Niitähän kiusataan sitten koulussa! Parempi vain sulautua massaan niin on turvassa. Ajatelkaa lapsia!”

By Manuel Marín (originally posted to Flickr as Rimel) [CC-BY-2.0], via Wikimedia Commons

Meikki- ja muotiblogi Chic Girls aloittaa toimintansa huhtikuussa.
Pic By Manuel Marín (originally posted to Flickr as Rimel) [CC-BY-2.0], via Wikimedia Commons

Tulimme lopulta siihen tulokseen, että nörttiys on itse asiassa vain vaihe, aivan kuten esimerkiksi biseksuaalisuus. Vaiheesta voi parantua muun muassa lukemalla riittävän paljon naistenlehtiä. Naisellisemmat aiheet kuten meikkaaminen, parisuhteet ja laihdutusvinkit ovat olleet jo pitkään käsiteltävien aiheidemme listalla, mutta nörttiteema, josta on haluttu pitää kiinni, on estänyt meitä käsittelemästä niitä. Osa blogin aikaisemmista kirjoittajista lyökin nyt hynttyyt yhteen ja jatkaa bloggaamista meikkien ja muodin parissa uudessa blogissa nimeltä Chic Girls. Geekgirls.fi-osoitteen kävijät tullaan jatkossa uudelleenohjaamaan uuteen blogiin, joka aloittaa toimintansa huhtikuun lopussa.

Blogi ei ole myöskään saavuttanut itse asettamiaan lukijatavoitteita, sillä suurin osa lukijoista on lukijatutkimuksen mukaan käsittämättömästi naisia. Blogi haluttiin nimenomaan suunnata mieslukijoille, jotta viimeisetkin vapaista nörteiksi tekeytyvistä naisista saataisiin turvallisesti naimisiin.

Nörttitytöt-blogin päätoimittajat pahoittelevat aiheutunutta mielipahaa kaikille naisille, jotka oikeasti uskoivat voivansa olla nörttejä.

“Olen kymmenen vuotta yrittänyt olla osa nörttikulttuuria, ja nyt olen vihdoin joutunut hyväksymään sen, että naiset eivät vain voi olla nörttejä. Oikeat Naiset eivät pelaa roolipelejä, eivätkä lue scifiä tai kauhua. Nyt ymmärrän, että yritykseni olla nörtti on ollut vain itsetuhoista huomionhakuisuutta. Se vaihe elämästäni on nyt ohi”, mietiskelee blogin kirjoittajaryhmän jäsen hiljaisena.

Nörttitytöt ry on myös pahoillaan asiasta ja lähtee heti ajamaan yhdistyksen nimen ja fokuksen vaihtamista joksikin naisille sopivammaksi. Uusi yhdistys tulee pitämään vuosikokouksensa aina 1. huhtikuuta, jolloin myös julkaistaan vuosittainen suunnitelma nörttiyden kitkemiseksi pois naisista.

Blogin päätoimittajat ja yhdistyksen hallitus ottaa vastaan vihaisia kommentteja nörttiyden aiheuttamista ongelmista vielä tämän päivän ajan asialle omistetulla sivustolla.