Huom. – sisältää lieviä spoilereita!
BUGONIA (2025)
Ohjaus: Yorgos Lanthismos
Pääosissa: Emma Stone, Jesse Plemons
Suomen ensi-ilta: 31.10.2025
Yorgos Lanthismoksen uusin elokuva Bugonia on ohjaajan tapaan outo, absurdi ja brutaali kuvaus ihmismielen pakenemisesta salaliittoteorioihin ja rikkaiden sosiopatiasta ihmisyyttä kohtaan. Tarina pohtii, kuinka nykymaailmassa, joka keskittyy niin vahvasti yksilön syyttämiseen systeemien sijasta, on helppo harhautua salaliittoihin, koska usein näissä salaliitoissa on myös hitunen totuutta valeen seassa. Elokuvan päähenkilö, Jesse Plemonsin esittämä Teddy, menetti äitinsä lääkeyhtiön kokeelliselle lääkkeelle ja tämä menetys ajaa hänen kostonhimoaan lääkeyhtiötä, ja erityisesti sen johtajaa, Emma Stonen esittämää Michelleä kohtaan. Lääkeyhtiöt toimivat kapitalistisessa systeemissä maksimituoton nimissä, joten se ei ole täysin uskomatonta, että ihmishenget ovat uhrattavissa rahan takia.
Tosielämässä tämä tapaus on varsin hyvin verrattavissa esimerkiksi Sacklerin perheeseen, joiden lääkeyhtiö tunki addiktoivaa kipulääkettä köyhille alueille, joka johti kymmenet tuhannet ihmiset huumeiden yliannostukseen ja kuolemaan. Tästä Sacklerit saivat vain minimaaliset sakot eikä yksikään heistä joutunut vankilaan. Joten sinänsä elokuvassa on erittäin ymmärrettävää, miksi Teddy haluaa kostoa – systeemi ei ole rangaissut hänen äitinsä murhaajia mitenkään. Tämä myös johtaa Teddyn salaliittoteorioiden pariin, joihin hän opastaa oman naiviin serkkunsakin. Mielestäni Bugonia osoittaa aika mielenkiintoisesti, että kun yhteiskunta ei rankaise väärintekijöitä, vain koska heillä on paljon omaisuutta, tämä johtaa monesti uhrit ja monet muut uskomaan helpommin salaliittoteorioihin. Koska jos yhteiskunta ei anna heille oikeutta, on helpompi uskoa, että joku ”Muu”, joku selittämätön voima tai joku tietty ihminen on kaiken takana – sen sijaan, että systeemi, jota yhteiskunta ylläpitää, on epäoikeudenmukainen. Yksilön syyttäminen on loppujen lopuksi helpompaa kuin laajan systeemin, joka nämä yksilöt on luonut. Leffan metafora avaruusolennoista rikkaiden luokkana, jotka näkevät itseään alempiarvoiset ihmiset taakkana, ja tästä syystä tuhoavat ihmiskunnan, oli vähän liian ilmeinen ja yksinkertainen itselleni. Mutta toisaalta, on ihan kiva saada enemmän taidetta, joka ei esitä rikkaita oikeudenmukaisina, hyväntahtoisina ja ylväinä.
Elokuva näyttää Lanthismoksen tapaan hienolta ja leffan brutaalius jopa yllättää välillä. Annan elokuvalle plussaa siitä, että naispäähenkilöä ei uhattu seksuaalisella väkivallalla, joka on valitettavan usein tapauksena naisten tai tyttöjen kidnappauksissa. Kaikki näyttelijät toimivat tarinassa hyvin, ja tämä oli mielestäni Jesse Plemonsin parhaimpia roolisuorituksia. Musiikki ärsytti minua, koska sitä ei ollut rakennettu elokuvassa loppuun – jokaikinen musiikkiraita kesti korkeintaan minuutin, jos sitäkään. Harmittavaa, koska jos musiikki olisi hieman loppuun mietitty, niin se olisi tuonut enemmän tunnelmaa leffaan. Itse tykkäsin Lanthismoksen edellisestä elokuvasta enemmän (Kinds of Kindess, 2024), joka käsitteli kultteja, mutta Bugonia oli ihan viihdyttävä ja pituudeltaan varsin sopiva. Jos tykkää Lanthismoksen absurdismista, niin Bugonia on kelvollinen lisä ohjaajan kirjastoon.
