[Halat Hisar] sijoittuu nykypäivään, ympäristöistä arkisimpaan: Helsingin yliopistolle. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin kuin meidän maailmassamme. Päästäkseen seminaariin täytyy opiskelijan kulkea miehittäjän checkpointista läpi, ja sotilaat suojelevat fanaattisia siirtokuntalaisia, jotka ovat vallanneet osan yliopistosta ja pyrkivät häiritsemään suomalaisten normaalia elämää.
Vastarintaliikkeet ovat kiinteä osa yliopistopolitiikkaa, ja toimiessaan niissä hahmot joutuvat vaikeiden ratkaisujen ja ristiriitojen eteen. Ryhmittymillä on keskinäiset erimielisyytensä ja sisäiset juonittelunsa. Tilanne nostaa esiin moraalisia ongelmia. Onko väkivallaton vai väkivaltainen vastarinta parempi tie? Oikeuttaako epätoivoinen tilanne siviileihin kohdistuvat iskut? Vai onko parempi turvata tulevaisuus itselleen ja läheisilleen toimimalla miehittäjän kätyrinä?
– Piiritystilan kuvaus
Tätä Suomi voisi olla.
Olin viime kuussa larppaamassa palestiinalaisten kanssa yhteistyössä tehdyssä pelissä nimeltään Halat Hisar, suomeksi Piiritystila. Siinä Suomea ei ollut, oli vain Uralia, ugrilaisten (tai uralialaisten) pyhä maa, jossa oli miehitetty alue, jota myös Suomeksi kutsuttiin. Uralian ja Suomen väliset neuvottelut Suomen alueesta ja itsenäisyydestä eivät tuottaneet tulosta. Uralialaiset rakensivat sekä asuntoja omilleen “Suomen” alueelle että muurin erottamaan suomalaiset ja ugrilaiset. Suomen itsehallintoalueelle kuului pieni osa itäistä ja eteläistä nyky-Suomen aluetta, jolloin pohjoinen ja länsi jäivät Uralialle. Ahvenanmaa kuului suomalaisille, mutta sieltä ei ollut mahdollista päästä minnekään: vain erityisen lahjakkaat oppilaat saattoivat saada viisumin ja opiskeluluvan, jolloin he saattoivat päästä Helsinkiin, joka kuului suomalaisille. Ahvenanmaalle oli jäänyt joukkoon noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja todellisuudessa niin kaunis suomenruotsalainen saari oli muuttunut vankilaksi.
Hahmoni Susanna Virtanen kaipasi sukunsa vanhaan kotikaupunkiin Ahvenanmaalle, mutta eli synkkää todellisuutta Helsingissä. Huumeita ja itseään myymällä hän rahoitti kirjallisuuden opintonsa Helsingin yliopistossa ja teki paljon töitä päästäkseen pois. Koko perhe ja suku oli tapettu tai viety vankilaan, eikä Susannalla ollut minkäänlaista uskoa rauhanneuvotteluihin tai Suomen mahdollisuuksiin itsenäistyä. Hän hukutti epätoivonsa lukemalla runoutta ja scifiä, piti erityisesti Philip K. Dickin tuotannosta ja Edith Södergranista, ja osallistui protesteihin ja mielenosoituksiin ollakseen samanlainen kuin muut, kanavoidakseen kyynisyytensä ja toivottomuutensa vihaksi, jonka avulla hän huusi väkijoukossa.
Susannan hahmon ottaminen ja maailmaan uppoutuminen ei ollut hankalaa. Rakensin itselleni suojamuurin ja selvittelin ajatuksiani vimmaisesti kutomalla, koska en osannut ja halunnut puhua tunteista, se ei ollut Susannan tapaista. Kuitenkin onnistuin pelin aikana rakastumaan huumeita minulta ostaneeseen opettajaan, jonka kanssa oli tarkoitus paeta Kanadaan samalla, kun toimittaisimme hänen siskonsa ruumiin sinne haudattavaksi. Siskon, joka oli kuollut ugrilaisten sotilaiden laukauksiin. Samat sotilaat illan ja yön aikana ottivat meitä Helsingin yliopiston oppilaita ja vaihto-oppilaita kiinni kuulusteluihin ja kidutettavaksi, vain koska he tarvitsivat tietoja. Peli oli hyvin toteutettu, sillä sotilaita ja kuulustelijoita pelanneet kokivat pelin aikana oikeutuksen teoilleen, mutta seuraavana päivänä, roolista irtauduttua samat teot tuntuivat kamalilta.
Kuulostaako toivottomalta? Se on todellinen tilanne Palestiinassa: maassa, jota ei ole, ja jonka moni on tunnustanut, mutta virallisia rajoja ei ole ja israelilaiset pitävät alueita hallinnassaan sotilaiden voimin. Olen erittäin etäisesti ollut tietoinen Palestiinan tilanteesta, mutta en ole ottanut puolia asiassa, koska olen usein halunnut ymmärtää molempia puolia ja olla neutraali. Enää en voi, koska kokemus oli niin voimakas. Tästä syystä kirjoitankin pienen itsenäisyyspäivän spesiaalin, jossa käsittelen juuri itsenäisyyttä, Suomea ja kansallishenkeä.
Kansa ja maa – mitä ne merkitsevät minulle?
Suomen kieli oli vain viron murre Halat hisarissa, kansalliseläimet olivat ugrien pyhiä eläimiä, vanha suomenusko oli otettu osaksi ugrilaisuutta ja se, minkä yleensä miellämme suomalaiseksi oli ugrilaista. Jokaiselle kansalle kuuluu oma valtio. Halat hisarissa näin ei ollut, eikä ole todellisessakaan maailmassa. Venäjä ei antanut Suomelle itsenäisyyttä, koska suomalaiset eivät olleet kenenkään mielestä kansa, vielä vähemmän maata ansaitsevia suomalaisia. Sauna oli ugrien, kalakukko, mustamakkara ja jopa mämmi olivat ugrien. Suomalaisilla oli muutama elokuvaohjaaja, esimerkiksi Aki Kaurismäki, joka kuvasi sorrettuja suomalaisia elokuvissaan, sekä Tolkien, jonka kirjoissa suomalaisuuden ja suomen vaikutus näkyy. Tolkien-tutkimus oli myös yksi aine fiktiivisessä Helsingin yliopistossamme.
Suomi sai itsenäisyytensä 6.12.1917. Sen jälkeen Suomessa taisteltiin sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota. Itsenäisyys ei tuonut rauhaa suoraan, mutta näiden jälkeen Suomi on ollut hyvinkin rauhallinen ja takapajuisesta maineestaan huolimatta kehittynyt turvalliseksi ja miellyttäväksi maaksi. Suomalainen ei naura, eikä puhu, mutta antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia, yrittää ja tehdä työtä. Samalla sairaan ihmisen ei tarvitse yrittää kituuttaa itseään köyhyysrajan alapuolella ja tehdä kolmea työtä saadakseen edes leipään rahaa. Äiti saa pitää lapsestaan huolta hyvän aikaa lapsen synnyttyä, mutta myös isä saa osallistua lapsensa kasvattamiseen.
Silti, vaikka monesta hyvästä asiasta puhunkin, ymmärrän, ettei kaikilla ole yhtenäisiä mahdollisuuksia, tasa-arvoa kaikissa työpaikoissa ja mahdollisuuksissa, ja kaikki eivät saa tukia tarpeeksi elääkseen. Kuitenkin olemme paremmassa asemassa kuin moni muu jossain toisessa maassa. Toisinaan kannattaa kunnioittaa sitä, mitä on, vaikka näin itsenäisyyspäivänä, ja jatkaa seuraavana päivänä tasa-arvon puolesta puhumista.
Halat hisaria ennen suomalaisuustyöpajassa oli jokaisen suomalaisen kerrottava, mitä arvostaa Suomessa ja suomalaisuudessa, jolloin monella oli vaikeaa keksiä äkkiä muuta kuin kieli ja sosiaaliturva. Pelin jälkeen moni sanoi, että jos harjoite tehtäisiin nyt, lista olisi paljon pidempi. Vasta kun kaikki otetaan pois, osaa ymmärtää, kuinka paljon hyvää on olemassa, varsinkin Suomessa, vaikka kuinka uutiset ovat synkkiä ja itsemurhia tapahtuu, kun moni on niin masentunut. Kuitenkin moni pystyy saamaan ja löytämään apua mielenterveysongelmiin, koska kunnat järjestävät hoitoa ja monet ovat todella hyvin koulutettuja ammattilaisia. Aina ei kuitenkaan näin ole, mutta tässä maassa kaikkea voi vaatia. Emme ole toisen kansan alistamia ja sosiaalinen tasa-arvo on kuitenkin melko hyvä, kenenkään ei pitäisi pelätä nälkään kuolemista.
Samalla tiedän, että pelinkirjoittajat ovat ottaneet hahmoihin osia omasta elämästään. Joten kuinka voisin olla ajattelematta, että hahmoni, pikkurikollinen ja huumediileri, on oikeasti olemassa, ja joka kaiken menettäneenä yrittää uskoa, että voisi olla olemassa vapaa maa tai edes ulospääsy tästä maasta? Kun itse pääsin pois pelistä ja hahmosta, lähtivät pelin tehneet palestiinalaiset takaisin kotiinsa: siihen tilanteeseen, jota me muut larppasimme, ja josta olimme pelin jälkeen iloisia, ettei se ollutkaan totta.
Suomen kieli – vaikeaa ja kaunista
“Alavilla mailla hallanvaara”, “Aja hiljaa sillalla” vaiko “Kokko, kokoo koko kokko kokoon! – Koko kokkoko? – Koko kokko”? Mikä näistä on suomen kaunein lause? Luultavasti keskimmäinen. Ensimmäinen on minusta kaunein, se kuulostaa kauniilta ja koostuu kauniista sanoista. Toinen lause taas on koettu ulkomaalaisten korvissa kauniiksi. Kolmas on myös QI:ssa esitetty sanaleikki kokosta. Halat hisarissa pelikielenä oli englanti, mutta suomalaiset puhuivat keskenään toisinaan suomea.
Enemmän suomea käytettiin laulaessa. Laulusta tuli pelissä toistuva motiivi, sitä käytettiin aina kun siihen oli mahdollisuus. Laulaminen oli mahdollisuus osoittaa suomalaisuuttaan ja yhteenkuuluvuutta muiden suomalaisten kanssa. Eniten käytettiin Finlandiaa, jota myös tuli hyräiltyä. En ole koskaan kuullut niin kaunista versiota sen sävelestä, kun seisoessani odottaen pelin alkua metsässä ja hiljalleen mennessäni sisään rooliini ja peliin. Kuitenkin kaikkein liikuttavimmaksi sävelmäksi nousi CMX:n Ruoste, jonka kertosäkeessä savu nuolee raunioita ja käsiä lämmitetään tuhkassa. Kappale tuli lauletuksi neljän tytön voimin ruokalassa, kun neuloimme ja lauloimme, ensin kansanlauluja ja sitten Ruosteen, johon laulumme loppui. Ruoste muistutti meitä suomalaisia siitä, kuinka uralialaiset polttivat ja tuhosivat suomalaisten koteja ja ajoivat pois: asia, josta meidän hahmoillamme oli kokemusta. Lauluihin pelissä liittyi hyvin voimakkaasti surua, mutta ne yhdistivät myös meitä kaikkia.

Propagandajuliste Marien kuoleman jälkeen siitä, kuinka maailma tulee tietämään, mikä Marien kuoleman aiheutti.
Suomen kieltä sellaisenaan käytettiin vähän, enimmäkseen siksi, että kaikki ymmärtäisivät. Kuitenkin oli kohtia, joissa käytiin keskustelua rennosti suomeksi. Laulaminen tosin oli aina suomeksi ja se oli hienoista anarkiaa. Olen monissa larpeissa laulanut tai laulamista on ollut, mutta koskaan se ei ole ollut niin merkittävää. Usein olisi jopa voitu olla ilman sitä. Sen sijaan Halat hisar ei olisi voinut olla sama kokemus ilman laulua ja musiikkia. Merkitys korostui siinä, että suomalaiset jakoivat paljolti kokemuksensa musiikista: äidinkielellä olevien sanojen ymmärtäminen on paljon syvempää kuin toisella kielellä.
Suomalaiset osasivat myös hyvin kansanlauluja; jos eivät kaikkia sanoja, niin aina oli joku, joka pystyi olemaan kuin esilaulaja, kannustaen laulamaan oikeaa rytmiä ja muistuttamaan sanoista. Juuri nuo yhteiset hetket saivat minut tuntemaan, että olin osa suurempaa ryhmää. Samoin mielenosoituksissa tunsi olevansa osa ryhmää, vaikka hieman oudolta seisominen pienessä ryhmässä armeijan sotilaiden edessä vihaisesti huutaen tuntuikin. Silti kaikki, suurista poliittisista eroavaisuuksistaan huolimatta, seisoivat yhden asian puolesta: itsenäinen Suomi, jonka eteen emme ehkä saaneet mitään tehtyä, mutta jonka puolesta olimme valmiit pitämään meteliä.
Kieli näytteli myös toista tärkeää osaa, eli informaatiota, jota mediassa levitettiin. Pelin ajan meillä oli mediaseinä, jonne yliopiston tapahtumat ilmestyivät uutisina, kun yliopistolle julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Vielä enemmän uutisia alkoi ilmestyä, kun ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat alkoivat myös olla vaarassa. Kuitenkin seinällä näkyi myös se, kuinka helposti jokainen lehti muunsi uutista itselleen sopivaksi.
Kaikkein suurimman myrskyn opiskelijoiden keskuudessa aiheutti se, miten Marie Isolan kuolemaa käsiteltiin uutisissa. Ensin sitä kuvattiin itsemurhana puukolla, sitten “suicide by cop” -tekona sekä sotilaan itsesuojeluna, vaikka moni meistä opiskelijoista oli nähnyt sen olevan suora laukaus sotilaalta rauhalliseen mielenosoitukseen. Vasta Marien, kanadalaisen opiskelijan kuolema sai maailman huomion uralialaisten sotilaiden miehittämän yliopiston sortoon, jossa myös vaihto-opiskelijoita vangittiin kuulusteluihin.
Oli surullista seurata seinää, koska harva uutinen kertoi koko totuutta niin kuin me opiskelijat sen koimme. Moni uutinen oli kuin suoraan uralialaisesta armeijan tiedotteesta, samaa tasoa amerikkalaisen Fox Newsin kanssa. Nykyään itsekin kiinnitän enemmän huomiota siihen, miten uutiset kerrotaan lehdissä ja kuinka ne on kirjoitettu, koska kirjoitusasu vaikuttaa niin merkittävästi siihen, kuinka uutisten sisältö ymmärretään.
Itsenäisyyspäivän kirjoituksen loppuanekdootti
Halat Hisar muutti näkemystäni itsenäisyyspäivästä. Se ei ole vain päivä, jolloin presidentti kutsuu ihmisiä linnaansa tanssimaan hienoissa vaatteissa, ja mitä kaksi miljoonaa suomalaista sitten katsoo. Se ei ole vain paraateja ja Tuntematon sotilas. Itsenäisyyspäivä on se päivä, jolloin tulisi muistaa, että Suomi on itsenäinen, vaikka moni muu maa tai kansa ei ole. Meillä suomalaisilla on valtio joka toimii. Ei ehkä täydellisesti, mutta meillä sentään on mahdollisuus vaikuttaa Suomen suuntaan. Jokainen lapsi saa mahdollisuuden oppia, jolloin jokaisella heistä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnassa muutokseen. Meillä on sosiaaliturva, oma kieli ja perinteet, joista voi olla ylpeitä (jopa mämmistä ja kielen taivutuksista). Aina ei tarvitse muistaa vain sotiemme veteraaneja, vaan myös neuvottelijoita, suomalaisia, jotka halusivat Suomen valtion, niitä, jotka rakensivat Suomea ja niitä, jotka uskalsivat nousta tunnustamaan Suomen omaksi valtiokseen ja suomalaiset omaksi kansakseen. Suomalaiset ovat toisinaan jäyhiä, hiljaisia ja sarkastisia, mutta kun suomalainen rakastaa, hän rakastaa koko sydämestään, koska sydämeen ei mahdu kahta ämmää.
Trackbacks/Pingbacks