Mikko Kari, Game Master:

Koko reissun alkuperäinen konsepti oli mainio: Puolentoista viikon (kahden viikonlopun plus väliviikon) mittainen reissu Latviaan, jossa järjestetään kaksi viikonlopun mittaista suurpeliä: Vuokratussa linnassa pidettävä alhaisfantasialarp ja hylätyssä sotilastukikohdassa pidettävä post-apokalyptinen toimintalarp. Tämä oli ajatus jota lähdimme Juha-Pekka Rantalaisen kanssa alun perin toteuttamaan Solmukohta 2011:ssa, verkostoiduttuamme Vilhelmīne Ozoliņan kanssa, joka tulisi toimimaan paikallisena järjestäjänä, hoitamaan logistiikan, pelipaikkojen vuokraukset, ruokahankinnat, ylipäänsä kaiken mitä emme Suomesta käsin toisi mukanamme peleihin. Kului talvi ja kesä, ja kävi ilmi että meitä oli yritetty hieman viilata linssiin: Vuokraamamme linna oli ‘hieman palanut’ ja kärsinyt jonkinasteisia vaurioita, eli täysi raunio. Vuokrasta olisimme kuulemma saaneet muutaman kympin alennusta. Eipä siinä mitään, jätettiin ensimmäinen peli pois listasta ja ryhdyttiin rakentamaan Ruinsia.

Pelipaikkaa

Pelipaikkaa

Ruins of the Creators

Pelin teema oli mielestäni kiinnostava: On tapahtunut ‘jotain’ yli viisi sukupolvea sitten, jonka takia teknologinen maailma on tuhoutunut. Jonkinlainen onnettomuus, kataklysmi, sota tai jotain muuta jota kukaan ei enää muista. Maailma on jakautunut pieniin heimoihin, lähes-keskiaikaiseen infrastruktuuriin joka on keskittynyt muutamien viimeisten toimivien järjestelmien ympärille.

Pelin tarina keskittyi yhden ison heimon ympärille: Heimo hallitsi automaattisesti toimivaa vedenpullottamoa (laita pullo hopperiin, paina nappia, täysi vesipullo tulee ulos), joka oli antanut heimon kasvaa alueen vahvimmaksi. Ympäristössä pyöri myös mystinen toinen heimo, joka kävi kauppaa suuren heimon kanssa. Pelin alkutilanteessa sotilaallinen valloittajaporukka on ilmaantunut alueen laidalle, työntäen valloittamiensa heimojen pakolaisia edellään.

Peli oli hieman kokeellinen meille, testaten ideoita joita emme olleet ennen kokeillet. Suurin osa hahmoista kirjoitettiin workshop-menetelmällä, ja pelaajilla oli mahdollisuus pyytää enemmän tai vähemmän pelinjohdon apua, tai kokonaan etukäteen kirjoitettu hahmo. Peli oli tarkoitettu noin kuudellekymmenelle pelaajalle, joille kaikille oli jonkinlainen hahmonsiemen olemassa. Pelimateriaalit kirjoitettiin suoraan englanniksi, ja pelaajien käytössä oli yhteinen foorumi jossa jokaisella heimolla tai muulla faktiolla oli oma salainen alafoorumi, ryhmäytymistä ja hahmojen syventämistä varten.

Ilmoittautuminen avattiin alkukeväästä 2013. Ensiryntäyksessä olivat Heittämättömän Arwan Killan vakionaamat sekä runsaslukuinen joukko mm. Monitor Celestrassa olleita pelaajia. Foorumit näkivät runsaasti käyttöä, samoin ydinhahmoille löytyivät pelaajat jotka halusivat ennalta kirjoitetun hahmon (tiettyihin rooleihin oli tarve vähintään puoliksi kirjoitetuille hahmoille). Reilu kuukausi ennen peliä meillä oli ongelma: Pahistiimissä oli liian monta päällikköä ja liian vähän pelaajia. Muut ryhmät olivat suunnilleen kunnossa, mutta warmongerien eli pelin pahisten joukossa oli niin vähän väkeä, että vaikutti hetken siltä että meillä on kymmenen intiaanipäällikköä eikä yhtään intiaania.

“Where finns expect to have to sign up early so all the spots aren’t taken, latvians can sign up late or just arrive at the game site and expect to get to play because their characters are their responsibility, not the GMs.”

Hieman latvialaisia aktivoituamme saimme pari pientä lisäryhmää ilmoittautumaan. Aikaa tässä vaiheessa peliin oli noin viisi viikkoa. Tilanne näytti hyvältä, ja aloin vyöttämään itseäni lopulliseen hahmojen ristiinlinkitys- ja syventämisurakkaan. Sitten alkoi jytistä. Latvialaisten ilmoittautumisia alkoi tunkea sisään ovista ja ikkunoista, ja jokainen päivä ennen peliä kului hyvin pitkälle siihen että vastaanotin ilmoja, kommentoin ryhmäideoita ja oikoluin latvialaisten hahmoja. Viimeiset ilmoittautumiset tulivat torstaina ennen peliä. Pelaajia oli lopulta sataneljä.

Saavuimme pelipaikalle noin kello yhdeksän pintaan, koska etukäteen buukkaamamme risteilyalus myytiin kirjaimellisesti altamme ja pääsimme vasta myöhemmin lähtevään laivaan, jonka takia suomalaisbussin saapuminen pelipaikalle oli yli kuusi tuntia aiemmin suunniteltua myöhemmin. Taktisena virheenä tässä vaiheessa, osittain koordinoinnin puutteesta, osittain väsymyksestä, annoimme pelaajien poistua offgame- ja briefing-alueelta leiripaikoilleen asettumaan taloksi. Tämä kostautui sillä, että emme saaneet alkubriiffiä ja turvallisuustarkistuksia suoritettua valon vähennyttyä kriittisesti, ja jouduimme lykkäämään pelin aloituksen lauantai-aamulle.
Lauantaina saimme vihdoin aloitettua pelin, huomattavan ristiriitaisissa tunnelmissa. Ensimmäisten tuntien aikana nousi pieniä ongelmia, mutta niistä selvittiin jotenkuten. Oli kuitenkin käynyt jo selväksi että pelinjohtotiimi olisi saanut olla vähintään tuplasti suurempi. Pelialue oli myös kivasti isompi kuin kuvista oli käynyt selväksi, pieninä varastorakennuksina pitämäni bunkkerit olivatkin lentokonehangaareja ja koko muu alue skaalautui tämän mukaan ylöspäin. Kauimmaisesta leiristä käveli off-gamealueelle lähes 20 minuuttia.

Pelin varsinainen kaatumispiste saavutettiin lauantaina noin kello neljän aikaan. Yksi latvialaisryhmä (Ivanit) myöhään ilmoittautuneita jotka olisivat halunneet pelata ihan omaa faktiotaan ja porukkaansa mutta jotka oli kuitenkin liitetty ryhmänä osaksi warmonger-faktiota, päättivät murhata sotaherran ja tämän lähimmät luutnantit. Tässä ei pelillisesti ollut mitään väärää, mutta erilaisten kommunikaatio-ongelmien ja sääntösotkujen takia lopputulos oli se, että suomalaiset warmonger-ryhmän pelaajat (kuolleet tai yhä elävät) eivät enää halunneet pelata Ivanien kanssa, koska kokivat näiden rikkovan pelin sääntöä ja henkeä.
Tämän jälkeen irroitimme pelistä poistuvat suomalaispelaajat off-game-alueelle ja yritimme luoda peliin uutta henkeä käyttämällä tätä porukkaa NPC-uhkana alueen pääheimolle, joka oli pelin alusta asti odottanut hyökkäystä. Tämä ei onnistunut, sillä kyseineinen latvialaisporukka ryhtyi partioimaan offgamealueen ympäristössä saadakseen ammuskella alueelta poistuvia NPCitä.

Metsä lauantai-iltana

Metsä lauantai-iltana

Mikä meni siis vikaan?

Monikin asia. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä virheenämme oli se, että ennakkotiedoistamme ja -tiedustelustamme huolimatta emme loppujen lopuksi tienneet mitään latvialaisesta larpkulttuurista ja sen eroista suomalaiseen larpkulttuuriin. Emme myöskään tienneet, että ko. Ivanien ryhmä erosi huomattavasti muusta latvialaisesta larpkulttuurista, ja heijasteli pikemminkin venäläistä larpkulttuuria, jota taas voisi kenties suomalaisittain kuvata ‘teemalliseksi airsoft-skenaarioksi’.

“If the GM changes (or alters) rules in the game thus spoiling some plans and ideas of a player, players get upset and may “revenge” by trying hard to spoil the game defending his/her actions with a concept of “if GM cheated, I can as well” attitude.”

Toinen virheemme oli se, että emme hahmottaneet että latvialaisten näkemys ‘hahmosta’ on hyvin erilainen suomalaisesta näkemyksestä, ja että hahmon omistajuus ja siten pelin omistajuus latvialaisissa peleissä poikkeaa hyvin vahvasti kotimaisesta. Latvialaisissa isoissa peleissä ennakko-ilmoittautumisia ei ole, vaan paikalle saavutaan ns. hahmo kädessä, omat ruoat mukana ja valmiina pelaamaan.

Kolmas ongelma kumpusi järjestelyjen kanssa säätämisestä. Meillä oli paikalla ainoastaan Vilhelmina aina siihen pisteeseen asti kun olisi pitänyt ruveta pitämään alkubriiffiä ja aloittamaan peliä. Kukaan muu ei ollut käynyt paikalla, tiennyt mitä siellä on, tiennyt tarkalleen mitä odottaa. Ei pelinjohto eivätkä pelaajat, joiden turhautumisen sai kokea matkalla. Hyvänä esimerkkinä ruokailu pysäytti pelin aina pariksi tunniksi, koska (kenttä)keittiö oli off-gamepaikalla eikä ruokaa kyennyt kuljettamaan leireihin mitenkään. Latvialaisissa larpeissa ei yleensä ole ruokaa paikalla, ja näin myös ruoka-allergikkojen huomioonottaminen oli vajavaista, eikä keittiön kanssa ollut mahdollista kommunikoida tai ruokalistaa muuttaa (tai edes saada tietoon) etukäteen. Paikalla ei myöskään ollut minkäänlaisia fasiliteetteja, vesihuolto hoidettiin 5l vesitonkilla joita oli tilattu paikalle satamäärin. Vesihuolto pelasi ihmisillä, riu’ut ja reiät maassa ratkaisivat saniteettiongelman. Latvialaisten hämmästys oli kutkuttavaa: “We understand the hole in the ground, but what is this riuku thing?”

Neljäs ongelma oli pelinjohtotiimin riittämättömyys. Haukkasin ihan armotta itselleni liian ison palan kun lupasin hoitaa workshop-hahmojen luomisen Jupen keskittyessä esikirjoitettuihin hahmoihin ja rakentaessa muuten peliä. Pelipaikalla olisi saanut olla neljä tai viisi pelinjohtajaa ihan irti pelistä, valvomassa tilanteita.
Viimeisenä, pelinjohdon puutteellisuus. Huomasimme että olimme urautuneet kirjoittamaan larppeja suomalaisille pelaajille, jotka ymmärtävät tietyt peruskonseptit ja toimivat tietyllä tavalla pelin suhteen. Pelaajan ja pelin sekä pelinjohdon ja pelaajan suhde on ‘herrasmiessopimuksella’ määritelty, ja kevyet sääntösysteemit toimivat hyvin. Ei Latviassa. Meidän olisi pitänyt kirjoittaa paljon yksityiskohtaisemmat säännöt sekä kirjoittaa auki ihan peruskäsityksistä lähtien miten odotamme pelaajien pelaavan, mitä tarkoitamme ‘immersiolla’, mitä tarkoitamme ‘eläytymisellä’ jne jne.

Finnish “immersionist” gaming is not immersion in the game environment, props or things like that. It is immersion of the _character_ you really get into the mindset of the character, have the feelings of the character as your own.

Mitä jäi käteen?

Paska reissu mutta tulipahan tehtyä? Ei sentään. Käteen jäi muutama erinomainen uusi tuttavuus, kokemus jollaista ei tule varmasti toistettua, ja tietynlainen ‘herätys’ tällaisten projektien toteuttamisen suhteen. Sekä paljon sellaista käytännön viisautta jota ei todennäköisesti voi oppia muuten kuin tekemällä ne virheet ainakin kerran. Ainakin ensimmäisen kerran. Jonain päivänä toivottavasti kuulen jonkun tekevän ulkomaille larppiprojektia ja ottaneen kokemuksistamme opikseen.
Isoimmat opetukset:
1) Käy larppaamassa ko. maassa, tutustu pelaajiin ja larpkulttuuriin sen kokoisessa pelissä kuin minkä aiot järjestää. Meille sanottiin useita kertoja pelin jälkeen, että ‘ei tämän kokoisessa pelissä voi olla semmoisia hahmoja kuin mitä teillä on’.
2) Mene paikalle ennen pelaajia. Tämä voi olla vaikeaa, mutta ihan oikeasti on pakollista. Pelinjohtotiimin pitää olla pääosin paikalla päivää ennen pelaajia, ja mitä pidemmälle mennään ja mitä enemmän maa eroaa Suomesta, sitä aiemmin. Jos tekisin Ruinsin uudelleen, menisin viikkoa ennen paikalle, varmistamaan järjestelyt. Käy pelipaikalla etukäteen toteamassa tilanne.
3) Älä minimoi GM-tiimiä. Pieni tiimi voi olla ketterä peliä luodessa, mutta kaukana ja vieraiden pelaajien keskellä tarvitaan useampi silmä- ja korvapari sekä lisää nopeita jalkoja ja käsiä ratkaisemaan juoksevia ongelmia ja valvomaan tilanteita.
4) Lähde rohkeasti yrittämään! Epäonnistumisenakin Ruins of the Creators oli mahtava kokemus, sellainen jota ei osu kohdalle kovin montaa kertaa larppaaja- ja pelinjohtouran aikana.

Oh, you’re such a fucking idiot. Which part of “use your common sense” you can’t grasp. If a fucking mutant eats your face and rips your throat your dead. And also, i hit that guy, I saw the bullets richochet from him. He felt them too and fell dying to the ground. Only to shoot me in the back moments later.

Melina Cunelius, pelaaja:

Aloitin peliin valmistautumisen hyvissä ajoin ja sain ensimmäisenä hahmoni valmiiksi. Tosin valmistautumistani helpotti merkittävästi Mikko, joka sattuu asumaan saman katon alla. Samalla tajusin, etteivät monet pelaajat saa paljoa aikaiseksi ilman aikaisempaa, kunnollista kokemusta kirjoittamisesta, joten tein hahmolomakkeen, jonka pohjana oli lista kysymyksiä, joita halusin miettiä kirjoittaessani: minkälainen nuoruus hahmollani on ollut, mistä hän pitää, mitä hän vihaa, miltä hän näyttää, onko hänellä unelmia tai menetettyjä rakkaita? Olin saanut ennen kirjoittamisen aloittamista pelinjohdon siunauksen hahmoidealleni, jota lähdin työstämään.

Foorumien käyttö oli melko vähäistä monien kohdalla, ja kontaktien luominen sen kautta hieman nihkeää. Tietenkin oman hahmoni kontaktien luomista vaikeutti sekin, että olin osallisena kahdessa ryhmittymässä ja hieman ulkopuolinen muutenkin. Odotin pelinjohdolta enemmän vuorovaikutusta pelaajien kanssa kontaktoinnin ja tavoitteiden luomisen aikana, mutta sain kuulla vain myhäilyä, että hahmo ja tavoitteet olivat hyviä. Latvialaisiin en juuri saanut kontakteja; paitsi yhden, jonka kautta oli viisi muuta, joiden nimiäkään en saanut ennen peliä.

Pelin alkaessa hahmoni, Ofelia, oli vangittuna Warlordin leirissä erään alemman upseerin lemmikkinä. Sarvekkaana mutotyttönä kuulin ehkä liian monta “horny girl”-vitsiä, mutta onneksi niitä oli nähty jo foorumeilla, niin osasin kasvattaa nahkaa niitä varten (osa oli oikeasti hauskoja, onneksi). Oli pelin kannalta valitettavaa, ettei minua juurikaan vahdittu. Kukaan ei katsonut perääni, ja jopa punaisessa kukkahameessa onnistuin karkaamaan metsän läpi tielle, josta en ollut varma minne mennä. Päädyin lopulta kauppiaiden luokse, joiden seurassa oli perheeni tappanut mies! Olin aiemmin ollut kauppiaiden kanssa yhteyksissä, joten he ottivat minut luokseen, vaikka meinasin jatkaa samantien matkaa, ja he piilottivat minut kun Warlord käveli ohi. Päädyin pysymään siellä, koska parempaa paikkaa ei ollut. Perheeni murhaajan suojatti, hieman höperö tyttö, sai minut antamaan anteeksi, antaen minulle kaksi karkkia, kiltti kun olin. Yhdistimme kuitenkin voimamme myöhemmin, kaksi herbalistia ja lääkäriä kun olimme.

Kiduttaja kouluttaa Ofeliaa

Kiduttaja kouluttaa Ofeliaa

Myöhemmin antauduin kahden Warmongerin vangiksi ja päädyin takaisin Warlordin leiriin. Olin hetken kidutettavana petoksestani ja aseen varastamisesta ja antamisesta kauppiaille, kunnes tapahtui se, mistä kaikki ovat kuulleet jo: Ivanit tappoivat koko leirin ja päästivät minut karkuun Leninin nimessä! Pakomatkallani pois päin löysin muutaman purkin hedelmiä ja chokacolaa (joita etsiskelin ympäriinsä, kun en löytänyt lääketieteellisiä tavaroita). En sen tärkeämpiä asioita sitten tehnytkään, kun tympäännyin muutamien pelaajien toimintaan, ja löysin toisaalta pellolta hieman ruosteisen polkupyörän. Koska hahmoni ei ollut täkäläinen ja täysin tympääntynyt muutamien ihmisten pelaamiseen sekä iivaneihin, että Ofelia päätti ottaa pyörän alleen ja lähteä takaisin etelään.

Pelini päättyi siis ennenaikaisesti lauantaina. En oikeastaan välittänyt, vaikkakin myöhemmin yli sadan euron reissu ei aivan ollut ehkä sen arvoinen. Kuitenkin afterparty nosti mielialaani kummasti. Parempia juhlia tuskin koskaan oli ollut (ainakaan Latviassa). Huomauttakaamme myös, ettemme koko aikana syöneet yhtään perunaa (vaikka moni pisti niitä lootti-pusseihinsa).

Peli ei ihan kaikkien kohdalla onnistunut, mutta siitä jokainen voi syyttää ketä haluaa. Itse ymmärrän hyvin ne virheet, jotka pelinjohto teki, luultavasti olisin tehnyt ainakin osan itsekin, ja osaltaan itseäni, koska en jaksanut enää illalla ruveta tekemään peliä itselleni ja kirjoitin hahmoni kovin irralliseksi kaikista. Se on harmi, koska maailma, hahmot ja pelipaikka olisivat voineet tehdä kaikesta niin paljon hienompaa, mutta kaikki kohdat eivät vain sulautuneet yhteen.

*Siteeraukset ovat pelin FB-ryhmän keskusteluista, jossa pelistä ja larp-kulttuurien eroista käytiin kiivasta keskustelua pelin jälkeen

Pienen pieni hauta

Pienen pieni hauta