Yleistä kätköilystä

Suomalainen geokätköily-sivusto määrittelee geokätköilyn ulkoiluharrastukseksi, jossa etsitään satelliittipaikannusta hyödyntäen geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Minä yleensä aloitan harrastuksen kuvailun sillä, että se on nykyaikaista aarteenetsintää. Harrastuksen keskiössä on siis piilotettujen rasioiden etsiminen urbaanista ympäristöstä tai luonnon helmasta.

lokikirjaRasia on aika ympäripyöreä termi, joka pitää sisällään niin muovipurkkeja, peltirasioita, filmirullapurkkeja ja vähän yli sentin pituisia metallilieriöitäkin. Rasiasta löytyy aina vähintään lokikirja, johon kirjataan löytöpäivämäärä sekä kätköilijänimimerkki. Isommista purkeista voi löytyä vaihtotavaraksi kelpaavaa tilpehööriä, sekä geokolikkoja tai travel bugeja eli matkalaisia, jotka matkaavat kätköstä kätköön. Geokolikoissa ja matkalaisissa on mukana koodi, jonka avulla niiden omistaja ja muut kätköilijät pystyvät seuraamaan niiden matkaa netin välityksellä. Kun siis tälläisen ottaa tai jättää, on tärkeää kirjata se ylös sekä lokikirjaan että nettiin.

Kätköjä voi löytää keskeltä kaupungin vilinää tai metsän siimeksestä. Hyvin usein piilopaikka on valittu tarkoin ja se on joko kulttuurihistoriallisesti merkittävä tai muuten vain tärkeä piilottajalle. Toki on purkkeja, joiden piilo on valittu tiettyyn teemaan sopivaksi tai vain pelkästään sen takia, että olisipa mukavaa jos tuolla olisi geokätkö. Kovin pitkäikäinen harrastusmuoto tämä ei vielä ole, sillä se sai alkunsa vasta vuonna 2000 kun Yhdysvaltojen armeija vapautti GPS-satelliitit osittain julkiseen käyttöön.

Miten ryhdytään kätköilijäksi

geopossutEnsin on hyvä tehdä itselleen käyttäjätunnus maailmanlaajuiselle geocaching.com-sivustolle. Käyttäjätunnuksen miettimiseen kannattaa käyttää hetki aikaa, sillä se tulee olemaan kätköilijänimimerkkisi. Kätköillä voi yksin, kaksin tai ryhmässä ja nimimerkin olisi hyvä heijastella myös sitä. Yleisesti ottaen kaksin tai useamman henkilön voimalla kätköilevät sisällyttävät nimimerkkiinsä sanan team tai vaikkapa monikko-muodon.

Kun käyttäjätunnus ja profiili on tehty sivustolle, sieltä voi etsiä asuinpaikkaansa lähinnä olevan kätkön ja sen koordinaatit. Jokaisella geokätköllä on oma sivunsa, josta löytyvät koordinaatit, lyhyt kuvaus, vaikeusaste ja maaston vaikeusaste, mahdollinen vihje kryptattuna sekä kätkön löytäneiden loggaukset. Geokätkön koordinaatit on helppo ladata GPS-laitteelle tai puhelimeen ja sitten voikin lähteä etsimään.

Jos ei omista GPS-laitetta ja haluaa kokeilla harrastusta, helpoimmat piilot voi löytää kartankin avulla. Kätköjen sivuilla on myös linkkejä eri karttapalveluihin ja niitä klikkaamalla saa eteensä kartan, johon kyseisen piilon koordinaatit on merkitty. Suomalainen geokätköilyyn erikoistunut verkkokauppa Kiven alla myös vuokraa GPS-laitteita, joten harrastuksen kokeilukynnys on hyvinkin alhainen.

ilo

Kuva: Mikko Seppänen. Löytämisen ilo.

Kätköä etsiessä, löydettäessä ja palautettaessa on äärimmäisen tärkeää käyttäytyä huomaamattomasti ja normaalisti. Jos piilopaikan sijainti paljastuu geokätköilyä harrastamattomille eli jästeille, voi seurauksena olla kätkön jästiminen eli varastaminen. Ilkivaltaa tapahtuu valitettavan usein, kun ilkeämieliset tai vain tietämättömät ihmiset päättävät varastaa, tuhota ja turmella kovalla työllä valmistetut purkit.

Kun kätkö on löytynyt, merkitään löytö purkissa olevaan lokikirjaan. Suurin osa harrastajista loggaa löytönsä myöhemmin myös kätkön omalle nettisivulle, mutta pakollista se ei ole. Kannattaa kuitenkin muistaa, että fyysiseen lokikirjaan merkitty löytö lasketaan löydöksi mutta pelkästään nettiin logattu ei. Netissä loggaukseen voi kirjoittaa pitkiä tarinoita etsinnästä ja antaa purkin omistajalle tärkeää tietoa kätkön kunnosta ja mahdollisista huoltotarpeista. Kaikenlaista spoilausta on kuitenkin vältettävä, tarpeen tullen koko nettiloggauksen pystyy kryptaamaan. Kätköilijän etikettiin liittyy myös se, että kätköpaikoille ei aiheuteta geoeroosiota. Etsiessä kannattaa siis pitää huolta siitä, että ympäristö ei kärsi.

Geocaching.comin ulkopuolella on muutama muukin kätköilysivusto, joista kannattaa olla tietoinen. Geocaching.su on venäläinen sivusto, jonka listaamia kätköjä ei välttämättä löydy amerikkalaiselta sivulta. Earthcache.org on puolestaan sivusto, joka listaa purkittomia kätköjä. Ideana on se, että kätköpaikka on itsessään kokemus, jonka saavuttaakseen ei tarvitse etsiä ihmisen kädenjälkiä. Alussa mainitsemani suomalainen geocache.fi-sivusto on korvaamaton tiedonlähde suomalaiselle kätköilijälle. Sieltä kannattaa lukea kattavampia ohjeistuksia kätköilyyn ja kätköjen tekemiseen ja siellä voi myös verkostoitua muiden suomalaisten harrastajien kanssa keskustelufoorumin avulla.

Kätkötyypit

Kätkötyyppejä on olemassa monenlaisia ja mainitsen tässä nyt kolme yleisintä. Muiden tyyppien kuvaukset löytyvät geocache.com-sivustolta.

  • Peruskätkö

Kätkö löytyy suoraan sivustolta löytyneistä koordinaateista. Purkki voi sijaita sillan alla, kallion laella, kiven alla tai vaikkapa lahon pölkyn sisällä. Purnukan löytyminen ei saa kuitenkaan vaatia maan kaivamista eikä se saa sijaita paikassa, jonne ei pääse ilman sisäänpääsymaksua.

  • Multikätkö

Sivuston koordinaatit johdattavat vain alkupisteelle, josta löytyy koordinaatit seuraavalle pisteelle ja niin edelleen. Välipisteiden määrää ei ole mitenkään rajoitettu, se voi vaihdella yhdestä kymmeneen ja siitä ylikin. Multikätkön yleinen alalaji on laskumulti, jossa täytyy suorittaa erilaisia laskutehtäviä seuraavien koordinaattien selville saamiseksi. Laskutehtävät liittyvät yleensä välipisteillä sijaitseviin rakennelmiin tai asioihin, esimerkiksi rakennusten ikkunoihin tai kylttien numeroihin.

  • Mysteerikätkö

Koordinaattien selvittäminen riippuu siitä, pystyykö ratkaisemaan kätkön sivulta löytyvän arvoituksen. Arvoitus voi olla esimerkiksi ristisanatehtävä, kunnon aivopähkinä, Turingin koneen avulla selvitettävät koordinaatit tai vaikkapa tiettyyn kirjaan liittyvä tehtävä.Yleensä koko kirjaa ei ole pakollista lukea, kunhan vain löytää oikeat vastaukset mysteerin kysymyksiin. Tampereella on esimerkiksi Harry Potter-mysteerisarja, josta olemme löytäneet useita kätköjä.

Kätköilyn nörttipiirteet

Geokätköilyä harrastavat hyvin monenlaiset ihmiset vauvasta vaariin. Monet perheet kätköilevät yhdessä ja eläimetkin voi ottaa mukaan aarteenetsintäretkille. Kätköilystä nauttiakseen ei tarvitse olla nörtti eivätkä kaikki harrastuksen pariin löytävät ole vähimmässäkään määrin sellaisia. Geokätköilyssä on kuitenkin mielestäni monia piirteitä, jotka vetoavat erityisesti itsensä nörtiksi määritteleviin.

  • Tekniikka ja varusteet
gps

Kuva: Elisa Wiik. Meidän GPS.

Vaikka alkuun pääsee helposti pelkän kartan avulla, on jossain vaiheessa kannattavaa hankkia GPS-laite. Nykyään myös monissa uudemmissa puhelimissa on mukana GPS ja geokätköilyä varten on olemassa useita appseja. GPS-laitteet vaihtelevat sadanneljänkymmenen euron perusmalleista viidensadan euron hifistelylaitteisiin, joten valinnanvaraa riittää. Muutenkin varusteista pitäville löytyy kaikenlaista uv-kynistä otsalamppuihin ja teleskooppitikkuihin.

 

 

  • Nörttiteemaiset kätköt

purkitOn olemassa paljon erilaisia teemakätköjä, joissa valittu teema näkyy vaihtelevalla panostuksella. Joidenkin kätköjen teema näkyy vain aiheessa, toisissa se ulottuu niin purkkien ulkonäköön, sijaintiin kuin sisältöönkin. Nörttiteemaiset kätköt voivat liittyä esimerkiksi elokuviin, kirjoihin, sarjoihin, matematiikkaan, fysiikkaan tai kemiaan. Meille mieleen ovat jääneet upeat Pirates of the Caribbean-kätköt Kangasalla, Scifi-mysteeri Hämeenlinnassa ja X-Files-mysteeri Tampereella. Meidän oma kätkö Star Wreck-elokuvan kuvauspaikoista Tampereella menee myös tähän kategoriaan.

 

 

  • Seikkailukätköt
kivi

Kuva: Mikko Seppänen. Tätä kätköpaikkaa ei ole enää olemassa.

Upeimpia kokemuksia kätköilyssä ovat erilaiset seikkailukätköt, jossa koordinaatit vievät epätavallisiin paikkoihin ja haastaviin ympäristöihin. Seikkailuna voi yhtä hyvin pitää unohtuneiden paikkojen löytämistä kuin kiipeämistä kallioillekin. Meidän upeimmat kokemukset ovat löytyneet isosta luolasta Turussa, suuren lohkareen alapuolisesta onkalosta Tampereella, Lempäälän Pirunlinnasta, kadonneesta huvilarannikosta Tampereella ja keskeltä verkkaasti virtaavaa jokea Seinäjoelta. Haastaville kätköille kannattaa kuitenkin ehdottomasti ottaa kaveri mukaan ja myös varustautua sopivin varustein!

 

 

  • Historiaan liittyvät kätköt

veturiUseat kätkökuvaukset kertovat piilopaikkansa historiasta laajemminkin. Kotiseudustaan, sen historiallisista paikoista ja laajemmasta kulttuurihistoriasta voi oppia paljonkin tämän harrastuksen parissa. Sama tietysti pätee muuallakin kuin kotipaikkakunnalla kätköilyyn. Kaikki harrastajat eivät kätkökuvauksia edes lue, mutta ne jotka jaksavat niihin syventyä, saavat niistä paljon irti. Esimerkkeinä voisin mainita Kangasalan kirkon verikiven ja Lempäälän Hääkiven kalmiston.

 

 

  • Keräily

golikkoKeräilijäluonteet pääsevät toteuttamaan mielitekojaan geokolikkojen hankinnassa. Vaikka geokolikkojen perimmäinen tarkoitus on matkata kätköstä toiseen, monet harrastajista keräilevät kolikkoja omiin kokoelmiinsa. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä kolikon vapauttamisessa kiertoon on aina vaarana sen katoaminen, jästiminen tai vain unohtuminen toisen kätköilijän haltuun, tahallaan tai tahattomasti. Geokolikot ovat todella upean näköisiä ja teemoiltaan sekä muodoiltaan hyvinkin vaihtelevia.

 

 

  • Nikkarointi
ruuvaus

Kuva: Elisa Wiik. Kätköilijä työn touhussa, osa 2.

Vaikka varsinainen kätkö ei olisikaan nörttiaiheinen, näkevät monet kätköntekijät todella vaivaa purkkiensa tuunaamiseen, puunaamiseen ja nikkarointiin. Kätköihin on laitettu valoja ja äänilaitteita, niitä on maalattu, koristeltu ja rakennettu alusta alkaen. Purkkina voi toimia mutteri tai koordinaatit voi kaivertaa metalliin. Kun purnukoita naamioidaan mahdollisimman hyvin maastoonsa sopiviksi, voi päästää mielikuvituksen valloilleen!

*Kirjoittaja kätköilee avomiehensä kera Team Purple Nurple-nimimerkin takana. Löydettyjä kätköjä on tällä hetkellä 422 ja pariskunta on aloittanut harrastuksen vuonna 2008.