Lokakuussa Karisto julkaisi V. E. Schwabin Shades of Magic-trilogian toisen osan, Tummenevat varjot. Kirjoitin ensimmäisestä osasta arvostelun keväällä, käy lukemassa se täältä! Tämä arvostelu ei spoilaa Magian syvempää sävyä.

Tämä toinen osa starttaa neljä kuukautta sen jälkeen, kun Magian syvempi sävy on saatu päätökseen. Lila on päässyt merirosvolaivalle, tai ainakin laivalle, ja yrittää opetella uuden maailmansa kieltä, tapoja ja taikuutta. Kell taas turhautuu Punaisessa Lontoossa toimettomuuden ja kuninkaallisen perheen hänelle asettamien rajoitteiden vuoksi, mutta onneksi kaupunki on valmistautumassa suureen kansainväliseen alkuainekilpailuun, johon saapuu kuuluisia maagikkoja ympäri maailman.

Oi että. Olin tosi innoissani tästä uudesta osasta, koska tykkäsin Magian syvemmästä sävystä tosi paljon. Olikin ihana palata Punaiseen Lontooseen ja Kellin ja Lilan pariin, mutta ääh, tämä osa ei ollut ollenkaan yhtä menevä kuin edellinen. Ensimmäiset 30-40 sivua olivat jännitystä ja odotusta täynnä, kun hypättiin Lilan matkaan ja odotin innolla, mitä hän on merillä tehnyt ja millä fiiliksillä, mutta jotenkin se jännitys ei ainakaan omalla kohdallani jatkunut kovinkaan hyvin. Alkoikin tietynlainen sivujen kääntely ja ihmettely sen suhteen, että mitä tässä tarinassa nyt oikein tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään. Jos maailma ja hahmot eivät olisi olleet minulle tutut ja rakkaat, olisin varmasti jättänyt kirjan kesken.

Puskin kuitenkin eteenpäin, ja loppupuolella kirjassa viimein alkoi tapahtua, kun kilpailu alkoi varsinaisesti käynnistyä. En voi kuitenkaan sanoa, etten olisi tykännyt tästä hitaammasta tarinankerronnasta, vaikka se välillä turhauttikin (olen yleensä tapahtumavetoisen kerronnan ystävä). Tällainen hitaampi lähestymistyyli nimittäin antoi hahmoille paljon tilaa, ja olikin tosi kiinnostavaa seurata, miten hahmojen väliset suhteet oikein kehkeytyivät. Erityisen kiinnostavan palan soppaan toi Alucard Emery, Lilan valitseman laivan kapteeni, joka oli sekä laskelmoiva kaappari että todella lahjakas maagikko. Sekä Alucardin ja Lilan että Alucardin ja erään Magian syvempi sävy-kirjasta tutun hahmon väliset suhteet olivat varsin monisävyisiä ja ilahduttavia.

Minulle tuli yllätyksenä se, että Lilan ja Kellin välinen suhde oli tässä kirjassa varsin isossa osassa. Heillä oli omintakeinen side jo Magian syvemmässä sävyssä, mutta jotenkin en osannut ajatella heidän suhdettaan parisuhteen kannalta (minusta on aina ihanaa, jos mies ja nainen eivät automaattisesti pariudu keskenään). Tummenevissa varjoissa heidän ajatuksensa saavat kuitenkin romanttisia vivahteita ihan kirjan alusta asti, ja heidän fiilistelyään toistensa suhteen kyllä käsitellään koko kirjan läpi. Piirileikki ei tietenkään ratkea vielä tässä osassa, vaan päätösosaa saadaan odottaa senkin suhteen.

Kirja pohjusti omalta osaltaan varsin paljon sarjan viimeistä osaa, sillä kilpailun lisäksi taustatarinana kuplivat kolmen Lontoon väliset suhteet. Harmaan Lontoon vanha kuningas on kuollut, ja uusi kuningas on todella kiinnostunut magiasta. Valkoisessa Lontoossa taas uusi kuningas on päässyt valtaan ja levittää uhkaa yli maailmojen rajojen. Tummenevat varjot-kirjalla onkin ehkä hieman keskimmäisen osan syndrooma, sillä kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin. Kirjailija kirjoittaa kiitospuheessaan, että tämä on ensimmäisen kirja hänen yhdeksästä julkaisustaan, jossa hän on tällaiseen lopetukseen päätynyt. Mielestäni hän olisi kyllä voinut pitäytyä cliffhangerittomalla linjallaan.

Vaikka kirja aiheutti paljon hankalia fiiliksiä ja olisin kaivannut kirjalta tavallaan enemmän, tykkäsin kuitenkin edelleen Schwabin kirjoitustyylistä todella paljon, ja Lilan ja Kellin tarina veti puoleensa. Loppupuolella olin kyllä jo sen verran imeytynyt tarinaan, että nukkumaanmenoon piti erikseen keskittyä, ja kirjan loputtua tuli tyhjä olo, kun täytyi palata ihanasta fantasiamaailmasta taas tähän Harmaaseen Suomeen.

V. E. Schwab: Tummenevat varjot (suom. Mika Kivimäki)
Karisto 2019, 550 s.
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Todellinen nörttityttö